perjantai 22. kesäkuuta 2012

38 viikkoa

Eipä mitään uutta Kansasin auringon alla. Laskettuun aikaan on kaksi viikkoa, ja Pottu voi tupsahtaa (olisikin noin helppoa) tähän maailmaan milloin vain. Olen entistäkin kärsimättömämpi, ja tähän asti hurjaa vauhtia juossut aika on alkanut hidastella, ryökäle. Näin viime yönä unta, jossa lääkäri sanoi käynnistävänsä synnytyksen 16. heinäkuuta. Minä suutuin tohtorisedälle, koska en halua odottaa niin pitkään. Patience is not my style.

Tuleva synnytyskoetus ei oikeastaan pelota, koska en tiedä, mitä pelätä. Enemmän jännittää se, osaanko lähteä oikeaan aikaan sairaalaa kohti. Kyllä sen sitten tietää, olen kuullut, mutta entä jos en tiedä? Uunituoreen Potun hoitaminen jännittää tietysti myös, mutta tuskinpa olen ensimmäinen tähän maailmaan lapsen pukannut, joka ei heti kättelyssä ole ammattilainen. Ehkä tässä pärjätään.

S:kin taitaa olla valmis. Se on ollut ihan mahtava ja on ymmärtänyt hieroa minun hartioita ja selkää ilman anomista. Vaikka nuo pelottavat hormonit ovat pysytelleet melko hyvin piilossa ja aisoissa, ja pahimmilta hermoromahduksilta on vältytty, niin jatkuvasti ähisevä ja puhiseva vaimo ei välttämättä ole mitään herkkua. Se varmaan käsittelisi mieluummin pienempää ähisevää ja puhisevaa neitokaista.

*****

Hyvää juhannusta! Nauttikaa te Suomessa juhlivat yöttömästä yöstä meidän ulkosuomalaistenkin edestä. Joku voisi uhrautua vaikka siemailemaan kuivan omenasiiderin minun puolesta, jos se ei vain ole liikaa pyydetty...

2 kommenttia:

  1. Olen kuullut, että aina ei tiedä oikeaa aikaa lähteä sairaalaa kohti, mutta sekään ei välttämättä haittaa. Miespuolinen työkaveri kertoi taannoin, että heidän kuopuksensa syntyi omassa kylpyhuoneessa, kätilönä mies itse, joka samaan aikaan yritti pitää esikoisen rauhallisena (ja kylpyhuoneen ulkopuolella). Ambulanssin saavuttua paikalle lapsi oli jo todettu hyvinvoivaksi ja toivotettu tervetulleeksi perheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, minäkin oon kuullut noista suunnittelemattomista koti- ja autosynnytyksistä! Noista suurin osa taitaa onneksi mennä onnellisesti omalla painollaan, en oo ainakaan kuullut mitään kauhutarinoita. Onneksi meillä on matkaa sairaalaan vain semmoinen 10-15 minuuttia, joten vaikka Pottu päättäisikin repäistä ja yrittää tulla maailmaan pikavauhtia (epäilen...), tai tollo äiti ei tajua lähteä liikenteeseen hyvissä ajoin, niin ammattiapu on lähellä. :)

      Poista