Not So Funny Meow, Is It?

Kaikkihan lähti siitä, että lupasin S:lle synttärilahjaksi tatuoinnin, kun en muutakaan siihen hätään osannut antaa. Mies oli puhunut sellaisen hankkimisesta jo pitkään, muttei ollut koskaan keksinyt, mitä haluaisi ihoonsa pysyvästi hakkauttaa.

Chaosin nukuttua pois S hoksasi, että hän haluaisi jonkinlaisen muistotatuoinnin, vaikka epäilikin kavereidensa kutsuvan häntä sen jälkeen gayksi. Nettiä selailemalla miekkonen löysikin pian kuvan, joka muistutti häntä meidän pikkukaverista, ja päätös varata tatuointiaika syntyi sillä kertaa.

Toki tatuointikärpänen puraisi minuakin. Minua oli jo pidemmän aikaa häirinnyt jalkapöydässä olevan kissatatuoinnin epäkeskeisyys, joten halusin tasapainottaa sitä pikkuisen. Itse tatuointikin oli jo pikkuisen elähtänyt, ja Niila-kissa oli antanut sille silmät vetäisemällä mukavan arven kissan pään halki.

Minä halusin jatkaa crazy cat lady -teemaa ja ottaa jalkapöytään pysyvän muiston pikkumiehestä. Päädyin lopulta timburtonmaiseen puuhun, johon artisti piilottaisi nimen Chaos. Selitin tatuoijalle toiveeni, ja päästiinkin todella hyvin yhteisymmärrykseen uniikin tatuoinnin tyylistä.

Itse artiste oli myöhässä meidän maanantaisesta tapaamisesta noin tunnin verran, jonka jälkeen odotettiin vielä, että hän käy "yhdellä" savukkeella kavereidensa kanssa ulkona. Hermojen venyttäminen ja hampaiden yhteenpureminen oli kuitenkin sen kaiken arvoista, sillä miehen työnjälki ja ammattiylpeys olivat huippuluokkaa. Ei ole ihme, että nettiarvosteluissa kyseistä liikettä hehkutettiin aika lailla.

Ammattiylpeys tuli varsin hyvin esiin siinä vaiheessa, kun pyysin miestä korjailemaan olemassa olevaa tatuointiani. Hän sanoi, ettei yleensä koske muiden tekemiin töihin, mutta tässä tapauksessa tekisi poikkeuksen, sillä vanha tatuointi sijaitsee uuden tekeleen vieressä, ja joku saattaisi erehtyä luulemaan, että kissa on hänen tekemänsä. Niinpä tyyppi surautti koko vanhan tatskan uusiksi, eikä edes veloittanut siitä lisähintaa.

Tästä lähdettiin liikkeelle...

...ja tähän päädyttiin. Havaittavissaa pientä punoitusta.

Pahoittelut taas kerran kännykuvien suttuisuudesta. Milloinkahan sitä muistaisi ottaa oikean kameran mukaan?

"You ready?"

S:n ensimmäinen ja tuskin viimeinen tatuointi.

S:n jalka on jo oikeastaan täysin parantunut, mutta ihan samaa ei voi sanoa meikäläisen räpylästä. Puu vaati sen verran paljon piirtämistä, että koko jalkapöytä turposi jo samana iltana aika naurettavaksi möykyksi, eikä ole palautunut vielä täysin ennalleen. Kävellessä tuntee, kuinka jalan iho hölskyy ihanasti edestakaisin. Kengän jalkaanlaittaminen on silkkaa riemua. (Ekan tatuoinnin jälkeen taisin mennä samana iltana baariin, varmaan vielä korollisissa saappaissa...)

Olin pienestä asti luullut, että minulla on korkea kipukynnys, koska eräs lääkäri sanoi kerran niin (lekuri ei uskonut, että olkavarteni on murtunut ja sen vuoksi nosteli kättäni yläilmoihin ja käski kurottelemaan kohti taivasta; en valittanut, vaikkei käsi totellutkaan käskyjä). Jalkapöytä on kuuleman mukaan yksi kivuliaimmista paikoista tatuoida, mutta koska en muustakaan tiedä, niin sanoisin, että ei se paha ole. Tämänsuuruisen taiteellisen operaation jälkeinen aika onkin sitten ihan eri juttu, ja olenkin vinissyt tässä pari päivää, koska en ole voinut kävellä kunnolla. Että se siitä korkeasta kipukynnyksestä!

