Busy Busy

Se puri taas. Siinä syy blogihiljaisuuteen. Tai no, siinäkin.

Viime viikko hujahti hulinoidessa. Tuli kestittyä appivanhempia parikin kertaa (heidän ruokasali on tällä hetkellä muuttolaatikkokaaoksessa), viihdytettyä S:n  uutta työkaveria ja hänen imigranttivaimoa, sekä huokailtua helpotuksesta, ettei meillä vielä ole neljävuotiasta lasta. S:n siskontytöllä saattaa olla uhmaikä. Ja kova ääni. Ja uhmaikä.

Pääsiäisneitokainen.

Sen verran olen kuitenkin tietokonetta availlut, että pistin pystyyn toisen blogin. Olen huomannut, että englannin kielioppi (ja sitä mukaa kirjoittaminen) on kokenut kolauksia täällä asuessa. Esimerkiksi he had went (oik. had gone) ei särähdä korvaan enää yhtä paljon kuin sen pitäisi, joten nyt olisi hyvä hetki napata itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain.

Kun S:n kanssa pohdittiin, että olisi kiva kirjata meidän baarimikkoilukokeiluja ylös, jotta muistettaisiin, mikä maistui ja mikä ei, niin tarjoutui mahdollisuus nasauttaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Syntyi Love Me, Bartender.

Meidän Hulina-Helinä työntää parhaillaan tahmasormiaan minun suuhun ja nauraa röhöttää erittäin makeasti. Pitänee keskittyä tähän ihanaan leikkiin ja palata tänne ihan oikean asian kanssa joku toinen kerta.

Mmmmoi.

Bar Rescue

Kun metsästettiin taloa, yksi ostokriteereistä oli, että kellarikerrokseen mahtuisi biljardipöytä, ja että kellarista saisi rakennettua kivan hengailupaikan. (Wo)Man cave. Löytyi.

Meidän kellariin ilmestyi darts-taulu ennen sänkyä tai jääkaappia. Kertonee jotain meidän prioriteeteistä... Seuraavaksi rakentui pöytä quartersia varten. Se biljardipöytäkin tuolla maan alla on. Pelastettiin se S:n veljen ladosta mätänemästä ja entisöitiin vanhus kuntoon (eli laitettiin uusi verka ja liimattiin löystyneet vallit paikoilleen).

Haluttiin lisätä baaritunnelmaa (ja säilytystilaa!) rakentamalla baaritiski. Heiteltiin suunnitelmia ilmaan, puhuttiin niistä kavereillekin. Meidän amatööritimpurin sormet syyhysivät päästä töihin, mutta palkkatyön ja vauhtivauvan kanssa oikeaa hetkeä ei oikein koskaan tuntunut löytyvän.

Kunnes S sai synttärilahjaksi pätkän vanhaa baaritiskiä. Paikallinen Buffalo Wild Wings (nam!) oli rempannut baariaan ja lahjoittanut vanhoja kalusteita niitä haluaville. Kaveri oli käynyt nappaamassa baaritiskinpätkän mukaansa ja raahasi sen meille.

Tiskin kunto oli aika heikko. Oli lommoja, uurteita, pohjaan liimattua purkkaa. Vähän turhan syväkin se oli meidän tarkoitukseen, joten saha ja hiomakone pääsivät töihin. Muutaman pölyisessä ja kylmässä autotallissa vietetyn illan jälkeen päästiin kokoamaan uutta mööpeliä.

Meidän harmaa kausi ei ota loppuakseen. Sänkyä varten ostettua harmaata petsiä oli jäljellä vielä vaikka kuinka paljon, joten käsittelin sillä baarin alaosan. Tiski sai maalikylvyn, ja kunhan maali kuivahtaa vielä pari viikkoa, niin se saa vielä polyuretaanipeiton.

Kiiltävä tiski sekä mattainen ja maanläheinen runko ovat ihan oiva pari.

Tilaa lisävalikoimalle on vielä reippaasti. Ylähyllyltä löytyy lasitavaraa.

Notta semmoinen projekti. Vielä pitäisi maalata tuo nurkkaus; valkoinen tausta on vähän tylsä. Sitäkin tärkeämpää on löytää mukavia drinkkejä kokeiltavaksi. Tähän mennessä mixologi-S:n sekoitukset ovat olleet vähän turhan tujuja meikäläisen makuun. Ja jopa omaansakin.

Minun puuseppä ja baarimikko.

Mutta vastahan minä synnytin!

Olin sen verran onnekas, että painoni ei noussut paljoakaan raskauden aikana. Olin lähtöpainossa pari viikkoa synnytyksen jälkeen, kun pahin turvotus laski. Sain paljon kohteliaisuuksia. "Näytät tosi hyvältä!"

