tiistai 24. heinäkuuta 2012

Naisen tuoksu

Väsyttää. Tekisi mieli torkkua aina, kun tuo meidän pienimmäinenkin nukkuu, mutta jonkun pitää valitettavasti pestä ja viikkailla pyykkiä (pienimmäinen pitää huolen siitä, että tätä puuhaa riittää), hoitaa eläintarha ja muutkin kotityöt. Potun vuorokausirytmi on keikahtanut sellaiseksi, että vasta ihan oikeasti yöllä ruvetaan levolle, joka sitten jatkuukin puolillepäivin. Mullehan tämä passaisi oikein hyvin, mutta meidän työläiselle aikaisempi aikataulu voisi olla sopivampi.

Olen luiskahtanut tähän äitirooliin oikein viehättävällä tavalla. Hiukset ovat harjaamatta, ja yön jäljiltä niissä taitaa olla vähän pukluakin. Vaikka viime viikolla ehdinkin iloita, että mahdun taas vanhoihin vaatteisiin, niin päälle eksyy kyllä vähän väkisinkin vain lököshortseja ja lörttöjä imetyspaitoja. Käytiin sunnuntaina ihanilla yksivuotissynttäreillä, joiden kunniaksi pistin edes pikkuisen parempaa päälle. Mitä teki Pottu? Puklasi kaula-aukosta paidan sisään. Mitäs läksit, nii.

En uskalla edes kuvitella, miltä haisen ulkopuolisen nenään pukluhiuksineni ja -paitoineni. Itse taidan olla immuuni. Onneksi saan olla kotona piilossa.

No mutta, on tämä vauva-arki silti aika veikeää! Pikkuemäntä on kehittynyt reilussa kahdessa viikossa jo melkolailla, ja odotankin innolla, ja ehkä vähän kauhullakin, mitä tuleva vuosi pitää sisällään. Katsotaan, selvitäänkö järjissämme kaikista kehitysvaiheista ja varsinkin syksyn retkistä kavereiden häihin (toiset länsi-Kansasissa, toiset Indianapoliksessa) ja joulumatkasta Suomeen.

En ole täysin vakuuttunut, että selviän tästä päivästäkään järjissäni. Eilisestä asti jatkunut päänsärky ja känkkäränkkävauva eivät lupaa hyvää.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Vauva-arki alkakoon

Blogi on käynyt monta kertaa mielessä tässä reilun viikon aikana. Varsinkin silloin, kun minulle on toitotettu muiden mammojen toimesta, miten minulle vielä varmasti tulee ikävä sitä ah niin ihanaa vauvamasua. Tiedättehän, vähän sillai virnuilevaan sävyyn. No, ei ole ainakaan vielä tullut, enkä usko, että tulee. Olen varmaan jotenkin huonompaa naismallia, kun en rakastanut raskaana olemista. En sitä vihannut, mutta en kyllä siitä mitään älyttömiä kiksejäkään saanut (paitsi Potun toimesta sisältä päin). Tämä nykyinen jakautunut olotila on niin paljon parempi, kun saa nauttia pikku-Potusta ja seurata tuon otuksen kasvamista muutenkin kuin mahanahan läpi. Sitä paitsi, jos mulla jotain mahaa on ikävä, niin ehkä mieluummin mallia ajalta ennen raskautta.

Onhan tästä vaiheesta hyvä tykätä, sillä meillä asuu vieläkin oikein helppo vauva. Meinasin sanoa kiltti, mutta eivät kai nuo vielä tuon ikäisenä osaa olla tuhmia. Esimerkiksi viime yönä nukuttiin ensin viisi tuntia ja sitten varhaisen aamupalan jälkeen vielä neljä tuntia (älkää pelätkö, ei meillä lasta nälkään kuihduteta; lääkäri sanoi, ettei tarvitse herättää syömään). Eilen töihin paluun tehnyt daddy on saanut levätä ennen toimistorupeamaa, ja hyvät unenlahjat omaava äitikin kiittää. Olen nukkunut paremmin ja pidempiä pätkiä nyt vastasyntyneen kanssa kuin viimeisten raskauskuukausien aikana.

Niin, miksi mulla olisi ikävä sitä ah niin ihanaa vauvamasua?

