Ihan ok, Leijonat, ihan ok

Viikonloppu meni sitten jääkiekollisesti niin päin arsea kuin mahdollista. Ei auttanut, vaikka meitä oli täällä kaksi ja puoli suomalaista huutamassa ja ärjymässä. Snif.

Kisoista ei jäänyt mitenkään hyvä maku suuhun. Toivottavasti näitä kahden maan ja kahden vuoden kisaisännyyksiä ei enää tule. Suomalaisilla tuntui vielä intoa (ja euroja) riittävän, mutta lahden toisella puolella ei niinkään. Ja silti voittivat, perhanan hannuhanhet.

Leijonien peli kulki ajoittain oikein mainiosti, varsinkin parin veijarin (etunenässä toki Kontiola) osalta. Muutama kriittinen erä kuitenkin nukuttiin, valitettavasti, ja mitali jäi millimetrien päähän. Eipä silti, neljäs sija ei lopulta ole huono suoritus, mutta parempaankin tällä verrattain nimettömällä joukkueella olisi riittänyt rahkeita. Se jäi harmittamaan.

NBC Sports -kanava onneksi näytti USA:n ottelut livenä telkkarista (yhtä lukuunottamatta), mutta esimerkiksi finaali tulee telkusta vasta tänä iltana. Plääh. Piti siis turvautua jälleen vähän kämäisempiin vaihtoehtoihin suoran lätkäjännityksen maksimoimiseksi. Kuvanlaatu oli aika ankea, selostus milloin milläkin kielellä (ehdottomaksi suosikiksi nousi Kaido Kuukap), ja streamien luotettavuus oli mitä oli. Vaan tulipahan katsottua!

Ensi vuonna sitten uudestaan. Katsotaan, mihin Erkka pystyy!

*****

Ilmoitusluontoista asiaa. Jouduin laittamaan sanavahvistuksen kommenteihin, sillä spämmikommentteja on tullut niin paljon, ettei enää naurata. Pahoittelut.

Olen tullut myös semmoiseen tulokseen, että taidan pitää pienen blogitauon. Meillä on täällä tosiaan suomalaista seuraa vielä reilun viikon verran, joten en halua istuskella koneella kovinkaan paljoa. Blogi-ilo ja -intokin on ollut kadoksissa jo jonkin aikaa, ehkäpä löydän sen tässä minibreikin aikana.

Palaamisiin! :)

Äidin päivä

Luonnoksissa odottavat raakaversiot mm. Rockfestistä ja (tietysti) lätkästä, mutta taklataan ensin äitienpäivä pois alta.

Meillä ei yleensä tehdä isoa numeroa juhlapäivistä (paitsi jouluna vedetään överit). Viime vuosien viivytetyt Valentine's Day -illalliset ovat vieläkin syömättä, eikä se haittaa ollenkaan. Viime synttäreillä halusin lahjaksi autojen perusteellisen kuurauksen. Äitienpäivän piti mennä samalla kaavalla.

Omaksi yllätyksekseni, ja varmasti S-raukankin, sunnuntaiaamuna jokin vinksahti. Ensimmäinen äitienpäivä, ajattelin. Aika iso juttu. Kurkkua kuristi pikkuisen, kun katselin pienen neidin temmellystä ja askellusta (milloin voi sanoa, että lapsi oikeasti kävelee?). Minä olen äiti, ajattelin.

Rinsessa.

Olisi ollut kiva saada kortti. Tai kukka. S oli kyllä siivonnut torstai-iltana, kun olin juhlimassa kaverin maisteriksi valmistumista. Lupasi tehdä illalla hyvää ruokaa. Voiteli minulle bagelin, kun kiusasin sitä oman äitini saamalla kuohuviiniaamiaisella.