No, jos ihan totta puhutaan, niin eniten tässä "toipumisessa" tekee kipeää se, etten ole päässyt kuntoilemaan. Olen yrittänyt olla reipas ja polkea crossaria tai kuntopyörää kolmisen varttia neljä-viisi kertaa viikossa, ja nyt tällä jalalla polkeminen on melkoisen puhkimisen takana. Usvan lenkityskin on tällä hetkellä aika minimaalista, koska jalka ei meinaa mahtua kunnolla mihinkään kenkään, joten Lumi on saanut meidän virtakimpulta kunnolla kyytiä. Onneksi olen sopivasti nyt myös pikkuköhässä, joten kuntoilutauko voitaneen antaa anteeksi. Samoin kuin kaikki mässäilyt...

Viimeistelin muuten crazy cat lady -vibat maksamalla tatuoinnit luottokortilla, jossa on tämä hassu nassu:

Niila. Kuva on otettu samana iltana, kun sain tietää pääseväni vaihtoon.

*****

Fakta #99: Olen asunut Lapinlahdella, Vaasassa, Kuopiossa, Emporiassa ja Missionissa. Muuttoja on kertynyt pikaisen laskutoimituksen mukaan 12. Tänä keväänä/kesänä muuttoluku kasvaa yhdellä, ja luultavasti saadaan uusi kaupunkikin listalle!

Jotain uutta, jotain vanhaa

Viikonloppu alkoi aika mainiosti. Pankki oli päättänyt uskaltaa (alustavasti, pre-approved) antaa meille rahaa taloa varten. Olo oli yhtä aikaa epäuskoinen ja onnellinen. Näillä näkymin ollaan siis talonomistajia tässä kevään mittaan!

Lauantaina tehtiin chiliä (con carne) ja kutsuttiin S:n ensi kuussa synnyttävä sisko ja kohta kaksivuotias siskontyttö kyläilemään. Meikäläisen orastavaa vauvakuumettahan ei taas yhtään helpottanut kikkarapäisen taaperon kanssa leikkiminen ja vielä äitinsä masun suojissa kellivän tyypin potkujen tunteminen. Sisko jätti vielä syöttötuolinkin meille, ettei sitä tarvitsisi kuljettaa edestakaisin. Kuinka söpöä on pikkuinen syöttötuoli tuolla keittiön nurkassa? Aww...

Lauantai-iltaan mahtui myös muunlaista actionia. Katsottiin House Huntersia (haha!) yläkerrassa, kun telkkari sanoi yhtäkkiä POKS. S:n ainakin kolme tonnia painava ensimmäisen sukupolven HD-telkkari sanoi sopimuksensa hyvin äänekkäästi irti ja päästipä ilmoille vielä kaiken lisäksi melkoisen mojovat kärynneen elektroniikan hajut. Onneksi savua tai liekkejä ei näkynyt, joten suuremmilta vahingoilta vältyttiin.

Selviteltiin sitten siinä yötä myöten, mihin tuollaisen rotiskon voisi viedä kierrätettäväksi. Jo pelkän elopainon perusteella pystyttiin päättelemään, että käyttökelpoista materiaalia telkkarista saisi vielä pihalle. Iloksemme huomattiin, että paikallinen jätti-Gigantti Best Buy voisi hoitaa kierrätyksen puolestamme 10 dollarin maksua vastaan, ja me saisimme vastaavasti 10 dollarin lahjakortin heidän myymäläänsä.

Sunnuntai pyhitettiin tällä kertaa uuden telkkarin metsästykselle (mieheni on nörtti ja sen takia melkoisen tarkka elektroniikastaan) ja tanssiaisasujen etsimiselle. Meillä on parin viikon päästä edessä niinkin hieno juhlatilaisuus kuin Pony Keg Prom, johon kaikkien tulisi pukeutua juhlan vaatimalla tavalla (eli mahdollisimman mauttomasti). Aktiviteettajakin löytyy, sillä meidän jaetaan joukkueisiin, jotka kilpailevat siitä, kuka tyhjentää ensimmäisenä neljännestynnyrillisen olutta. Eräs oli jo varannut Charlie Sheenin ja John Belushin omaan joukkueeseensa, joten meillä muilla ei taida olla minkäänlaisia mahdollisuuksia voittoon.

Telkkari löytyi vasta kolmannesta kaupasta (Best Buysta), mutta prom-asusteiden kanssa meillä kävi paljon parempi tuuri. Suunnattiin lähellä sijaitsevaan Goodwill-myymälään ja löydettiin S:lle ihana samettinen bleiseri, jossa on kukallinen vuori, ja minulle aivan sanoinkuvailemattoman "ihana" mekko. Näistä kuvia sitten myöhemmin, jos jotain julkaisukelpoista sattuu jonkun kamerasta löytymään.

