Käytiin tänään kotieläinpuistossa. Koko perheen voimin. Mies on pakkolomalla, eikä kukaan tiedä, miten kauan.
Maanantai-iltana jännitettiin, tuleeko edustajainhuone järkiinsä. Ei tullut, joten iso osa liittovaltion toiminnasta lakkautui, kun kello löi itärannikolla 00:00. Republikaanipuolueen (edustajainhuoneen enemmistö) äärikonservatiivit liittivät eilen voimaan astuneen Affordable Care Actin (tuttavallisemmin Obamacare) rajoittamisen liittovaltion budjettiesitykseen kerta toisensa jälkeen, ja demokraattijohtoinen senaatti ei sitä hyväksynyt, luonnollisesti.
Naurettavinta tässä koko hommassa on, että Obamacaren rahoitus ei ole millään tavalla budjetista riippuvainen, ja tämä shutdown (tai shitdown) ei huojuttanut sen lainvoimaisuutta millään tavalla. Nyt sitten odotellaan, kumpi osapuoli antaa periksi. Vääntävät terveydenhuoltolaista, jonka perusteella Obama valittiin toiselle kaudelle ja joka on todettu perustuslain mukaiseksi korkeimmassa oikeudessa asti. Voisi kuvitella, että enemmistön viesti olisi mennyt perille, mutta ei.
Hetkellisesti työttömäksi jäi lähes miljoona liittovaltion työntekijää. Kansallispuistot suljettiin, FDA ei huolehdi ruoan turvallisuudesta, ja NASA pyörii säästöliekillä. Muun muassa. Näiden lisäksi suuri osa valtiolle välillisesti töitä tekeviä, kuten Scotty, joutuvat olemaan kotona. Palkatta.
Fox News, konservatiivien äänitorvi (paino sanalla torvi) iloitsi eilen, ettei taivas pudonnutkaan niskaan shutdownin jälkeen. Eihän tämä suoraan vaikutakaan kuin osaan amerikkalaisista. Veteraanit eivät välttämättä pääse muistomerkeille, sairaat lapset kokeellisiin NIH:n hoitoihin ja D.C.:n eläintarhan pandavauvakamerakin on pimeänä, mutta keskivertoamerikkalainen ei tätä naurettavuutta nahoissaan juuri tunne, ainakaan lyhyellä tähtäimellä.
Valitettavasti olemme yksi niistä perheistä, joiden elämään tämä vaikuttaa. Välitöntä hätää ei ole, mutta mitään aikajanaa ei ole tiedossa, ja se harmittaa. Nythän meillä olisi hyvää aikaa lähteä vaikka pikkulomalle, mutta voi olla, että mies palaa töihin jo ylihuomenna. Toisaalta voi olla, ettei töihin ole mitään asiaa moneen viikkoon, missä tapauksessa penniä pitää ruveta venyttämään eikä reissailuun tuhlaamaan.
Huoh.
Voi kunpa Washingtonin viisaat päättäjät eivät olisi yhtä kovapäisiä kuin tämä neitokainen. |
Otan osaa, että tämä koskee teitä ihan suoranaisesti. Jos ja kun ihmiset tajuaisivat, tämä koskettaa niin montaa asiaa...."research for life threatening diseases ends immediately' jne.
VastaaPoistaMuutama asia omassa työssä riippuu HHS:n päätöksestä enkä usko, että siellä nyt päätetään mitään.
Tuo jalkapallo kommentti oli hauska ! Tsemppiä.
Meidän "tuska" on vielä oikeasti pientä moneen muuhun verrattuna. Kunhan turhauttaa. Kiitos kummiskin tsempeistä! :)
PoistaSamaa mieltä. Kunpa ihmiset näkisivät suljettujen kansallispuistojen ja muistomerkkien taakse ja ymmärtäisivät näkymättömämmän työn tarpeellisuuden. Olen kuullut jo monen vääräleuan vääntelevän, että näistä non-essential -työntekijöistähän voitaisiin luopua kokonaan - helppoa rahansäästöä, kun kerran ovat non-essential. Aika harhaanjohtava termi, minusta.
Jon Stewart <3
Täältä kaukaa Suomesta käsin jossa asiat näyttävät valitettavan vääjäämättömästi menevän Usan suuntaan, tuo näytelmä vaikuttaa uskomattomalta ja pelottavalta. Ei mene mitenkään päin jakeluun kuinka hihhulirepublikaanit saavat terveydenhuollon paranemisen vähempiosaisille näyttämään kommunismilta!!
VastaaPoistaHirvittää meidänkin puolesta että täällä tätä jakoa viedään tasaisen tappavasti myös eteenpäin eli aletaan hivuttaa aina vain suurempaa väestönosaa yksityisen terveydenhuollon piiriin. En ikimaailmassa vielä 10 vuotta sitten olisi uskonut että parhaimman terveydenhuollon saan minäkin tällä hetkellä työterveyden kautta; keskussairaalaan jonottaminen veisi ikuisuuden.
Kunpa järki voittaisi teilläkin ja ahneus edes VÄHÄN saataisiin maailmasta pienenemään mutta skeptiseksi tässä on pitänyt tulla, usko meihin ihmisiin alkaa olla koetuksella. :(
Kiitos sinällään ihanasta blogista,
anteeksi ankeuttajaviesti. ;P
t.Susse
Tämä on uskomatonta ja uskomattoman turhauttavaa. Minäkään en ihan oikeasti tajua, miten Tea Party on saanut tämän maan ihan sekaisin. Ovat kuitenkin vähemmistö, vaikkakin erittäin äänekäs sellainen.
PoistaToivottavasti tosiaan järki voittaa, täällä ja siellä toisessa kotimaassa. Ei valitettavasti näytä kovinkaan lupaavalta juuri tällä hetkellä.
Ankeuttajaviesti anteeksiannettu. ;)