keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äidin päivä

Luonnoksissa odottavat raakaversiot mm. Rockfestistä ja (tietysti) lätkästä, mutta taklataan ensin äitienpäivä pois alta.

Meillä ei yleensä tehdä isoa numeroa juhlapäivistä (paitsi jouluna vedetään överit). Viime vuosien viivytetyt Valentine's Day -illalliset ovat vieläkin syömättä, eikä se haittaa ollenkaan. Viime synttäreillä halusin lahjaksi autojen perusteellisen kuurauksen. Äitienpäivän piti mennä samalla kaavalla.

Omaksi yllätyksekseni, ja varmasti S-raukankin, sunnuntaiaamuna jokin vinksahti. Ensimmäinen äitienpäivä, ajattelin. Aika iso juttu. Kurkkua kuristi pikkuisen, kun katselin pienen neidin temmellystä ja askellusta (milloin voi sanoa, että lapsi oikeasti kävelee?). Minä olen äiti, ajattelin.

Rinsessa.
Olisi ollut kiva saada kortti. Tai kukka. S oli kyllä siivonnut torstai-iltana, kun olin juhlimassa kaverin maisteriksi valmistumista. Lupasi tehdä illalla hyvää ruokaa. Voiteli minulle bagelin, kun kiusasin sitä oman äitini saamalla kuohuviiniaamiaisella.

Ei se ollut tajunnut, että tämä päivä oli minulle iso juttu. Hyvänen aika, en minäkään ollut, ennen kuin se aamu koitti. Vielä edellisenä päivänä sanoin sille, että haluan katsoa Silver Linings Playbookin (lahja itselleni Bradley Cooperin muodossa), se riittää.

Ensin se oli ihan hirveän pahoillaan, ja minä yritin olla järkevä. Sitten minusta tuli vähemmän järkevä, ja naamasta varmasti paistoi, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Päikkäritkään eivät auttaneet. Ärsytti, että ärsytti. S:n sisko piti sille kamalan luennon, kun siskolle selvisi, ettei S ollut hommannut minulle lahjaa. Minua säälitti ja harmitti.

Sitten mentiin kauppaan hakemaan grillitarpeita. Kokki ei ollut ollenkaan oma-aloitteinen, vaan halusi, että minä valkkaan haluamani eväät (siis kamala mies, eikö vain...). No, minähän valkkasin. Mielenosoituksellisesti heitin kärriin vielä kukkakimpunkin.

Voisiko sitä osata olla äijä muulloinkin kuin urheilua katsoessa?

No, sainpahan Aalto-maljakkoon vihdoinkin täytettä.

Kotimatka oltiin ihan hiljaa, kokonaiset viisi minuuttia. Kotona sitten puhuttiin auki, mikä päivässä oli mennyt pieleen. Minua harmitti, että olin purkanut oman yltiösentimentaalisuuteni mieheen. Miestä harmitti, ettei ollut tullut edes ajatelleeksi, että äitienpäivä on uudelle äidille iso asia. Halattiin ja syötiin hyvät pihvit. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Seuraavana päivänä sain kortin. Ilmeisesti "Sorry honey, I f*cked up" -kortteja on melkoinen valikoima, haha. Eilen se vei minut Victoria's Secretiin, ja sain valkata mieluisia juttuja. Sitten se katosi omille teilleen ja kotiin tullessaan sanoi, että sillä on minulle lahja, eikä tällä lahjalla ole mitään tekemistä hänen "mokaamansa" (his words, not mine) äitienpäivän kanssa.

Rubiinikaulakoru (rubiini on meidän neidin birthstone). Ympärillä pikkutimantteja.
Oli kuulemma miettinyt tätä jo pitkään. Halusi antaa sen minulle random-päivänä, koska fight the man, you know. Sanoi, että hän ei hemmottele minua tarpeeksi (hemmotteleehan!). Halusi antaa minulle jotain merkityksellistä. Jotain, jonka neiti nyttynen voisi haluta itselleen sitten joskus. Perintökalleus.

Arvatkaapa harmittaako se sunnuntainen harmitus vieläkin enemmän? Voinpahan tuntea itseni typeräksi nyt kaunis kaulakoru kaulassa.

On se vaan aika kiva, tuo mies. Yritän muistaa sen tosiseikan seuraavan kerran, kun pistän loukkaantuen jostain mitättömästä asiasta.

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis koru, ja aivan ihana ajatus tuo lapsen birthstone ja perintökoru. Minä sain mieheltä kerran oman birthstonen omaavat korvakorut mutta tämä lapsen kivi kuulostaa ihanalle.

    Ei kannata ressata kiukuttelusta. Kyllähän se ensimmäinen äitienpäivä ON iso asia. Ei meilläkään mies sitä heti oikein tajunnut, ei kuulemma täällä amerikassa ole ihan samanlaisia perinteitä Suomessa. Enemmän käydään brunssilla ym. Kyllä meikäläinenkin osasi kiukutella kun tulevalta lomareissulta meinattiin jättää minun toivoma nähtävyys kokonaan pois. Ihan hölmöä! Nyt kaduttaa kiukuttelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, jokainen on välillä vähän pölvästi. ;) Ehkä sitten vasta kannattaa huolestua, jos ei ole omasta mielestään koskaan väärässä/käyttäytynyt typerästi. :)

      Tykkään kyllä myöskin tuosta korusta tosi paljon! Ihana ajatus vielä taustalla. :)

      Poista
  2. Tiedän tuon kun kiukuttaa ja järki sanoo ettei toinen ole tehnyt mitään ja yrittää jopa parhaansa mukaan parantaa mököttäjän mieltä... Mutta se kun sattuu päälle niin ei sille oikein mitään voi :/ Yritä siis olla miettimättä asiaa enempää, uskon että S ymmärtää kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ymmärtää näitä minun oikkuja, onneksi. :) Eiköhän noita möksypäiviä satu ihan jokaisen kohdalle!

      Poista