Yllätyksekseni löysin myös oikeasti kivat ja suht' vähän kuluneet korkkarit. Neljällä dollarilla. Tokihan ne piti kuljettaa kassan kautta kotiin. Ostettiin siis S:lle takki, minulle mekko ja kahdet korkkarit, ja hintaa näille kaikille tuli yhteensä alle 20 dollaria, veroineen. Rahat menivät vielä kaiken lisäksi hyvään tarkoitukseen. Täytynee vierailla kyseisessä putiikissa uudemmankin kerran.

Aina ah niin mahtavaa kännykkäkuvaa uusista ostoksista.

*****

Fakta #98: Olen kahden tunnin päästä tatuoitavana.

Kiitos ja kumarrus!

Täällä päässä punastellaan, sillä minua/blogia on muistettu parinkin eri palkinnon muodossa!

The Gorgeous Blogger -palkinnon minulle luovutti upea Avelina. Kiitos!

“The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat.“

Milloin aloitit blogisi?

Tämän kyseisen räpellyksen aloitin heinäkuussa 2008.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Hmm, kirjoitan vähän kaikesta. Omasta elämästä (nykyisestä ja menneestä), lemmikkien (ja miehen) toilailuista, kulttuurien eroavaisuuksista ja yhteneväisyyksistä. Säästä.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Ei mikään?

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Edellisessä blogissa oli jotenkin niin paljon ikävää ja valitusta, että halusin aloittaa puhtaalta pöydältä uuden elämäntilanteen koittaessa. Kaukosuhdekummitukset ovat toki välillä vilahdelleet tälläkin puolella, mutta onneksi vähemmän kuin niiden vanhassa kodissa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin päivittää useammin, mutten näköjään saa aikaiseksi (kts. fakta #97 alla). En kuitenkaan osaa päättää, haluanko lisäfyllinkiä blogiin kirjoittamalla siitä, mitä söin aamupalaksi (tänään puuroa!) tai mitä katsoin telkkarista tai mitä kotirouva siivosi juuri tänään, vai odotella oikean inspiraation iskemistä, ennen kuin napsautan "uusi teksti" -painiketta. Ideoita otetaan muuten mielellään vastaan!

Nyt sitten koittaa tämä mukavin/ikävin osuus, eli palkinnon edelleenjakaminen. Luen monia, monia mahtavia blogeja, ja jokainen kirjoittaja ansaitsisi tämän palkinnon (osa on sen jo saanutkin). Voi että tämä on hankalaa...

Palkinto jatkaa tänään matkaansa seuraaville päivieni piristyksille:

Bemarylle, jonka toinen blogi on tällä hetkellä tauolla, mutta onneksi Karvahelvetti porskuttaa täysillä!

Tytille, joka myöskin pitää kahta erinomaista ja mielenkiintoista blogia.

Aurinkoiselle Sannille, jonka blogeista (joo, silläkin on kaksi!) tulen aina hyvälle tuulelle.

Kohtalontoverille Pilville, jonka kanssa on vaihdettu ajatuksia blogien välityksellä jo hyvä tovi.

Nannalle, jonka kauniista kodista olen äärimmäisen kateellinen.

*****

Toisesta palkinnosta kiitos kuuluu Riikalle.

Palkinnon saaneena minun pitäisi tunnustaa seitsemän asiaa itsestäni, mutta tää jättäis sen tällä kertaa väliin, sillä tuon sadan faktan viimeistelykin tuntuu jo melko mahdottomalta urakalta, vaikka tämän merkinnän jälkeen puuttuisi enää kolme (3) hurjaa paljastusta.

Palkinto tulisi myös tietysti jakaa eteenpäin, mutta nyt ei taida energia riittää (kts. fakta #97 alla).

*****

Fakta #97: Huonoihin puoliini kuuluu ehdottomasti ainakin laiskuus, mukavuudenhaluisuus ja itsepäisyys.

She Bangs

Oltiin viime lauantaina iloittelemassa Hiawathassa yhteensä kahdeksan hengen voimin. Kylvettiin tuhoa (tai no lähinnä nostettiin melutasoa) ympäri pikkukylää. Koko päivän kulusta kertonee jotain se, että loppuillasta meillä neljällä, jotka olivat vielä silloin poissa vällyjen välistä, oli päässä Happy New Year -hatut, jotka löytyivät huoltoaseman pihaan hylätystä pahvilaatikosta. Uudenvuodentoivotukset siis raikuivat Hiawathassa helmikuisena lauantai-iltana.

