perjantai 3. toukokuuta 2013

Keskilännen kevät, miksi kettuilet?

Jopas on ollut viikko.

Alkuviikosta kylvettiin auringossa ja nautittiin lämmöstä. Paitsi sisällä. 29 astetta ei ollut herkkua. Ilmastoinnin saisi kyllä päälle nappia painamalla, mutta kun tiesi, mitä tuleman pitää, niin jätettiin viilentämättä keinotekoisesti.

Tiistaina koottiin KC:n suomalaisia kasaan ja järkättiin vappukarkelot meidän takapihalla. Ruoasta ei ollut puute, sillä käärittiin pekoniin vaikka minkämoista apetta (herkkusieniä, parsaa, jalapenoja), väkerreltiin vartaita ja salaattia, ja jälkkäriksi oli kotitekoisia munkkeja. Vain jauhomakkarat puuttuivat. Juomapuolelta löytyi simaa ja "simaa". Oli kivaa!

Ei pöllömpi vappukeli!

Eilen aamulla lämpömittari näytti vähän erilaisia lukemia:


Keskiviikon ylin lämpötila oli 28 astetta (keittiön auringonpaisteisessa ikkunassa näköjään melkein 41 C). Eilinen alkoi kolealla vesisateella, ja lämpötilan vielä tippuessa se muuttui lumeksi. Jota sitten tulikin sen verran, että sitä on vieläkin maassa ja katoilla.

Lumisade ja toukokuu eivät ole ihan jokavuotinen yhdistelmä Kansas Cityssä. Edellisestä kerrasta on vaivaiset 106 vuotta.

Kesä, huhuu?

No, tämmöinen sää on ihan omiaan viilentämään meikäläisen hermoja. Kohta se nimittäin alkaa. Luulin jo, että tänä vuonna ei niin kamalasti jännittäisi enää. Joukkue on täynnä mulle melko tuntemattomia nimiä - SM-liiga on jäänyt aika vähäiselle seuraamiselle - mutta niin vain tänä aamuna tuttu tärinä valtasi kropan ja mielen. On se kumma, miten penkkiurheilu saa tämmöisestä normaalisti niin seesteisestä (haha!) ja järkevästä (hoho!) ihmisestä hermoraunion.

Jokohan tänään uhoan ja vannon, etten ikinä, ikinä enää katso lätkää?

6 kommenttia:

  1. Täh, lunta! Enpä taida sittenkään valittaa viileästä vihmasta jota me saatiin niskaamme.

    Jos viidessä sekunnissa vaihtuisi taas lämpimään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa siitä silti valittaa. ;) Aurinkoa ei ole paljoa viime päivinä näkynyt, mutta nyt ei onneksi sentään ole enää hallanvaaraa!

      Poista
  2. moiiii
    Niin, mieki aina vannon etten seuraa ja jos seuraan niin en jännitä.. niin aina on k...t housuissa ja hyvä ettei pijä vessaan paeta katsomasta.. telkkaahan ei voi pitää kiinni, ei sitten millään... tänään USA ja Suomi.. huhhuh!!

    hyvää äipänpäivää suomalaisittain sinne sunnuntaille

    ja ihanaa kesää koko poppoolle
    käyttekö suomessa kesällä?

    t. Päivi Hki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten multa on menny tää kommentti kokonaan ohi! Anteeksi!

      Me käytiin katsomassa USA-peli paikallisessa spottibaarissa kolmen suomalaisen naisen (ja kahden suomalaisen pikkuneidin) ja S:n voimin. Mies luisti viisaasti paikalta juuri ennen kolmannen erän loppua... ;)

      Täällä on nyt ihan kesä, tänään yli 30 astetta. :) Tänä kesänä ollaan täällä, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus tulla juhlimaan juhannusta Suomeen. Toivottavasti hyttyset kuolee sukupuuttoon ennen sitä.

      Kivaa kevättä ja kesää sinnekin! :)

      Poista
  3. No katotaan tuleekohan USA-SUOMI loppuottelu, kamalaa teille:D ensin vaan pitää voittaa tuo Ruotsi... arrrrrrgh;)
    Suomen on siis parasta saada kultaa, eikö?? Olin muuten paikan päällä katsomassa ku USA rökitti Venäjän 8-3.. arvaa pompinko ja meinasin huutaa dasvidanijaa.. toiv. vaan eivät tee samaa sit Suomelle.. NOT!!:)

    jepa!:)

    Päivi HKI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä meni viikonlopun pelit niin päin peetä kuin vain voivat mennä! Mulla oli täällä vielä Suomi-vahvistus kisakatsomossa, eipä S paljon uskaltanut tuuletella pronssia. ;)

      Oijoi, tuo USA:n rökälevoitto Venäjästä oli kivaa katsottavaa telkkaristakin! Voin vain kuvitella, mimmoista se oli paikan päällä. :)

      Poista