keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Maanteiden sankarit osa 3: Mount Pleasant, Etelä-Carolina - Staunton, Virginia - Pittsburgh, Pennsylvania (päivät 4 ja 5)

Niin mielelläni kuin olisinkin viettänyt sunnuntain rannalla makoillen, meidän oli jatkettava matkaa, jos halusimme nähdä kaiken kunnianhimoiseksi paisuneella listalla olevan. Scottyn serkku oli tarjoutunut majoittamaan meidät Virginiassa, joten pakkauduimme jälleen autoon ja läksimme taittamaan noin kahdeksan tunnin ajomatkaa.

775 kilometriä.

Alkumatka meni sutjakkaasti, mutta Virginian vuoristoisilla teillä oli ruuhkaa pysähdyksiin saakka. Sunnuntainakin. Pieni mies ei olisi enää jaksanut olla köytettynä turvaistuimeen, joten köröttelimme määränpäähän äänekkäiden protestien saattelemana.

Scottyn serkku istui talonsa eturapulla odottamassa ja kertoi heti, mistä löytyisi jääkylmää olutta. Hän tiesi Scottyn olutinnostuksesta, joten hän oli käynyt ostamassa lähipanimoilta meille maisteltavaa. Iita juoksi heti keinun luokse, ja kun hänen pari vuotta vanhempi pikkuserkkunsa, jota ei ollut koskaan tavannut, saapui Scottyn toisen serkun sekä tädin mukana paikalle, peli oli lopullisesti menetetty. Iita ei malttanut edes syödä kunnolla illallista.

Ilta oli rento ja miellyttävä. Söimme isolla takakuistilla ja kuuntelimme pienten tyttöjen kiljahduksia, kun he huristelivat köysirataa pitkin alas kerta toisensa jälkeen. Scottyn tädin mies oli otettu, että ajoimme Virginiaan sukuloimaan. Hän ei ollut tavannut aiemmin lapsista kumpaakaan.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä suht' aikaisin ajamaan, sillä seuraava kohteemme, Pittsburgh, oli vajaan viiden tunnin ajomatkan päässä, ja halusimme ehtiä tutustua kaupunkiin mahdollisimman hyvin - olimmehan liikkeellä yhden yön pysähdystaktiikalla. Lapsia kuitenkin nukutti collegeen lähteneen, mutta teiniaikaiset julisteet seinälle jättäneen pikkuserkun huoneessa niin hyvin, että aamupalaakin syötiin verrattain myöhään.

Serkun todella miellyttävä ja mukava vaimo halusi viedä lapset ruokkimaan hanhia läheiseen puistoon, ja koska olimme edellisenä päivänä sen Iitalle luvanneet tekevämme, ei auttanut hätiköidä lähdön kanssa. Onneksi emme hätiköineet, sillä tyttösemme kertoi jälkikäteen koko matkan kohokohdaksi virginialaisessa leikkipuistossa leikkimisen. Lisäksi saimme lyhyen historiakierroksen Stauntonin viehättävässä pikkukaupungissa.

Heippojen jälkeen läksimme ajamaan kohti Pittsburghia. Scotty halusi näyttää meille monikaistaisten ja tylsienkin Interstate-valtateiden vaihteluksi kauniita maisemia, joten ajoimme Shenandoahin kansallispuistoon ja sen läpi kulkevalle 170 kilometriä pitkälle Skyline Drive -maisemareitille, joka mukaili valtatietä, jota pitkin jatkaisimme matkaa.



Tien nopeusrajoitus oli 50 km/h, ja kun GPS:mme oli kehottanut meitä poistumaan puistosta tarpeeksi monta kertaa ja näytti matkan kestoksi melkein kahdeksaa tuntia, päätimme totella. Bensatankkikin alkoi olla uhkaavan tyhjä, joten olisi hyvä aika hypätä kansallispuistosta pois ja jatkaa tehokasta matkantekoa. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä moni puistosta poisjohtava tie oli suljettu. Meillä oli siis kaksi vaihtoehtoa. Toivoa, että tankillinen bensaa riittäisi koko puiston läpi tai joku muu sivutie olisi auki, tai kääntyä takaisin. Koska olimme taittaneet maisemareitistä vajaan kolmanneksen, päätimme kääntyä takaisin sinne, mistä olimme tulleetkin. Ajoimme takaisin aina Stauntoniin asti. Henkeäsalpaavan kauniit maisemat olivat lisänneet matka-aikaa parilla tunnilla.