Sitten ne loppuivat pikkuhiljaa. Ne kohteliaisuudet. Taisivatkin tarkoittaa "näytät tosi hyvältä, juuri synnyttäneeksi".

Olin itsekin itselleni armollinen, kun katselin lörpähtänyttä olemusta. Hei, ei paha, kun ottaa huomioon, että olin vielä kuukausi (kaksi, kolme, neljä...) sitten raskaana! Nyt melkein yhdeksän kuukautta myöhemmin en oikein voi enää käyttää tuota tekosyynä liikkumattomuudelle. Ihan oikeasti.

Viime viikkoina on ollut ensimmäisen kerran ikävä raskaana olemista. Minullehan vinoiltiin, että kyllä se ikävä vielä tulee, kun se vauvamaha on niin pirun ihana. Jättimahaa ja selkäkipuja ei ole aika vieläkään kullannut, mutta sitä huolettomuutta syömisestä ja painosta on kieltämättä ikävä. Lääkäri jopa käski syömään jäätelöä, kun paino ei noussut tarpeeksi. Oli ihana syödä, mitä halusi huolehtimatta vyötärömakkaroista.

Mutta sitten toisaalta, en saanut syödä mitä halusin. Todellakaan. Se kiellettyjen juttujen lista sai minut haluamaan juuri niitä kiellettyjä juttuja enemmän kuin ikinä. Ja sitten nyt, kun saisin syödä vaikka raakaa naudanlihaa, niin tonnikeijun muotoinen omatunto kolkuttelee olkapäälle pulleilla sormillaan.

On tämä naisena olo ihanaa.

Painoa on vähemmän kuin ennen raskautumista, mutta pari kiloa enemmän kuin tänne muuttaessa. Haluaisin niistä eroon, mutta kun se tuntuu niiiiiiiin vaikealta. Ei kuulosta kovinkaan kummoiselta haasteelta, mutta kun imetystä on helppo käyttää tekosyynä kaikenlaiseen mässäilyyn. En voi näännyttää itseäni, sillä tarjoan vielä ravintoa pienelle ihmiselle, mutta eipä niitä "ylimääräisiä" imetyskaloreita varmaan karkeista ja sipseistä tarvitsisi hankkia.

Eniten kai tässä rassaa, että näytän isommalta kuin ennen raskautta, vaikka vaaka näyttää sitkeästi tosiaan melko lailla samoja lukemia. Olo on löysä, enemmän tai vähemmän turvonnut päivästä riippuen, nuutunut. Vanhat farkut menevät kyllä päälle, mutta venyttelin ne ihan pilalle raskauden aikana, joten se siitä mittarista.

Olen vakaasti päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kuntopyörä onkin saanut kyytiä viime aikoina. Arkena päällä on ehdoton karkki- ja sipsilakko (jota rikoin toissapäivänä ostamalla Pandan lakuja, haha). Viikonloppuisin voi olla itselleen armeliaampi. Herkuttelu on ihan liian kivaa, ei siitä voi kokonaan luopua.

Katsotaan, miten pitkään jaksan piiskata itseäni tällä kertaa. Olen niin kärsimätön, että jos tuloksia ei näy nytheti, niin homma unohtuu.

Miksei pelkkä päätös riitä kiinteytymiseen?

Vihreä päivä punaisessa osavaltiossa

Viikonloppuna juhlittiin Pyhää Patrickia. Käytännössä maaliskuun 17. päivä tarkoittaa pukeutumista vihreään, irlantilaiseksi tekeytymistä ja tekosyytä älyttömään örvellykseen vihreän kaljan kanssa. Hyvin pyhää, siis.

Me käväistiin katsomassa Emporian St. Paddy's Day -paraati, jossa oli myös meidän parrakkaita kavereita marssimassa (kuuluvat Kansasin partatiimiin). Myös S kasvatteli normisängestään hirveän tursakkeen, sillä kutsu kävi kulkueeseen noin niin kuin kunniajäsenenä. S:n oli tarkoitus marssia vauva kantorepussa, mutta koska olen huono äiti, niin en tajunnut pakata mukaan tarpeeksi lämpimiä vaatteita pikkuneidille (keli oli järkyttävä!), joten seurattiin paraatia sitten sivusta. Vauva vaunuista, peittokasan alta.

Melkein nähtiinkin jotain.