Käytiin eilen Potun kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan ulkosalla, nimittäin lääkärissä. Ensimmäinen käynti oli viikko sitten maanantaina. Kyseessä oli kontrollikäynti, koska lähdettiin sairaalasta ennen kuin neiti oli 48 tuntia vanha. Silloin katsottiin paino (3400 grammaa, syntymäpaino 3458 g) ja vauvan väri. Lääkäri oli tyytyväinen molempiin. Eilen mittailtiin sitten jo vaakalukemat 3660 grammaa, joten maito on maistunut. Pituuttakin oli 53 senttiä, eli 4,5 senttiä enemmän kuin syntyessä. Jotenkin tuntuu, että jompi kumpi lukema on mitattu vähän pieleen, tai sitten tuotan jotain kasvuhormonilla höystettyä kermaa tytölle evääksi. Seuraavan kerran nähdään vasta elokuun puolessa välissä. Siihen asti pitäisi osata tarkkailla pikkuihmisen terveyttä ihan itse. Onneksi äiti tulee kaveriksi reilun parin viikon päästä.

Jotta tästä tulisi oikein kunnon sekametelisoppapostaus, niin tässä tulisi vielä vähän kuvia Potun 11 päivän taipaleelta.

Uudesta fanista huolimatta meidän baseball-joukkue on pelannut päin peetä.

Ekan kerran pullolla, daddy syöttää.

Mummon lähettämä Leijona-tutti on vielä pikkuisen iso.

Uunituore kuva meidän rinsessasta.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

And Then There Were Three

Pottu (3458 g ja 48,5 cm) syntyi 6.7.2012 klo 5:14.

Meidän perheen naisilla on asiat sen verran mallillaan, että lääkärit päästivät meidät jo eilen kotiin. Pottu antoi väsyneiden vanhempien levätä viime yönä ja on ollut muutenkin varsin mukava vauva tämmöisille amatööreille. Ei tätä vielä oikein meinaa uskoa todeksi.

Iso kiitos teille mukaville tsemppikommenteista! Niiden innoittamana lupaan tsempata blogin kanssa tässä lähitulevaisuudessa, mutta nyt jatkan tuohon uuteen ihmiseen tutustumista. Tähän mennessä olen oppinut ainakin sen verran, että kenenkään muun poski ei voi tuoksua yhtä hyvältä kuin Potun pehmeä ja pyöreä poski.

Niin, ja jos minä olen mennyt sekaisin pienestä neidistä, niin en kyllä tiedä, miten tuon tuoreen daddyn mielentilaa kuvailisi.

Täysin myyty?

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Happy 4th

Tämä itsenäisyyspäivä on meille aika ikimuistoinen. Illan suunnitelmiin kuuluu nimittäin ilotulitteiden sijaan ehkä ennemminkin ilokaasu ja synnytyksen käynnistys.

Laskettu aikahan on ylihuomenna, mutta lääkäri haluaa Potun pihalle jo ennen sitä korkean verenpaineen (eilen 140/70, vaikka hetken kuluttua oltiin jo taas tutuissa lukemissa, 116/70) takia. Viime viikolla sain ilon olla raskausmyrkytysepäiltynä, ja vaikka labrakokeet ja kotona mitatut paineet ovat olleet enemmän kuin ok, niin lääkäri päätti eilen, että meidän 4th of July menee nyt sitten näissä merkeissä. Enpä rupea ammattilaisen kanssa inttämään.

Potun maja ja kuumuudesta ja kuivuudesta nokkiinsa ottanut takapiha.

Hyvää USA:n synttäripäivää kaikille sitä juhlistaville! Palataan asiaan toivottavasti vähän pienemmän mahan kanssa.

*****

Edit 4.7.2012 klo 20:00: Mennäänkin sairaalaan vasta huomenaamuna, henkilöstöpulan takia. Miten sattuikin, että juuri tämmöisenä juhlapyhänä on niin moni hoitaja kipeänä...

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Obamacare

Ehdin eilen innostua jo järjenvoitosta, kun terveydenhuoltouudistus Patient Protection and Affordable Care Act, eli tuttavallisemmin Obamacare julistettiin korkeimman oikeuden toimesta lainmukaiseksi. Suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna yksityisen sairausvakuutuksen ostamiseen "pakottava" laki on aika konservatiivinen ratkaisu demokraattipresidentiltä, ja käytävän oikealta puoleltahan tuo ajatus on alunperin lähtenytkin, mutta on tämä silti askel oikeaan suuntaan. Reippaasti yksinkertaistettuna lain kiistellyin osa, Individual Mandate, velvoittaa hommaamaan sairausvakuutuksen, jos sellaista ei työn puolesta tai muuten jo ole, tai jos siihen on varaa. Vähävaraisille tarjotaan verovaroin maksettua valtionvakuutusta, ja sen piiriin kuuluva määrä tulee tämän lain mukaan kasvamaan. Jos henkilö, jolla on varaa maksaa vakuutuksesta, ei sellaista ole hommannut, IRS, verohallinto, kerää ylimääräisen veron rangaistukseksi.

