tiistai 24. heinäkuuta 2012

Naisen tuoksu

Väsyttää. Tekisi mieli torkkua aina, kun tuo meidän pienimmäinenkin nukkuu, mutta jonkun pitää valitettavasti pestä ja viikkailla pyykkiä (pienimmäinen pitää huolen siitä, että tätä puuhaa riittää), hoitaa eläintarha ja muutkin kotityöt. Potun vuorokausirytmi on keikahtanut sellaiseksi, että vasta ihan oikeasti yöllä ruvetaan levolle, joka sitten jatkuukin puolillepäivin. Mullehan tämä passaisi oikein hyvin, mutta meidän työläiselle aikaisempi aikataulu voisi olla sopivampi.

Olen luiskahtanut tähän äitirooliin oikein viehättävällä tavalla. Hiukset ovat harjaamatta, ja yön jäljiltä niissä taitaa olla vähän pukluakin. Vaikka viime viikolla ehdinkin iloita, että mahdun taas vanhoihin vaatteisiin, niin päälle eksyy kyllä vähän väkisinkin vain lököshortseja ja lörttöjä imetyspaitoja. Käytiin sunnuntaina ihanilla yksivuotissynttäreillä, joiden kunniaksi pistin edes pikkuisen parempaa päälle. Mitä teki Pottu? Puklasi kaula-aukosta paidan sisään. Mitäs läksit, nii.

En uskalla edes kuvitella, miltä haisen ulkopuolisen nenään pukluhiuksineni ja -paitoineni. Itse taidan olla immuuni. Onneksi saan olla kotona piilossa.

No mutta, on tämä vauva-arki silti aika veikeää! Pikkuemäntä on kehittynyt reilussa kahdessa viikossa jo melkolailla, ja odotankin innolla, ja ehkä vähän kauhullakin, mitä tuleva vuosi pitää sisällään. Katsotaan, selvitäänkö järjissämme kaikista kehitysvaiheista ja varsinkin syksyn retkistä kavereiden häihin (toiset länsi-Kansasissa, toiset Indianapoliksessa) ja joulumatkasta Suomeen.

En ole täysin vakuuttunut, että selviän tästä päivästäkään järjissäni. Eilisestä asti jatkunut päänsärky ja känkkäränkkävauva eivät lupaa hyvää.

14 kommenttia:

  1. Trust me, tulette selviämään varsin mainiosti!! Tuossa vaiheessa pahinta on se oman unen puute ja sen vuoksi se hieman nuhjuisen kotoisa olo ja olemus. Mutta jouluna maailma on jo paljon valoisampi! Silloin jaksat jo lukea kirjoja ja keskittyä muihinkin juttuihin.

    Mä muistan, kun vajaa kolme vuotta sitten olin kaupassa ja mun ystävä soitti, että lähdenkö leffaan. Haistelin kummatkin olkapäät tarkistaakseni mikä on puklunhajuntaso ja se oli omasta mielestä vain lievä (eli kamala), joten myönnyin. Teki terää!

    Mä myös muistan, kun sain kaaripuklulaatat miehen olkapäältä upouudelle paidalle. Just näitä elämän kohokohtia, hehehe

    Mä inhoan kaikkia ohjeiden antajia, mutta kerron silti. Hirveimmissä univeloissa me päädyttiin miehen kanssa aikanaan siihen, että vauva sai tottua öiseen pulloon ja otettiin vuoroyöt. Se oli ihan loistavaa. Molemmat sai nukkua joka toisena yönä täydet unet. Olo oli heti kuin uudestisyntyneellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos luottamuksesta. ;) Hei, viime yönä nukuttiin pitkiä pätkiä, ah autuutta! :) Jos tämä autuus ei jostain syystä jatku, niin pitää harkita pullottelua, kiitos vinkistä! Tosin oon yrittänyt antaa miehen nukkua, kun ite voin kummiskin torkkua päivällä, mutta S:n on pikkuisen hankalampi nuokkua työpöydän ääressä aiheuttamatta närkästystä. ;)

      Nauratti muuten ihan ääneen tuo sinun leffareissutarina!

