keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Sauna - kuvakooste tähän asti tapahtuneesta


Siitä se lähti konkreettisesti liikkeelle - mökin saunaprojekti nimittäin. 24. lokakuuta 2015 pojat iskivät lapiota multaan ja kaivoivat kuusi valukuoppaa betonipilareille.

Tässä tämmöinen käsinkosketeltavampi kaivamismetodi.

Samana iltana anturat olivat jo asettumassa, ja saimme nautiskella porukalla grillin antimista. Ruoassa ei ollut valittamista, eikä maisemissakaan.


Seuraavana päivänä sormet syyhysivät päästä hommiin, joten ajeltiin Scottyn kanssa mökille valamaan pilarit.

Valuapulainen parhaimmasta päästä - Sisu. Kyseinen kaivurikoira olisi ehkä tullut enemmän tarpeeseen edellisenä päivänä...

Priimaa tuppaa tulemaan.

Pilarit ovat suorassa, mökki vinossa.

Marraskuussa Suomesta oli tulossa itse kenellekin apujoukkoja, joten motivaatio saada perustukset kuntoon oli aika katossa. Jotain innosta kertonee se, että kävimme laittamassa parrut perustuspilareiden päälle 1.11. - samana päivänä, kun Kansas City Royals voitti baseballin mestaruuden. Ei hätää, olimme kyllä tiiviisti telkkarin edessä pelin alkaessa.

Äijä hommissa. Voitteko uskoa, että saatiin nuo reiät kertaporauksella a) kohdalleen b) oikeaan kulmaan?

Riemua lapsellekin.

Seuraavana viikonloppuna marssitimme viisi Suomi-vierasta mökille ja löimme heille työkaluja kouraan. Lauantaina valmistui lattiakehikko, ja sunnuntaina alkoi rungon rakentaminen.

Appi, vävy, Usva ja anopin jalat.


Olimme päätyneet porukalla yksinkertaiseen viistokattoon, joka kallistuisi mäkeä kohti. Kun kolme seinärunkoa oli paikoillaan, sauna alkoi näyttää pilvenpiirtäjältä pienen mökin vierellä. Eikun kääntämään.

Rakentajalla on jotenkin lannistunut olemus...

Seuraavalla viikolla kelit hellivät, joten posottelimme taas tunnin päähän rakennuspuuhiin. Kuvista voisi päätellä, että oli helle, mutta kyllä meillä suomalaisilla oli ihan kunnon syyskamppeet päällä. Hulluja nuo amerikkalaiset.




Rakennus sai olla ihan omillaan hetken, sillä meinasi olla muutakin elämää, mutta joulun alla tönö sai sentään katon. Lauantaina 20.12. miehet uhmasiva korkeuksia, kylmyyttä ja pimeyttä ja tekivät pohjatyöt, levittivät suojakankaan sekä osan huopapaanuista. Lyhyt päivä kuitenkin teki tenät, ja ukot oli kiskottava katolta alas ruoan voimalla.


Jouluviikolle luvattu sade häiritsi meidän insinörttiä (kiitos vain, Satu, tästä termistä!) sen verran paljon, että mies karkasi kesken päivän töistä, sillä halusi saada vesikaton valmiiksi. Minä läksin kaveriksi - tai no lähinnä vain vahtimaan lapsia ja katolla könyävää miestä, sormi valmiina painikkeilla 9, 1 ja 1. Vuoden toisiksi lyhyin päivä ei ehkä ollut paras mahdollinen kattotöiden kannalta katsottuna, mutta niinpä Scotty vain ahersi loput paanut työvalon kanssa paikoilleen, ja jouluinen sade sai tulla.

Sää ei suostunut yhteistyöhön seuraavaan kuukauteen, mutta viime viikonloppuna saatiinkin sitten muutosta aikaiseksi niiden menetettyjen viikonloppujen edestäkin - meillä on ulko-ovi, kaksi ikkunaa ja melkein valmiit ulkoseinät! Aika hyvin näin ensikertalaisilta amatööreiltä.

Lauantain sää. Jäällä olevat jäljet ovat Sisun.

Siinä taidetaan haaveilla lauteilla istuskelusta ja järvelle tuijottamisesta.

Sunnuntaina oli lämpimämpää, mikä tarkoitti rinteen muuttumista liukumäeksi. Sisukin vaihtoi valkoiset osansa mutaiseksi.

Saatiin mutaa seinillekin.

Päivä melkein pulkassa.

Seuraavaksi vuorossa on seinien viimeistely ja lattialankkujen latominen. Ensimmäiset löylyt alkavat olla jo todella käsinkosketeltavia, vaikka tekemistä toki riittääkin vielä (pukutilan väliseinä, panelointi, kiukaan asennus, lauteet...). Ei jotenkin vain millään malttaisi odottaa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

10 kommenttia:

  1. Komiaa!! Kohta jo löylyissä istuskellaan. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kieltämättä! :) Voi vitsit, olisipa se valmis jo!

      Poista
  3. Hyvältä näyttää, melkein valmista jo! Kukahan pääsee ensilöylyt heittämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta kohta! :) Luulenpa, että se siellä seisotaan neljästään pitelemässä löylykauhaa vapisevin käsin kyynel silmäkulmassa kiilumassa. :D

      Poista
  4. Näyttää kyllä aivan mielettömän hyvältä! Nuo teidän rantsunäkymät on kieltämättä myös aivan uskomattoman hienot :)

    (Ja harmi muuten, että Bloggerista puuttuu tykkäysnappi - olisin niin halunnut peukuttaa tuolle sun viimeisimmälle kommentille neljästä ihmisestä pitelemässä löylykauhaa vapisevin käsin)! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Nyt minuakin harmittaa, että Bloggerista puuttuu tykkäysnappi!

      Kyllähän siitä tulee aivan erityisen rakas paikka nyt. :)

      Poista
  5. Moikka Anni, sain Lotalta vinkin tähän postaukseen. Mieletön projekti teillä on ollut ja millä paikalla teillä on mökki ja sauna. Aivan mahtavaa. Mä jaan tämän kirjoituksen vielä erikseen Sauna Maailmalla -blogin Facebookin sivuilla ja lisään tähän postaukseen: https://saunamaailmalla.com/sauna-aiheiset-blogit-ja-blogikirjoitukset/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hei, kivaa! :) Kyllä me ollaan tykätty tuosta paikasta ihan kamalasti, nytkin istuskelisin mielelläni siellä lauteilla tuijottelemassa järveä. :D

      Poista