torstai 17. marraskuuta 2016

Lateksia, vinyyliä ja niittejä, eli kymmenvuotisen taipaleen juhlintaa

Kaksi viikkoa sitten perjantaina meillä oli aihetta edes jonkinlaiseen juhlaan. Oli kulunut 10 vuotta siitä, kun minusta ja eräästä amerikkalaisesta pörröpäästä tuli kuin paita ja peppu (saatte arvata, kumpi on kumpi). Vaikka myöhemmin meidän väliin tulikin kaikenlaista byrokratiaa ja Atlanttia, niin jotain peruuttamatonta oli jo ehtinyt tapahtua.

Seuraavana aamuna teimme jotain, mikä ehkä kuvastaa meitä pariskuntana ihan parhaiten. Repäisimme - tekisi mieli sanoa hetken mielijohteesta, mutta todellisuudessa tästä on nähty märkiä unia jo reilut viisi vuotta - kellariin vievästä portaikosta kokolattiamaton pois. Ennen kuin edes aamupala oli syöty. Saati sitten päätetty, mitä siihen laitetaan noin niin kuin tilalle.

Lähtötilanne. Kokolattiamatto oli ottanut osumaa mm. hyytelönorosta, joka valui nukkien
uumeniin, kun siirsin kakkua hyytymään kellarin jääkaappiin. Vuotavin tuloksin.
Oli aika tyydyttävää nyhtää mattoriekaleet irti. Rrrrrrrrrrip!

Kun olimme lähdössä rautakauppaan tutkimaan vaihtoehtoja, sain sen viestin, jota olin osannut pelätä jo jonkin aikaa. Ukki oli nukkunut pois. Istuin lattialla vetämässä henkeä jonkin aikaa, mutta keräsin itseni, nostin leuan pystyyn, laitoin aurinkolasit tiukasti silmille ja liityin autossa odottaneen perheen seuraan. Ahkera työmies arvostaisi, ettei hommia jätetä puolitiehen.

Alemman tason portaat vaativat vähän enemmän työtä, vaikka ne eivät kokolattiamaton
peitossa olleetkaan. Niiden välistä näkyi nimittäin maalipurkkien säilytystila/hautausmaa,
joka sijaitsee portaikon alla.

Puuhastelimme koko päivän, ja puolen yön aikaan edellisen illan juhlinnasta jollain ihmeen keinolla avaamattomana selvinnyt kuohuviinipullo poksahti. Skoolasimme uudelle vinyylilattialle. Enää puuttuisi listoja ja muita loppusilauksia.

Nyt kelpaa tepastella kellariin kaljajääkaapille reippailemaan juoksumatolle.

Eipä näy maalipurkit enää! Kaljatölkit näköjään kyllä...

Olimme puuhakkaan viikonlopun jäljiltä kipeitä. Lihaksia väsytti, ja flunssa särki päätä. Scottyn piti käydä kuitenkin rautakaupassa hakemassa vielä yksi porrasreunus, ja ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että pyysin häntä tuomaan lisää vinyyliä, koska yläkerran porrastasanne näytti tälle vuosituhannelle päivitetyn kaverinsa vieressä kovin ryönäiseltä.

Katsokaa nyt vaikka!

Voitte varmaan kuvitella, miten ihana noita on imuroida. Oli imuroida.

Scottyn ehto vinyyliostoksille oli kuitenkin, ettei yritettäisi huhkia itseämme näännyksiin illan tai kahden aikana, vaan minulle olisi OK elellä remonttisotkun keskellä jonkin aikaa. Sotku ei ole minua ennenkään pelästyttänyt, joten suostuin sen kummemmin miettimättä ja otin pihdit kauniiseen, rakoilla jo valmiiksi olevaan käteen ja aloin nyhtää niittejä ja nauloja irti.

Maton alta löytyi ihan rehellistä paskaa. Oksettavan paksuinen kerros.

Yläkerran portaikko oli työläämpi suuremman mattopinta-alan ja sen alta paljastuneeseen noin tuhannen niitin miinakentän vuoksi. Työskentelyä hidasti myös kaiteet ja niistä vaikeasti irroteltavat pinnat. Puuhastelimme joka ilta muutaman tunnin. Paklasimme, nyhdimme maastoutuneita niittejä ja nauloja, maalasimme, esikäsittelimme, ja sitten lopulta pääsimme kokoamaan vinyylipalapeliä. Torstai-iltana lattia oli pinnoitettu, ja perjantaina saimme metallireunukset paikoilleen. Ja muut tilpehöörit.

Erään pienen sisustajan mielestä tuo punainen tuoli oli oikein omiaan tuomaan väriä tasanteelle.

Minä naplasin hyllyjä seinille sillä aikaa, kun Scotty leikkeli reunuksia sopivan mittaisiksi.
Tuo peilin kautta näkyvä vatupassi kuuluu tietysti myös vakiovarustukseen.

Ruotsinlaivavibat eivät valitettavasti kadonneet muodonmuutoksen mukana minnekään.
Mutta ehkä nyt ollaan sentään siirrytty autokannelta ylempiin kerroksiin.

Huokaistiin helpotuksesta, kun urakka oli (jälleen kerran listoja lukuunottamatta) ohi. Vaikka vinyylinpalasia jäi reilusti yli, vaikkapa nyt yläkerran lattioiden uusimista varten, sovittiin, että nyt riittäisi hetkeksi.

Siitäkin huolimatta Scotty on ollut (positiivisesti?) yllättynyt tällä viikolla töistä kotiin tullessaan, kun makuuhuoneessamme on kuin onkin edelleen mauton muttei valitettavasti täysin hajuton lattia. Mutta kuinka kauan... Sitäpä en taida tietää itsekään.

7 kommenttia:

  1. Wau mikä muutos! 10 pistettä teille! Ja kauniisti sisustettu myös! Erityismaininta punaisesta tuolista ;) Kannatti uurastaa :) Terkuin, Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Tuo sama tuoli on toimittanut myös tablettitelineen virkaa (selkänoja nojaamaan sopivassa kulmassa pöytää vasten ja tabletti siihen selkänojan päälle nököttämään), joten neidillä on paitsi sisustussilmää, myös käytännöntajua.

      Poista
  2. Niin se vain on että kokolattiamattoja ei kyllä tarvitse missään - hieno tulos ja tosi viihtyisän näköistä!
    Osanottoni ukkisi poismenon johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä kyllä oikeasti tarvitse! Vähän huvittavaahan tässä on se, etten ole ihan varma, nousiko meidän talon arvo tämän myötä ollenkaan, sillä jotkut paikalliset eivät jaa tätä meidän näkemystä. ;)

      Kiitos osanotoista. :)

      Poista
  3. Hyh, en kyllä kertakaikkiaan ymmärrä noita kokolattiamattoja, varsinkaan yhdistettynä sisällä käytettyihin kenkiin!

    Blogistani löytyy sinulle tunnustus :) http://www.rantapallo.fi/sannintaikasaappaat/2016/11/18/bloggaamisesta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Yöks! Voin vain kuvitella, mikä moskamäärä tuolla meidän olkkarin maton alla on, eikä sitä saa siivottua, ennen kuin maton vetää pysyvästi pois. Se hetki ei voi tulla tarpeeksi nopeasti!

      Kiitos, käyn kurkkaamassa! :)

      Poista
  4. Moi Anni, blogissani on sinulle tunnustus.
    http://lifeinenglish-australia.blogspot.com.au/2016/11/blogitunnustus-laatublogeille-ja.html

    VastaaPoista