perjantai 16. syyskuuta 2016

Maanteiden sankarit osa 2: Isle of Palms, Etelä-Carolina (päivä 3)

Reissun ensimmäinen hotelliaamu alkoi iloisissa merkeissä, kun hyvä ystäväni soitti kertoakseen, että Scottysta on tulossa isä. Unenpöpperössä en ihan sadasosasekunnissa uskaltanut hypätä haluamaani johtopäätökseen, mutta ei siihen kauaa mennyt, kun hihkuin puhelimeen "Congrats, congrats, congrats!" Scottysta ei kuitenkaan ollut/ole tulossa kolmatta kertaa isää, vaan ystäväisemme olivat onnistuneet vauvapuuhissa ilman ulkopuolista apua.

Olimme ajatelleet käyvämme tutustumassa Charlestonin keskustaan, mutta leppoisa rantapäivä ennen illan häähulinoita vei lopulta helpon voiton. Edellisenä iltana rannalla sattunut hiekkatapaturma (hiekkaiset kätöset + silmienhieronta = iso itku) haluttiin estää, joten kävimme ostamassa Iitalle aurinkolasit estämään Atlantin hienoksi hiomia murusia päätymästä verkkokalvoille.

Scotty oli innoissaan, koska samasta kaupasta sai hänen kovasti kaipaamaansa Yuengling-olutta, jonka jakelualue ei yllä meille asti. Tökkäsimme muutaman pullon jäillä täytettyyn kylmälaukkuun ja läksimme rantapiknikille.

"Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku."
No nyt tulee hyvä kakkuja, kun porukalla tehdään!
Ihana, lämmin Atlantti!
Ystäväpariskunnan häät olivat Isle of Palmsissa, Wild Dunes -lomakohteessa. Muut Kansas Citystä saapuneet juhlavieraat majoittuivat Wild Dunesissa, mutta koska meillä oli auto käytössä (ja ollaan pihejä), nappasimme hotellin vartin ajomatkan päästä Mount Pleasantista. Pääsimme kuitenkin nauttimaan lomakohteen eduista, kuten rauhallisesta rannasta, kavereiden siivellä.

Ajomatka Mount Pleasantista Isle of Palmsiin oli melko huumaava. Ylittämämme Intracoastal Waterway, eli 4 800 km pitkä huollettu, keinotekoinen ja vilkas vesiväylä oli erikoinen näky villiintyneiden vesikasvien keskellä. Komeat talot ja niiden yhteydessä olleet piiiiiiiitkät laiturit rytmittivät vetistä ryteikköä, jossa voin kuvitella alligaattorin jos toisenkin elävän oikein pulskaa elämää.

Iita oli innoissaan, kun näki palmuja. "Jungle trees! Those are jungle trees! It means the Jungle Book is real! The little boy and the bear are real! It's finally real!"

Isle of Palms näytti melko vauraalta kaupungilta kartanoineen, taloineen ja loma-asuntoineen. Meininki oli rentoa ja ihmiset ruskettuneita. Arkkitehtuuri oli hyvin erilaista kuin täällä tornadojen luvatussa maassa. Kellareiden sijaan talot olivat tukevasti korkeiden pilareiden päällä. Hurrikaania tai tulvaa ei kannata mennä pakoon maan alle.

Kun ajoimme Wild Dunesin vartioitujen porttien läpi, saimme parkkiluvan, jossa kiellettiin ruokkimasta tai härnäämästä alligaattoreita. Aijaa.

Loma!
Rannalla lasten riemulla ei ollut rajaa. Kuinka kiva onkaan kaivaa kuoppa ja odottaa, että iso aalto täyttää sen vedellä? Tai taputella täydellinen hiekkakakku vain astuakseen heti sen päälle? Pomppia äidin ja daddyn kanssa aallokossa? Syödä hiekkaa?

Uudet, ihan ite valitut aurinkolasit.
Ei mulla muuta.
Muutaman tunnin rantarentoilun jälkeen palasimme hotellille pesemään enimmät hiekat ja vaihtamaan juhlavaatteet niskaan. Hurautimme takaisin rannan tuntumaan, ja omatoimista Scottya hermostutti jättää auto valet parkingiin, eli henkilökunnan pysäköimäksi.

Kävelimme boardwalkia eli puista kävelysiltaa pitkin vihkimispaikalle. Kaksi keskiläntistä saivat toisensa Atlantin kuohuessa taustalla. Lyhyen seremonian jälkeen käpsyttelimme vastaanottopaikalle, jossa nautimme ensin merenantimia, kuten ostereita, ja virvokkeita cocktail-tunnin muodossa, ja myöhemmin varsinaisella vastaanotolla herkuttelimme notkuvasta seisovasta pöydästä ja tanssimme jalat puuduksiin. Tai parkettien partavaahto eikun -veitsi Iita tanssi.

Kaikki valmista.
Seuraavana aamuna kuskina ollut Scotty oli pirteä. Minä en.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti