tiistai 11. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 11. luukku

Muistatteko, kun joskus (eilen...) mainitsin, etten aio siivota mitään kaappeja ennen joulua?

Hehheh.

Kyllä tuo ketutus on kumma piiskuri. Kun tarpeeksi ärsyttää, niin se tarmo, teho ja vauhti, jolla tavarat vaihtavat paikkaa (tai lentävät kaaressa roskiin) on aika uskomaton. 

Joskus sitä vaan kyllästyy siivoilemaan muiden (ja hei, jos rehellisiä ollaan, omiakin) sotkuja aina uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Vaikka piti ihan vaan laittaa puhtaat vaatteet paikoilleen ja korjata makuuhuoneen lattialta terävät rakennuspalikat pois, niin apinanraivosiivous ulottui lopulta meidän vaatehuoneeseenkin, jossa oli mm. pyykkejä pyykkikorin vieressä. Tässä räyhäjärjestelyssä on nyt vain se huono puoli, että tekisi mieli räjäyttää koko komero atomeiksi ja karsia puolet vaatteista jonnekin hevonkuuseen. Niinku nyt, kello kymmenen illalla.

Siinä yksi pääsotkija.

No, ehkä menen suosiolla nukkumaan. Kyllä tämä siivousinto on aamuun mennessä taas laantunut. Toivottavasti ketutuskin.

Ehkä huomenna sitten niitä pipareita?

maanantai 10. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 10. luukku

Kannattipa suunnitella eilen joulupanikoinnin aloitus, sillä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja pieni panikointi sytyttää kivat kipinät persauksen alle. Sain tänään viimeinkin meidän Suomeen (toivottavasti!) matkaavat paketit liikkeelle. Odottelimme yhtä lahjaa vähän ärsyttävän pitkään, ja ihan pikkuisen jänskättää, että niinköhän loota ehtii perille ennen joulua.

Toisaalta, olenpa viime vuosina lähettänyt paketit ihan oikeasti ajoissa, ja silti toimitukseen on mennyt kaksikin kuukautta. Että turhapa tässä stressata, ehtiminen ei enää ole omissa käsissä. Olisi silti ollut kiva siirtää vastuu jo vähän aiemmin toisille tahoille.

Paketin maailmalle saattamisen lisäksi olen jo suunnitellut tekeväni pipareita, ehkä jopa jo huomenna! 

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei tässä enää kovin pahaa joulustressiä kannata kehittää, sillä suurin osa lahjajutuista on hoidettu, ja leipomiset ja ruoat menevät jo sen verran rutiinilla, ettei niiden takia kannata kamalasti hössöttää.

En ajatellut ulottaa joulusiivousta kaappien perukoille tänäkään vuonna, ellei joku ihme inspiraatio iske. Onneksi tässä on kuitenkin sen verran monta käsityötilausta toteutettavana ennen joulua, että on melkein pakko istua sohvalla viltin alla ja näperrellä komeroiden tonkimisen sijaan. "Harmi."

Sohvalla ei ole koskaan yksinäistä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 9. luukku

Viikonloppu oli täynnä hulinaa. On juhlittu 101-vuotiasta Suomea ja huudettu ääni käheäksi NFL-ottelussa. Onneksi tuli voitto, vaikkakin niukka sellainen. Ei huvittaisi ihan turhaan olla taas köyhän naisen Paula Koivuniemi.

Tänään oli oikein mukava talvipäivä. Aamulla oli vielä ihan napakasti pakkasta, mutta aurinko lämmitti jo siinä vaiheessa, kun mentiin kahdeksalta parkkipaikalle grillaamaan. Meillä oli tosi hyvä tailgating-sakki kasassa, ja ehdittiin nauraa vatsalihakset kipeiksi ennen kello 12 alkanutta peliä.

Moi.

Vaikka varjossa oli verrattain vilpoista, niin stadionin tunnelma oli varsinkin pelin loppua kohden varsin lämmin. Kotijoukkueella oli voiton avaimet omissa käsissä, mutta muutama sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua potkaistu potkumaaliyritys epäonnistui, ja peli meni jatkoajalle. Onneksi tosiaan voitto lopulta tuli, vaikkakin vähän kyntämällä. Go Chiefs!