Ajoimme Virginian sekä kauniin ja selkeästi erittäin Trump-ystävällisen Länsi-Virginian läpi Pennsylvaniaan. Pittsburgh lähestyi lähestymistään, mutta sitä ei huomannut kuin vasta todella lähellä itse keskustaa. Suurkaupunkien laajalle levittäytymiseen tottuneena se yllätti, kuten myös se, kuinka mäkistä ja vehreää kaupungin ympärillä oli. Mielikuvani teollisesta ja harmaasta Steel Citystä oli täysin väärä.

420 kilometriä. Plus ne maisemareitillä ajetut...

Aurinko paistoi jo aika matalalta, kun saimme auton parkkiin Pittsburgh Penguinsien stadionin lähelle. Iita olisi halunnut mennä pelaamaan jääkiekkoa Stanley Cup -mestareiden kanssa, mutta he eivät valitettavasti olleet kotona, vaikka tyttö kuinka huhuili pinguja tulemaan ulos.


Patsastelun jälkeen kävelimme downtowniin syömään monen mielestä Pittsburghin kuuluisinta ruokaa, Primanti Brothersien sandwichiä, eli täytettyä leipää. Täytevaihtoehtoja oli monta, mutta kaikkien paksujen valkoisten leipäviipaleiden välistä voi olettaa löytävänsä anteliaan annoksen ranskalaisia.

Itse leivät eivät olleet parasta ruokaa, mitä reissussa olimme syöneet (sitä leipää tosiaan oli paljon), mutta mahat tulivat enemmän kuin täyteen, ja se oli siinä vaiheessa pitkää matkapäivää tärkeintä. Ympäristössäkään ei ollut valittamista - istuimme toriterassilla ja katselimme pilvenpiirtäjistä heijastuvaa laskeutuvaa aurinkoa.


Oli jo pimeää, kun ajoimme joen yli Duquesne Inclinelle, eli jyrkkää (30 astetta) rataa ylös kiipeävälle raitiovaunulle. Rata oli otettu käyttöön vuonna 1877, ja se oli muuttunut hiljalleen kuljetuskäytöstä matkustajakuljetukseen. Vanhat vaunut on entisöity, mutta ajan patina oli tallella ylös kaapelin perässä nytkyttelevässä ja natisevassa kulkuvälineessä.

Raiteet.

Edestakainen matka maksoi aikuiselta viisi dollaria ja oli ehdottomasti jokaisen sentin arvoinen. Enemmänkin. Edes korkeanpaikankammoiselle se ei ollut aivan järkyttävä kokemus, vaikka vaunusta näki selvästi alla koko ajan loittonevan maan.

Näköalatasanteelta avautui melkoisen upea postikorttimaisema:




Seuraavan päivän postikorttimaisemat taisivat siltikin viedä voiton. Niistä lisää seuraavassa osassa.

4 kommenttia:

  1. Onhan huikeita maisemia tuolla kansallispuiston reitillä!
    Primanti Brothersien sandwich kuulostaa kyllä tuhdilta eväältä, enpä ole ennen kuullutkaan ranskalaisista leivän välissä. Nälkä kyllä tuolla eväällä poistuu varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella kaunista! :)

      Primanti Brothersien sandwich oli kyllä kuin Amerikka yhdellä lautasella. :D Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen paikka!

      Poista
  2. Edelleen kunnioitan tuota ajourakkaa ! :)
    Käyn WV:ssa jonkun verran työn puolesta ja olen huomannut, että Trump kylttejä on vähän joka mökin edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä näkyi! Eräällä huoltoasemallakin myytiin kassan vieressä kyseisen ehdokkaan kampanjatuotteita. En ostanut.

      Ja hei, kun lähdetään reissuun, niin ajetaan eikä meinata. :D

      Poista