Mitä tästä sitten hyödytään? USA:ssa(kaan) ei yksikään sairaala käännytä vakavasti ja akuutisti sairasta ihmistä ovelta pois, vaikkei vakuutusta löytyisikään. Jonkun nämä vakuuttamattomien kulut pitää kuitenkin maksaa, ja jos itse potilas ei siihen pysty, niin lasku lähtee yleensä veronmaksajille tai vakuutusyhtiölle korotettujen sairaalapalvelumaksujen muodossa, jotka vakuutusyhtiö sitten vuorostaan vyöryttää asiakkailleen. Terveydenhuoltouudistus pyrkii minimoimaan nämä tapaukset. Tiedän itsekin monta nuorta aikuista, jotka eivät ole vakuutusta ottaneet; säästäähän siinä kuukaudessa kivan summan rahaa. Mutta mitä jos jotain tapahtuukin? Olisiko heillä varaa maksaa kymppitonnin sairaalalaskua? Suurimmalla osalla ei.

Obamacare rajoittaa vakuutusyhtiöiden "oikeuksia" korottaa vakuutusmaksuja tuosta vain. Se myös pakottaa yhtiöt myöntämään vakuutuksen ihmisille, joilla on pre-existing condition, eli joku (krooninen) sairaus tai muu hoitoa vaativa tila. Uudistuksen myötä alle 26-vuotiaat nuorukaiset voivat jatkaa vanhempiensa vakuutuksen piirissä, jos niin haluavat. Tähän asti ikäraja on ollut 18 (collegeopiskelijat ovat olleet poikkeus). Ennaltaehkäiseviä hoitopalveluja lisätään vakuutuksen piiriin, naisilta ei voi enää periä suurempia maksuja kuin miehiltä, eivätkä vakuutusyhtiöt voi määritellä kattoa korvauksille.

Voisi kuvitella, että "yhteiskunnan loisia" vihaava republikaanipuolue olisi tästä yksityistetystä yhteysvastuusta innoissaan, mutta ei. Yksi lain äänekkäimmistä vastustajista, republikaaniehdokas Mitt Romney, oli kuvernööriaikoinaan vienyt läpi lähes identtisen lain Massachusettsissa, jossa se on toiminut mallikkaasti. Romney on halunnut kuitenkin koko kampanjan ajan ottaa etäisyyttä Romneycaresta, sillä Obaman tekosia nyt pitää vastustaa vaikka väkisin.

Kuulin eilen niin naurettavia perusteita Obamacaren pahuudelle, etten oikein tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Suosikkini taisi olla se, että tämän uudistuksen myötä terveydenhuoltojärjestelmän pariin tupsahtaa yhtäkkiä 30 miljoonaa uutta hoidettavaa. Siis 30 miljoonaa ihmistä, joilla ei tähän asti ole ollut vakuutusta. Tämä kuulemma aiheuttaa niin järkyttäviä jonoja, etteivät nykyvakuutetut, hyvään ja nopeaan palveluun tottuneet tule olemaan tyytyväisiä. Hohhoijaa... Onhan se parempi jättää osa väestöstä kokonaan hoitamatta, toki. Demokraatit voisivat mainostaa tätä työpaikkoja luovana lakina, sillä nythän noita töitä tuntuisi terveysalalla riittävän, jos republikaanien kauhukuviin on uskomista.

Vaikkei tämä uudistus tämän maan terveydenhuolto-ongelmia ratkaisekaan, niin tuo se kuitenkin jonkinlaista lisäturvaa elämään. Republikaanit vouhkaavat nyt tietysti tämän lain kumoamisesta ja sen korvaamisesta jollain muulla. Millä? Ei mitään tietoa, mutta tärkeintä tuntuu olevan, että Obamacare ja sen tuomat edut katoavat.

Oho, tulipas melkoisen pitkä ja poliittissävytteinen merkintä. Piti vain tulla jättämään jonkinlaiset puumerkit, kas kun edellisestä kerrasta on taas venähtänyt kokonainen viikko. Lähti taas vähän käsistä.


The Daily Show with Jon StewartMon - Thurs 11p / 10c
CNN & Fox News Report Supreme Court Decision
www.thedailyshow.com
Daily Show Full EpisodesPolitical Humor & Satire BlogThe Daily Show on Facebook

Ai niin, tasan viikko laskettuun aikaan.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

38 viikkoa

Eipä mitään uutta Kansasin auringon alla. Laskettuun aikaan on kaksi viikkoa, ja Pottu voi tupsahtaa (olisikin noin helppoa) tähän maailmaan milloin vain. Olen entistäkin kärsimättömämpi, ja tähän asti hurjaa vauhtia juossut aika on alkanut hidastella, ryökäle. Näin viime yönä unta, jossa lääkäri sanoi käynnistävänsä synnytyksen 16. heinäkuuta. Minä suutuin tohtorisedälle, koska en halua odottaa niin pitkään. Patience is not my style.