Taidanpa nyt ottaa miehestä ja kuorsaavasta koirasta mallia ja lähteä kimppatreffeille Nukku-Masan kanssa. Huomenna pitää palata taas joulumoodiin ja ihan oikeasti ruveta panikoimaan, että miten sitä ehtii tehdä kaiken suunnittelemansa kahdessa viikossa. Kääk!

lauantai 8. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 8. luukku

Olipahan hillitty heppakärriajelu, ainakin naapureiden valopanostuksen osalta. Muuten meillä oli kyllä hauskaa, sillä lasten serkut liittyivät seuraan. Ääntä siis riitti kavioidenkopseen lisäksi.

RIP viimevuotinen valosaaste.

Komeat konit.

Kerronpa vaan, ettei ehkä ollut ihan paras idea pakata kuppitolkulla kahvia mukaan iltakahdeksalta alkavalle retkelle. Valvottiin viime yönä kolmeen, ja tänään piti herätä reippaana tekemään punajuurilaatikkoa Kansas Cityn suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhliin, jonne olemme parhaillaan matkalla. Pitäisi pikkuhiljaa uskoa, ettei sitä enää ole ihan viime kevään kananpoika, joka jaksaa kukkua yöt ja kiekua aamulla.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Sainpas valot paikoilleen! Tavoistani poiketen ostin tänään jonkun hetkellisen mielenhäiriön vallassa värillisiä jouluvaloja. Minä, jouluvalo-Justiina, jonka mielestä mikään ei saa välkkyä, päästää ääntä, tai olla ilmalla täytettävä.


No, taitaa tuo meidän valoinstallaatio on silti vielä aika hillitty noihin meidän naapureiden sekametelisoppiin verrattuna. Jännästi sitä kuitenkin silmä tottuu, sillä vaikka tien toisella puolella on just niin amerikkalaisia riemunkirjavia viritelmiä kuin voi kuvitella, niin ne näyttävät jo ihan siedettäviltä. Tällä meidän kadulla on kuitenkin yksi tyyppi, joka vetää yleensä niin yli kuin olla voi pumpattavine barbaroineen. 

Käydään tänään perinteisellä heppakärriajelulla naapuruston ympäri. Ylilyövän naapurin piha näyttää pelottavan pimeältä, mutta lupaan silti tehdä tilannekatsauksen muiden asukkaiden jouluoksennuksista.

Jouluvalo-Justiina ei malta odottaa.

torstai 6. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 6. luukku

"Oi Maamme, Suomi, synnyinmaa."

Kun ostin viime keväänä formulalippuja Teksasin Grand Prix'hin, en todellakaan uskaltanut edes haaveilla siitä, että kisan päätyttyä kajahtaisi Maamme-laulu.


Monivuotinen toive toteutui viimeinkin tänä vuonna, kun huristelimme lokakuussa reilut 1000 kilometriä auto täynnä porukkaa ja tavaraa Austiniin. Mummo ja ukki tulivat Suomesta kylään, joten urheilumatkalle lähdettiin kolmen sukupolven voimin.

Austin hurmasi meidät ihan täysin. Meillä oli kolmen päivän rannekkeet formuloihin, mutta halusimme säästää pikkuihmisten intoa itse kisaan ja myöskin tutustua meille uuteen paikkaan, joten aika-ajojen sijaan nautimme jokivarressa terassikahvit ja kiertelimme kaupunkia. Voisin hössöttää Austinista (ja fanityttöilystä Jensen Acklesin omistamalla Family Business Beer Companylla) loputtomasti, mutta näin itsenäisyyspäivänä on ehkä sopivampaa kertoa siitä suomalaisuuden huumasta, mikä meidät radan varrella valtasi.

Turn 11.

Vaikka kisasunnuntaina oli vähintäänkin t-paitakeli, niin minun Suomi-pipo pysyi visusti päässä. Hurrasimme Kimille (ja Valtterillekin), kun auto vilahti mutkasta ohi. Käännytimme vieressä istuneen brittifaninkin kannustamaan Kimiä. "I expect this level of enthusiasm from you next year", hän sanoi tyttöystävälleen, jonka oli ottanut väkipakolla mukaan.