Onneksi kulkue kulki koleassa säässä nopeasti, joten kauaa ei tarvinnut värjötellä. Pidettiin kivaa kavereiden kanssa ensin paikallisessa tatuointiliikkeessä (tatuointivehkeet oli pistetty fiksusti piiloon), sitten suosikkiravintolassa (josta sain viimeksi ilmeisesti ruokamyrkytyksen) ja -baarissa (josta olen joskus aikoinaan saanut ruokamyrkytyksen kaltaisia oireita), ja lopulta päädyttiin katsomaan University of Kansasin ja Kansas State Universityn välistä korismittelöä kaverin vanhempien luo. Ja sitten kotiin koisimaan. Aika villiä.

Meidän neitokainen taisi villiintyä ihan eniten, sillä meidän muiden nauttiessa meksikolaisesta ruoasta ja juomasta, typy päätyi pussailemaan. Toki pieni herra tarjosi ensin deitilleen lounaan (noukki vauvan riisinaksuja lattialta ja laittoi ne edelleen vauvan suuhun), joten ihan helposti ei märkiä pusuja kuitenkaan irronnut. Jokin moraali pitää olla, sentäs.

Pikkumiehellä oli päällään paita, jossa luki "This is my lucky shirt". Very lucky, indeed!

Moraalista puheen ollen. Viikonloppuna juhlittiin myös S:n isän 60-vuotissynttäreitä. Jossain vaiheessa keskustelu ohjautui lähikaupungin Lawrencen irkkuparaatiin ja sen vähäpukeisiin esiintyjiin. Kun suurin osa porukasta naureskeli, miten Lawrencelta ei muuta voi odottaakaan, yksi kysyi aidosti hämmentyneenä, miten niin.

Jos minä tämmöisenä muukalaisena tiedän, että Lawrence on kansasilaiseksi kaupungiksi erittäin liberaali, niin luulisi koko elämänsä Kansas Cityn ympäristössä asuneenkin sen tietävän. Mutta ei. Seuraava kysymys oli, mitä me tarkoitimme liberaalilla. Ja siitä se riemu repesi.

Alkuperäinen ihmettelijä: "Siis kannattavatko ne valtion tukiohjelmia, kuten Medicarea ja Medicaidia?"

Ihmettelijän mies: "Joo, ne tykkää kaikenlaisesta avustuksesta. Ilmaista rahaa, you know."

Minä: "Ei se nyt ihan niinkään mene. Medicaid ja Medicare tuskin tulivat esille paraatissa."

S: "Lawrencessa ollaan melko vapaamielisiä. Haluavat oikeuden rakastaa ketä tahansa ja polttaa mitä tahansa. Noin niinkuin kärjistetysti."

Alkuperäinen ihmettelijä: "Aaaaa, siis niillä ei ole mitään moraaleja tai arvoja."

Minä: "On niillä, mutta selkeästi erilaiset kuin sinulla."

Ei hätää, ollaan sukua. Aiemmin ollaan keskusteltu mm. siitä, miksi kyseinen henkilö ei halua katsoa True Bloodia (koska siinä näkyy paljaita tissejä, ja hän ei ole lesbo, daa), joten tämä näkökanta ei tullut yllätyksenä.

No mutta, me uskonnottomat liberaalihipit, tapakatoliset konservatiivit ja sitten tämä yksi tapaus mahduttiin kuitenkin hyvin samaan ruokapöytään, ja appiukon synttärit saatiin juhlittua hyvässä hengessä. Heh, ja minä olen varmasti yhtä hupsu pöydän toiselta puolelta katsottuna. Minun seksuaalisesta suuntautumisestakaan ei voi olla täysin varma, sillä pidän True Bloodista.

Families are like fudge - mostly sweet with a few nuts.

Mitä tuli tehtyä?

Huhhuh. Jos olin viime viikolla tulessa, niin nyt ollaan oltu umpijäässä. Blogin puolella vain, tosin, sillä eilen rikottiin 20 astetta, ja tänään nautiskellaan jo melkein hellelukemista. Ja sitten huomenna ihastellaan St. Patrick's Day -paraatia koleassa vesisateessa... Kansas!

Tämä viikko on vilahtanut ohi virkkailun ja hartiajumin muodossa. Joskus se puraisee, käsityökärpänen nimittäin. Ensipuraisu tapahtui lumimyräköiden aikaan, ja tällä viikolla sitten iski vissiin jokin yliherkkyysreaktio. Muuta tehnytkään ku virkannu. Inspiraatio kannattaa aina hyödyntää, muuten tuo ikuisesti keskeneräisten töiden kasa vain kasvaa.

No mutta, mitä on tullut tehtyä?

Kisu(?)hattu

Lumisena päivänä piti näperrellä korville lämmikettä.

Pöllöhattu

Mallilla ja pöllöllä on yhtä maaninen katse.