Ei se ollut tajunnut, että tämä päivä oli minulle iso juttu. Hyvänen aika, en minäkään ollut, ennen kuin se aamu koitti. Vielä edellisenä päivänä sanoin sille, että haluan katsoa Silver Linings Playbookin (lahja itselleni Bradley Cooperin muodossa), se riittää.

Ensin se oli ihan hirveän pahoillaan, ja minä yritin olla järkevä. Sitten minusta tuli vähemmän järkevä, ja naamasta varmasti paistoi, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Päikkäritkään eivät auttaneet. Ärsytti, että ärsytti. S:n sisko piti sille kamalan luennon, kun siskolle selvisi, ettei S ollut hommannut minulle lahjaa. Minua säälitti ja harmitti.

Sitten mentiin kauppaan hakemaan grillitarpeita. Kokki ei ollut ollenkaan oma-aloitteinen, vaan halusi, että minä valkkaan haluamani eväät (siis kamala mies, eikö vain...). No, minähän valkkasin. Mielenosoituksellisesti heitin kärriin vielä kukkakimpunkin.

Voisiko sitä osata olla äijä muulloinkin kuin urheilua katsoessa?

No, sainpahan Aalto-maljakkoon vihdoinkin täytettä.

Kotimatka oltiin ihan hiljaa, kokonaiset viisi minuuttia. Kotona sitten puhuttiin auki, mikä päivässä oli mennyt pieleen. Minua harmitti, että olin purkanut oman yltiösentimentaalisuuteni mieheen. Miestä harmitti, ettei ollut tullut edes ajatelleeksi, että äitienpäivä on uudelle äidille iso asia. Halattiin ja syötiin hyvät pihvit. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Seuraavana päivänä sain kortin. Ilmeisesti "Sorry honey, I f*cked up" -kortteja on melkoinen valikoima, haha. Eilen se vei minut Victoria's Secretiin, ja sain valkata mieluisia juttuja. Sitten se katosi omille teilleen ja kotiin tullessaan sanoi, että sillä on minulle lahja, eikä tällä lahjalla ole mitään tekemistä hänen "mokaamansa" (his words, not mine) äitienpäivän kanssa.

Rubiinikaulakoru (rubiini on meidän neidin birthstone). Ympärillä pikkutimantteja.

Oli kuulemma miettinyt tätä jo pitkään. Halusi antaa sen minulle random-päivänä, koska fight the man, you know. Sanoi, että hän ei hemmottele minua tarpeeksi (hemmotteleehan!). Halusi antaa minulle jotain merkityksellistä. Jotain, jonka neiti nyttynen voisi haluta itselleen sitten joskus. Perintökalleus.

Arvatkaapa harmittaako se sunnuntainen harmitus vieläkin enemmän? Voinpahan tuntea itseni typeräksi nyt kaunis kaulakoru kaulassa.

On se vaan aika kiva, tuo mies. Yritän muistaa sen tosiseikan seuraavan kerran, kun pistän loukkaantuen jostain mitättömästä asiasta.

10 kk

Vauvapäivitys! Eilen tuli jo kymmenen kuukautta täyteen. Kreisiä.

Mmmm, kissankarvoja. Ihana kevät!

Täällä tepastellaan koko ajan varmemmin ja rohkeammin. Konttaaminen, tai ehkä paremminkin karhukävely, on silti ykkösetenemismuoto. Neiti taputtelee jatkuvasti - itselleen, Leijonille, ilman mitään syytä.

Can't touch this! Däänänänä.

Nykerö matkii, paljon. Ilmeitä, eleitä, äänteitä. Tällä hetkellä onnistuu kaksi "sanaa", dädä (daddy, tietty) ja khRRRia (kirja, ihan oikeasti!). En tiedä, yhdistääkö pieni mieli vielä noita sanoja oikeisiin kohteisiinsa, mutta paljon hän niitä toistelee. Spontaanisti ja matkimalla.