      Poista
  2. Heip - en ole tainnut ennen kommentoida; eksyin jotain kautta blogiisi jokin aika sitten, ja olen seuraillut siitä lähtien. Asuin itse jenkeissä muutama vuosi sitten, joten yhä kiinnostaa lukea muiden suomalaisten kokemuksista Ameriikan mailla :)

    Mulla ei ole itselläni lapsia, mutta halusin vain huikata tällaisen tsemppiviestin...eli onnea uuden perheenjäsenen johdosta, ja jaksuja vauva-arkeen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moip ja kiva kun kommentoit! :) Kiitos tsempistä, tänään on ollut tosi mukava päivä tuon uuden otuksen kanssa. Kyllä tää tästä. :)

      Poista
  3. Pariviikkoinen on ihan raakile vielä - ei mitään tolkkua rytmeistä eikä mistään muustakaan. Vanhemmatkin vielä aika pihalla kaikesta ;) Parin kuukauden päästä teillä on jo aivan toisenlaista. Helpompaa siis :) Kaksi kuukautta kuulostaa tuossa vaiheessa nälkävuodelta, mutta usko pois, se menee nopeasti. Liian nopeasti! Ja unenpuutteeseenkin tottuu... Jaksamista!

    P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en toki odotakaan, että tässä mitään varsinaista vuorokausirytmiä osataan nuorelle neidille ajastaa, kunhan nyt enimmäkseen nukuttaisiin yöllä ja valvottaisiin päivällä. :) Oon edelleenkin levännyt paremmin kuin viimeisinä raskauskuukausina, vaikka nuhjuisemmalta näytänkin. ;) Oon kuullut monilta kokeneemmilta semmoisia lohdutuksensanoja, että näillä pikkuisilla kaikki menee vaiheissa, hyvät ja pahat jutut. Väliaikaista tämä kaikki siis on. :)

      Kiitos jaksuista! :)

      Poista
  4. Yksittäiset hetket, tilanteet ja päivät voivat pikkuvauvan (varsinkin känkkäränkkäisen ja valvottavan sellaisen) kanssa tuntua to-del-la pitkiltä, jopa loppumattomilta. Mutta näin reilun vuoden kokemuksella voin sanoa, että aika todellakin kultaa muistot. Tuskin muistan enää sitä kamalaa 3-4 kuukauden jaksoa, jolloin tyttö antoi minun nukkua maksimissaan 1h pätkissä. Voin sanoa, että silloin ollaan jo todella syvällä, kun 2h yhtäjaksoista unta yöllä tuntuu luksukselta. Ja silti, en enää muistele tuota(kaan) aikaa kauhulla. Muistan lähinnä vain sen kasvun ja kehityksen, niitä hyviä päiviä ja hauskoja hetkiä ja retkiä. Nyt yksivuotiaan äitinä jo jopa kaihoan sitä pientä vauvaa, huoh. :D (Onneksi syksyllä tupsahtava toinen pienokainen varmasti palauttaa sen karun pikkuvauva-arjen mieleen! ;) )

    Ja loppuun kaikkien neuvojen äiti: NUKU kun siihen on mahdollisuus. AINA! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan ekaksi, ONNEA! :)

      Aika varmasti kultaa muistot; oon ite jo sitä mieltä, että voisin mennä synnyttämään vaikka huomenna uudestaan (jos vain voisin skipata raskausvaiheen, sitä ei ole edelleenkään ikävä!). ;) Tänään on tosiaan ollut varsin hyvä päivä, hyvin nukutun yön jäljiltä. Eipä sitä tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, mutta nautitaan nyt tästä energiamäärästä.

      Otanpa vaarin kaikkien neuvojen äidistä! ;)

      Poista
    2. Hehee, mä taas voisin olla raskaana pidempäänkin/useamminkin, jos vain voisin skipata sen synnyttämisen kokonaan. :D Ehkä kätilö voisi nyt tulevalla kerralla kalauttaa mut tajuttomaksi ja heräisin sitten vasta vauvan synnyttyä... ;)

      Poista
    3. No myönnettäköön, että valitsisin itsekin tuommoisen tajuttoman synnytyksen, jos se olisi mahdollista. :D

      Poista
  5. Hih, niin tuttuja tunteita (ja tuoksuja)! Itsekin olin aivan varma, etten selvia hengissa/jarjissani tai ainakin minusta tulee joku oriseva zombi, mutta kas, vielakin olen taalla ja aivan yhta hupsu! Joten toivoa on ;) Jaksamisia sinnepain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunteita ja tuoksuja! :D Kiitos, kyllä me pärjäillään!

      Poista
  6. Loistava otsikko! :D Apua, mä olen vielä vasta raskausvaiheessa ja silti tunnistan tästä jo itseni! Okei, puklua ei ehkä hiuksista löydy, mutta noin muuten...

    VastaaPoista