Pieniä faneja ei jaksanut kisa kiinnostaa ihan loppuun asti.

Viimeiset kierrokset olivat ihan kamalia seurattavia, mutta onneksi lopputulos oli parempi kuin toinen sija. Ympärillä istuneet vaikka mistä maailmankolkista paikalle saapuneet fanit olivat päätelleet jostain, että olemme suomalaisia ja onnittelivat meitä vuolaasti Kimin voitosta.

Kun Maamme-laulu kajahti soimaan, meinasin pökertyä. Eihän tämä nyt voinut olla totta! Räikkönen oli tapansa mukaan hyvin hillitty, stereotyyppinen suomalainen, mutta meiltä se vähän unohtui. Vaikka ehkä juuri siinä hetkessä ei tullut mietittyä sotiemme veteraaneja tai sitä, mitä itsenäinen Suomi merkitsee, niin kyllä se oli hieno tunne kuulua tähän eksklusiiviseen kaartiin, pieneen suomalaiseen kerhoon, joka saa ja osaa laulaa Maamme-laulun. Torilla tavataan!

Ensi vuoden kisoissa tuskin kuullaan tuttua kansallishymniä, mutta siniristilippua voi silti heilutella ylpeänä. Suomi on hieno maa täynnä hienoja ihmisiä. Kyllä sitä saa vähän juhlia, Linnassa itsenäisyyspäivänä tai Teksasissa syksyisenä sunnuntaina. Tai torilla.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Olen itkenyt tänään vasta kahdesti!

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 5. luukku

Tänään meinasi ottaa ohimoon.

Scotty teki töitä kotoa käsin, sillä valtion virastot olivat tänään kiinni George H.W. Bushin hautajaisten takia. Minä ajattelin, että tänään olisi hyvä päivä laittaa viimeinkin jouluvalot ulos (eikä niitä tarvitsisi edes kutsua tunnelmavaloiksi), sillä ei olisi pakko ottaa pikkuapulaista kaveriksi leikkimään apinaa,  ja tämä keskiviikko on koko viikon ainoa päivä, jolloin ollaan plussan puolella, eikä koristeita tarvitsisi siis viritellä paikoilleen kohmeisin sormin.

Tuumasta toimeen. Testasin kaikki vanhat valot, koska niistä ei koskaan tiedä, millä tuulella ne ovat. Jessss, toimii. Nakuttelin nauloja ja veivailin ruuveja seiniin. Heiluin tikkaiden päällä yrittäen unohtaa korkeanpaikankammoni. Epäonnistuin.  Sain puolet valoista paikoilleen, ja siihen meni puolitoista tuntia. Puolitoista tuntia.

Iso osa valoista jäi vielä laittamatta, sillä en ylettänyt niin korkealle. (En siis uskaltanut ottaa vieläkin korkeampia tikkaita esille.)

Ja kun tuli aika sytyttää edes ne hädin tuskin paikoilleen saadut valot... Ne eivät toimineet!

Heiluttelin jokaista pimeänä ollutta polttimoa ja vaihdoin sulakkeet. Parhaimmillaan sain puolet valoketjuista toimimaan, mutta päädyttiin kuitenkin lopulta siihen tilanteeseen, että jouluvalohärpäkkeenperrrrrrkeleet löytyivät jotenkin jännästi roskiksen pohjalta.

Onneksi oli pakko lopettaa puhina ja kiroilu ja lähteä Scottyn kanssa perrrrrrkeleen pitkästä aikaa ihan kahdenkeskisille treffeille. Onnea on ihanat (suomalaiset) naapurit, jotka huolehtivat jälkikasvusta. <3 p="">

Olipahan melkoinen vuoristoratapäivä.

Up-Down KC. Aikuisten peliluola täynnä arcade-pelejä.
Niin meidän paikka. #nerds

Että sitä voikin ottaa hyvät kierrokset jouluvaloprojektin hetkellisestä epäonnistumisesta (kaupasta saanee uusia valovirityksiä...). Ehkä eniten otti ohimoon sen takia, että tiedän, että koko huominen menee taas itkiessä Suomi-ikävää. Perrrrrrrkeleen itsenäisyyspäivä.

Tai siis kiitos veteraanit.