Sanallinen kommunikointi meillä on vielä melko vähäistä. Toki jutellaan, paljon, muttei taideta vielä puhua ihan samaa kieltä. Sanan ei neiti kyllä selkeästi ymmärtää, mutta vastaa siihen usein hymyllä ja jatkaa vain touhujaan.

Koetellaan välillä toistemme hermoja ihan kunnolla, mutta enimmäkseen päivät täyttyvät halauksista, kikatuksista ja märistä pusuista. Ja torkuista, neiti on vieläkin erittäin hyvä nukkumaan! Äitiisä tullu.

Sikeitä meillä vedellään nytkin. Uni tuli tarpeeseen melkoisen meltdownin jälkeen. Minä jatkan lähetin odottelemista. Viimeinen Sookie Stackhouse -kirja tulee tänään. Sit lukemaan!

Jos nyttynen suo.

Keskilännen kevät, miksi kettuilet?

Jopas on ollut viikko.

Alkuviikosta kylvettiin auringossa ja nautittiin lämmöstä. Paitsi sisällä. 29 astetta ei ollut herkkua. Ilmastoinnin saisi kyllä päälle nappia painamalla, mutta kun tiesi, mitä tuleman pitää, niin jätettiin viilentämättä keinotekoisesti.

Tiistaina koottiin KC:n suomalaisia kasaan ja järkättiin vappukarkelot meidän takapihalla. Ruoasta ei ollut puute, sillä käärittiin pekoniin vaikka minkämoista apetta (herkkusieniä, parsaa, jalapenoja), väkerreltiin vartaita ja salaattia, ja jälkkäriksi oli kotitekoisia munkkeja. Vain jauhomakkarat puuttuivat. Juomapuolelta löytyi simaa ja "simaa". Oli kivaa!

Ei pöllömpi vappukeli!

Eilen aamulla lämpömittari näytti vähän erilaisia lukemia:

Keskiviikon ylin lämpötila oli 28 astetta (keittiön auringonpaisteisessa ikkunassa näköjään melkein 41 C). Eilinen alkoi kolealla vesisateella, ja lämpötilan vielä tippuessa se muuttui lumeksi. Jota sitten tulikin sen verran, että sitä on vieläkin maassa ja katoilla.

Lumisade ja toukokuu eivät ole ihan jokavuotinen yhdistelmä Kansas Cityssä. Edellisestä kerrasta on vaivaiset 106 vuotta.

Kesä, huhuu?

No, tämmöinen sää on ihan omiaan viilentämään meikäläisen hermoja. Kohta se nimittäin alkaa. Luulin jo, että tänä vuonna ei niin kamalasti jännittäisi enää. Joukkue on täynnä mulle melko tuntemattomia nimiä - SM-liiga on jäänyt aika vähäiselle seuraamiselle - mutta niin vain tänä aamuna tuttu tärinä valtasi kropan ja mielen. On se kumma, miten penkkiurheilu saa tämmöisestä normaalisti niin seesteisestä (haha!) ja järkevästä (hoho!) ihmisestä hermoraunion.

Jokohan tänään uhoan ja vannon, etten ikinä, ikinä enää katso lätkää?

Yökyläilijä

Eka yö erossa vauvasta, ja kaikki selvisivät siitä ilman traumoja. Oltiin S:n (ja Usvan!) kanssa Emporiassa telttailemassa ja juhlimassa kavereiden 30-vuotissynttäreitä, ja napero oli mummolassa yötä. Neiti oli ollut kiltti, leikkisä, cuddly, nukkunut 13 tunnin yöunet ja syönyt jättiaamiaisen. Minä taisin olla ainoa, jolla oli henkisiä ja vielä niitäkin enemmän fyysisiä ongelmia lyhyestä erosta. Jokainen imettävä äiti ymmärtänee tuskan.

