sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 3. luukku

Meillä, kuten monessa muussakin amerikkalaisessa kodissa, on ollut tapana pystyttää joulukuusi olohuoneen nurkkaan kiitospäivän iltana, eli jo marraskuun loppupuolella. Tänä vuonna kuitenkin odotimme vähän pidempään, sillä hommasimme ensimmäistä kertaa tällä mantereella asuessa ihan oikean kuusen. Vielä viime joulunahan olohuoneen lattiaa peitti kulahtanut kokolattiamatto, eikä neulasten noukkiminen sen syövereistä innostanut juuri laisinkaan.

Luulen, että kuusi tuoksuu aika hyvältä, mutta varma en voi olla, sillä poskiontelot ovat täynnä mönjää. Onneksi muut aistit ovat sentään tallella. Onhan se kaunis, noin ilman koristeitakin. Ne ehtii ripustella myöhemminkin.



Virginianpihta (Fraser fir) ja minä teemme nyt tilaa olohuoneessa vielä yhdelle Fraserille, Jamie Fraserille nimittäin (ja kai vähän Clairellekin...), ja rupeamme katsomaan uusinta Outlanderia. Je suis prest.

2 kommenttia:

  1. Outlander on niiiin hyvä :) Tässä tapauksessa voi sanoa, että sarja menee juuri kuten olin kirjoja lukiessa kuvitellut. Vai muokkaako tämä muistojani kirjoista ;) kun on vaan löytynyt niin hyvät näyttelijät tähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on!! Minä aloitin kirjojen lukemisen vasta kakkoskauden jälkeen, joten mielikuva henkilöistä (erityisesti Jamiesta...) oli valmiiksi jo aika vahva. Näyttelijät ovat todellakin aivan loistavia Jamien ja Clairen tarinan eläväksi tekemisessä, ja nekin erot, mitä kirjojen ja sarjan välillä on tähän mennessä ollut, ovat olleet mielenkiintoisia ja perusteltuja. Harmi, kun kohta alkaa taas droughtlander - mulla tosin vain sarjan osalta, sillä kahlaan vasta kutoskirjaa läpi.

      Poista