Pompulahattu

Kyllä, tämä oli paras kuva.

Katsokaa vaikka.

 Kesähattu

Yllättävä lämpöaalto vaati silmille suojaa. Hattu ei näköjään auttanut.

Hupsu suippohattu

Hupsulle kaverille synttärilahjaksi. Oli oikein toive.

Köynnös

Kukkasia takanreunaa piristämään ja keväistämään.

Meidän malli oli kuvaushetkellä vielä pyjamissaan. Ja vauhti oli mahdoton. Kamera ja kuvaaja eivät pysyneet perässä. Pahoittelut.

Nyt me tytöt mennään syömään aamupuuroa. Jos sitten vaikka virkkaisi siivoaisi pikkuisen.

Aurinkoinen mieli

Mää oon tulessa! Kolme merkintää kolmessa päivässä. Tämän täytyy olla jo jonkinasteinen ennätys.

Täällä alkaa tuntua jo keväältä. Lunta on vielä jonkin verran (meillä sisälläkin on Lumi-hiutaleita; kenen fiksu idea oli ostaa tummanharmaa sohva, kun talossa on valkoinen kissa?), mutta nurmikko kurkistelee jo lupaavasti. Tänään olisi tarkoitus grillata maissia ja chipotle barbecue -possua ja nauttia reippasta 10 asteesta. Bikinikelit!

Aurinko pilkistelee jo lupaavasti pilvipeitteen rakosista, ja sunnuntaina päivää jatketaan keinotekoisesti illasta tunnilla pidemmäksi. Mielikin on ollut valoisampi. Lintujen keskinäinen ja ajoittain kovaääninenkin flirttailu piristää. Toukokuussa häämöttävä Rockfest innostaa. Ah, kesä tulee!

Suurin kiitos reippaasta olosta täytyy kuitenkin varmaan osoittaa hyville yöunille. Yösyötöt ovat jääneet pois, ja vaikka napero herääkin kerran yössä kitisemään, niin tutin avulla uni tulee nopeasti takaisin. Paitsi, jos minä tarjoan tutia. Silloin tulee huuto. Kova huuto. Semmoinen selkä kaarella suoritettava. Daddy pelastaa, onneksi.

Nyt pitää mennä sotkemaan keittiötä banaanilla vauvalounaan muodossa. Joku heräsi juuri päikkäreiltä.

*****

Hyvää naistenpäivää! Minä sain jo yhdet kukkaset Skypen välityksellä. Taitavat jäädä ihan vain virtuaalisiksi tänä vuonna, sillä meidän isäntä tuskin muistaa koko asiaa, haha. Tämä päivä taitaakin olla pikkuisen isompi juttu Suomessa kuin täällä. Nauttikaa, naiset!

8 kk

Vauvapäivitys!

Eilen tuli täyteen 8 kuukautta. Ensimmäinen hammas ehti puhjeta juuri ennen tätä suurta merkkipäivää, vihdoinkin. Hartaudella sitä tehtiinkin. Suomi-mummon sanoin, siellä on nyt hirrrvee kirrrves. "Innolla" odotan ensimmäistä kunnon jyrskäisyä eväshetken yhteydessä.

Muita uutuksia ovat (erittäin) märät vauvapusut, kyky könytä portaat ihan yläkertaan asti (hui), ja monta uutta tavua, joista yli-innokas äiti (ja isi!) osaa kuulla sanat "äitin tyttö" ja "daddy". Kyllähän me nyt oikeasti tiedetään, että "ättä tättä" ja "dädä" ovat vain pälinää, mutta silti, niin söpöä.

Konttausvauhti on hurja ja tyyli vapaa, joka paikassa pitää seistä, ja sohvanreunaa on kiva kruisailla päästä päähän. Ruokahalu on kova, ja meidän lautasilta keräillään maistiaisia kokeiltavaksi ja Usvalle tiputeltavaksi.

Siis kuka on tahminut takan lasipinnan? Ja joo, näin meillä kontataan.

Kyllä, tämä on SE peili. Rappukiipeilyn lomassa piti pitää pussailutauko tasanteella.

Vaikka tuo napero on nykyisellään melkoinen vahdittava ja osaa olla äärimmäisen itsepäinen (mistähän lie perinyt...), niin tämä koko ajan kasvava vuorovaikutteisuus ja oman persoonan esille tulo on aika mahtavaa. Kaikista haasteellisinta tällä hetkellä on kova äitiriippuvuus ja vierastaminen. Kyllä meillä työtä riittää, mutta työn lomassa pidetään hauskaa. Tai oikeastaan hauskan lomassa tehdään töitä.