Nyttysen kanssa on ollut jotenkin tosi helppoa viime aikoina. Jatkuvasti saa kylläkin olla valppaana, sillä ovela pieni neiti osaa kiivetä esim. sohvalle leluja astinlautana käyttäen. Alastulo ei ole vielä ihan hanskassa. Tänä aamuna kilimu nousi keskellä sänkyä seisomaan ja toisti saman tempun myöhemmin keskellä olohuonetta. Ilman tukea ja apua, siis. Tepastelu on verrattain hallittua, ja sitä treenataankin jatkuvasti. Ennätys taitaa olla kuusi askelta.

Laitanpa loppukevennykseksi Amerikan-serkkuja viikonloppuna kummastuttaneen ääninäytteen. Eivät olleet onnistuneet matkimaan kovasta yrityksestä huolimatta.

Spring Hasn't (Quite) Sprung

Tämä kevät on ollut vähän oikukas. Viime vuonna tähän aikaan oli jo suomalaisen maahanmuutajan mielestä ihan kesä. Tänä keväänä ei. Yöpakkasia on ollut tälläkin viikolla, ja päivisinkin on jääty viimevuotisista lukemista melko lailla. Oman ulkovaatetuksen ongelmallisuuden lisäksi olen joutunut rapsuttelemaan päätäni myös pikkuneidin pukemisen takia. Kerrospukeutuminen on pop, kun aamulla/varjossa/tuulisella paikalla on kylmä, mutta auringossa lämmin/kuuma.

Äiti näyttää mallia kerrospukeutumisesta. Shortsit ja leggarit, äijjjjän on tyylikäs!

Käväistiin eilen lenkillä ja höpöttelemässä suomea (ja ehkä syömässä vähän wingsejäkin kuntoilun lomassa...). Tarkoitus oli ottaa kamera mukaan ja ikuistaa kukkivia puita ja värikkäitä pihoja, mutta kamerapa jäi kotiin, ja kännykän kamera on surkea. Otin sitten vahinkoa takaisin napsimalla kuvia meidän takapihan asukeista.

Istutettiin viime keväänä takapihalle kolme puuta. Valkattiin paikat symmetrisesti läheltä aitaa; yksi keskelle ja kaksi nurkkiin. Haluttiin keväällä kauniisti kukkivia puita, joten lajikkeiksi päätyi Oklahoma Redbud (kertaa kaksi) ja Cleveland Select Pear. Redbud (nuppupuu?) kukkii nimensä mukaisesti punaisena, ja meidän koristepäärynäpuu valkoisena.

Tänä vuonna sitten paljastui seuraavaa:

Toinen Redbud onkin valkoinen, eli Whitebud.

Tältä sen pitäisi näyttää.

Cleveland Select Pear. Oklahomalaisten välissä.

Meidän symmetrinen suunnitelma meni ihan mönkään! Voivoi, mitenköhän päästään tästä ikinä yli. 

Sarcasm sign.

Tänä keväänä pihahommiin on kuulunut nurmikon uudelleensiementäminen, aika karseassa kunnossa se onkin. Haaveissa on myös ollut pienoinen kasvimaa, mutta tapoin viime vuonna jo helppohoitoiset mustikka- ja vadelmapensaat, kun en muistanut kastella niitä, joten mitään hurjaa peltoa meidän ei kannata takapihalle ruveta kyntämään, kun tosiaan ottaa meikäläisen puutarhurintaidot huomioon. Kuolleet kasvit eivät ole mitään kaunista katseltavaa.

Kompromissi löytyi vanhoista viskitynnyrinpuolikkaista, joihin olen nyt istutellut porkkanaa, pinaattia, valkosipulia, kurkkua ja jalapenoja, joista eka satsi kuoli. Taisipa pakkanen puraista. Tynnyrit ovat onneksi kivoja koristeita ilman kasvustoakin, joten en ota suuria paineita tästä projektista.

Whitebud, tynnyri, päärynäpuu.

Päärynäpuu, tynnyri, Redbud.

Mustikka ja vadelmakin otettiin uusintakokeiluun, ja perhanan puput ovat nakertaneet jo vattupuskan ihan nysäksi. Etupihan uusia istutuksiakin on jo trimmattu nököhampailla. Aaaaagh, ovat kyllä ihan hirmu söpöjä, mutta söisivät mieluummin vaikka naapurin kukkasia...

No, kyllä se lämpö sieltä tulee, pupuista ja pakkasista huolimatta, vähän niin kuin joka vuosi. Tänään oli jo ihan t-paitakeli, josta käytiinkin nauttimassa kotieläinpuistossa seitsemän Suomi-neidon voimin. Ei pöllömpää!

Kili nautiskelee.

Kuinka "toimistosta" tuli "kirjasto"

Kaikki lähti parin viikon päästä tulevista viikonloppuvieraista ja semiviattomasta Walmart-reissusta.

Huushollista löytyy neljä makuuhuonetta. Yksi on meidän, yksi on vauvan, yksi on vieraiden, ja yksi on varasto. Kaatopaikka. Piilonurkka. Wannabe-toimisto ja -harrastehuone. Jossa on jättimäinen seinässä kiinni oleva työpöytä.

Tai siis oli, vielä viikonloppuna.

Tuli puheeksi vieraiden, isä ja kaksi lasta, majoitus. Kellarissa olisi parikin vuodesohvaa, mutta siellä on tähän vuodenaikaan vähän kylmä. Ja pimeää (ympäri vuoden). No mutta, ilmapatja "toimiston" lattialle, siinähän se!

Verhot. Ne tarvitaan. Näkösuojaksi, lämmöneristeeksi, pimentäjäksi, ennen kuin huoneessa voi yöpyä. Pikainen mittaus ennen Walmartiin lähtöä. Vielä pikaisempi päätös verhokankaasta, jota tulikin sitten otettua summassa vähän reilummin. Ihan varuilta.

Sunnuntai-iltana iski ompeluinspis, joten miehelle uusi verhotanko ja porakone kouraan, jotta verhoille saataisiin tarkat mitat. Verrattain lyhkäiset niistä tulisi, sillä (ruma) jättityöpöytä oli heti ikkunan alla. Mutta hei, väliaikaisratkaisu.

Porrasjakkara ei ollut tarpeeksi korkea möhkäletason yli kurkotteluun, eikä möhkäletaso tarpeeksi tukeva miehen painon kannatteluun. "Haenko tikkaat kellarista? Vai puretaanko pöytä? Hehheh."

No, miehellä oli jo porakone esillä (ja ne tikkaat olisi pitänyt hakea kellarista asti), joten pöytä lähti, ja seinään jäi melko monta reikää ja koloa paikattavaksi. Porrasjakkaran korkeus riitti verhotangon kiinnittämiseen.

Extempore-rempasta ei ole kuvia, sillä kamera olisi pitänyt hakea alakerrasta asti. Myöhemmin tajusin, ettei huoneesta ole olemassa minkäänlaisia ennen-kuvia. Niitä on yllättävän hankala ottaa jälkikäteen.

Pari kämäistä stilliä kämäiseltä videolta kohta parin vuoden takaa:

Nuo muuttolaatikot olivat edelleen samassa paikassa. Purkamatta, toki.

Entisen roinan lisäksi huoneesta löytyi aika paljon vauvakampetta - mm. kaksi vannaa.

Siivousta ja järjestelyä. Seinän paikkausta ja maalausta. Koko eilinen päivä. Tuloksena paljon isommalta tuntuva huone.

Verhoista tulikin suunniteltua pidemmät.

Huoneelle piti keksiä uusi nimi. Siitä tuli sarkastisesti kirjasto.

Nyt mahtuu paremmin sekaan. Pikaremppa oli vuorokaudessa tehty. Hyvä, koska tänään ei olisi enää luultavasti kiinnostanut.