Tuleva synnytyskoetus ei oikeastaan pelota, koska en tiedä, mitä pelätä. Enemmän jännittää se, osaanko lähteä oikeaan aikaan sairaalaa kohti. Kyllä sen sitten tietää, olen kuullut, mutta entä jos en tiedä? Uunituoreen Potun hoitaminen jännittää tietysti myös, mutta tuskinpa olen ensimmäinen tähän maailmaan lapsen pukannut, joka ei heti kättelyssä ole ammattilainen. Ehkä tässä pärjätään.

S:kin taitaa olla valmis. Se on ollut ihan mahtava ja on ymmärtänyt hieroa minun hartioita ja selkää ilman anomista. Vaikka nuo pelottavat hormonit ovat pysytelleet melko hyvin piilossa ja aisoissa, ja pahimmilta hermoromahduksilta on vältytty, niin jatkuvasti ähisevä ja puhiseva vaimo ei välttämättä ole mitään herkkua. Se varmaan käsittelisi mieluummin pienempää ähisevää ja puhisevaa neitokaista.

*****

Hyvää juhannusta! Nauttikaa te Suomessa juhlivat yöttömästä yöstä meidän ulkosuomalaistenkin edestä. Joku voisi uhrautua vaikka siemailemaan kuivan omenasiiderin minun puolesta, jos se ei vain ole liikaa pyydetty...

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kypsä Pottu

Jos meidän uuni-Pottu päättäisi syntyä tänään, niin sepä ei olisi enää mikään raakile. Aika hurjaa. Lääkärin ja hoitajan (ARNP, Advanced Registered Nurse Practitioner) mukaan kaikki on tällä hetkellä varsin mallikkaasti. Potun pää on jo melko syvällä lantiossa, joten nivuset venyy ja paukkuu melkein joka askeleella ja niiden välissäkin. Mutta hei, hengittäminen on helpompaa, ja Pottu alkaa olla lähtökuopissa, joten jotain positiivistakin tässä pään poraamisessa on.

Olen seuraillut joitakin suomalaisia keskustelupalstoja, ja yksi asia on alkanut ihmetyttää. Ehdin olla jo himpun verran huolissani, kun lääkäri on kerta toisensa jälkeen sanonut, että sf-mitta, eli kohdunpohjan korkeus, on pikkuisen pieni viikkoihin nähden. Esimerkiksi nyt viime käynnillä, kun viikkoja oli kasassa 36+3, sf-mitta oli himpun verran vajaa 36 cm. Maha on kuulemma siro ja vauva keskikokoinen. Joo, tosi siro. Olo onkin kuin keijukaisella.

Keskustelupalstakierroksen jälkeen olen kuitenkin huomannut, että olen ollut ehkä, jälleen kerran, turhaan huolissani. Täällä käsittääkseni senttien tulisi vastata viikkoja, sillä siisti. En tiedä Suomen käyristä oikeastaan hölkäsenpöläystä, mutta kun suomalaiset palstailijat ilmoittavat olevansa keskikäyrällä sf-mittoineen, jotka ovat muutamia senttejä tätä röllykkää pienempiä, niin mieli on ollut kepeämpi. Hassua, miten luotan joissakin asioissa mieluummin näköjään suomalaiseen osaamiseen kuin täkäläiseen. Tai ehkä kyse ei olekaan osaamiseen luottamisesta, vaan oman mielen rauhoittamisesta. Yritän napsia positiivisia juttuja sieltä, mistä voin, maasta viis, asiaa täysin ymmärtämättä. Korjatkaa, viisaammat, jos olen käsittänyt jotain väärin.

Nyt, kun kävely on mennyt könkkäilyksi, ja paras mahdollinen tapa viettää hellepäivä on sisällä, sohvalla, kattotuulettimen alla, EM-turnausta katsellen, niin luonnosta nauttiminen on jäänyt vähille. Viime viikolla kuitenkin riitti virtaa vielä sen verran, että käytiin Usvan kanssa melkein meidän takapihalla sijaitsevassa koirapuistossa ensimmäistä kertaa. Muistinpa tuossa myös taannoin lupailleeni laittaa kuvia kansasilaisista maisemista, joten tässä olisi muutama.

Erään kansasilaisen lähiön laitaa helmikuussa.

Matkalla Emporiaan maaliskuussa.
Tasaista on, kun lähdetään meiltä länteen päin.

Juna.

12th and Merchant, Emporia, KS.
Ensimmäinen Emporia-asumus sijaitsi samoilla kulmilla, joten nämä ovat tuttuja maisemia jo lähes kuuden (!!!) vuoden takaa.

Heritage Park kesäkuussa.

"Siro maha" ja Usvan karvatakamus.