Viikonlopun ehdoton hittibiisi.

Kaiken nauramisen ja hauskanpidon lomassa ehdin huomata, että olen paljon avoimempi puhuessani englantia. On jotenkin paljon helpompaa puhua tunteistaan ja henkilökohtaisista asioistaan vieraalla kielellä, jopa melkein ventovieraille ihmisille. Kohteliaisuudetkin livahtavat suusta luontevasti.

Toisaalta en voi olla varma, johtuuko avoimuus kielen vaihtumisesta, vai siitä, että seuralaiset ovat avoimia ja kohteliaita. Keskiläntiseen kulttuuriin kuuluu isona osana small talk ja kohteliaisuuksien lateleminen pienistäkin asioista. Säästä puhumisen lomassa on vissiin sitten jotenkin vaivatonta valitella vaikkapa kuukautiskipuja ja kehua vierustoverin hiuksia/vaatteita/kenkiä/laukkua...

Sen kuitenkin tiedän, että esimerkiksi suomeksi rakastaminen on takkuavampaa kuin englanniksi lovettaminen. On noilla sanoilla toki melkoinen vakavuuserokin, ainakin minulle; täällä kun kuulee lovea ihan jatkuvasti (mm. hiawathalainen teräsmummo/baarinomistaja sanoi meille lauantai-iltana "I love you guys!"), kun taas palavan rakkauden tunnustaminen on vähän vakavampi juttu. Ainakin minua se jotenkin ujostuttaa, varsinkin julkisilla paikoilla. Ei varmaan pitäisi.

Suomeksi kirjoittaminenkin tuntuu takkuavan tänään, sillä olen vääntänyt tätä mitäänsanomatonta merkintää nyt mukavat kaksi tuntia, joten olisi varmaan aika antaa periksi. Sanotaan nyt vielä sen verran, että tällä viikolla on käyty pankissa kerjäämässä rahaa. Ensi viikolla pitäisi selvitä, ollaanko lainakelpoisia. Meidän suurin kompastuskivi on se, että asuttiin Suomessa kaksi vuotta, eikä käytetty sinä aikana juurikaan amerikkalaisia luottokortteja tai palveluntarjoajia. Sähkösopimuskin tehtiin tyhmyyksissämme Savon Voiman kanssa eikä esim. Kansas City Power and Lightin kanssa! Viimeaikainen luottohistoriamme on siis puutteellinen ja liian lyhyt, vaikkakin muuten melkoisen nuhteeton. Katsotaan, pitääkö näistä asioista avautua ensi viikolla hyvässä vai katkerassa mielessä.

Psssst. Varasin justiinsa meille ja reissaaville vanhemmille hotellihuoneet Chicagosta. Oijoi, enää puolisentoista kuukautta!

*****

Fakta #96: Näen usein unia, joissa purkka tarttuu hampaisiini ja joudun nyhtämään sitä irti sormilla, tai lenkillä ollessani alla oleva hiekkatie alkaa upottaa.

+23 ja -28 tappeli...

Olen kuullut parina viime päivänä aika kylmänpuoleisia terveisiä Suomesta. Täällä asuminen ei harmita tällä hetkellä yhtään:

Kännyräpsäisy kärpäsenkakkaisen ikkunan läpi.

Ilman tätä keväistä torstaitakin olo olisi varmaan kotoisa, sillä viime aikoina olen ollut jotenkin harvinaisen hyväntuulinen. Vielä pari viikkoa sitten teki mieli parkua ja karata Suomeen, lähinnä Chaosin tilanteen epäreiluuden takia, mutta nyt tämä tuntuu taas kodilta. Ollaan aloitettu erittäin varovasti talonmetsästys (siis minä olen selannut lukemattomia netti-ilmoituksia ja haaveillut mahdottomista), ja kunhan pankin laina-asiantuntija suvaitsee soittaa meille takaisin, ollaan taas askelta pidemmällä. Toivottavasti.

Ylihuomenna suunnitelmissa olisi karata Kansas Cityn vilskeestä (hah!) Hiawathaan mukavalla kaveriporukalla. Viikonlopuksikin on luvattu vielä melkoisen lämpimiä lukemia ja ukkosmyrskyjä, joten olosuhteet ovat otolliset ikimuistoiselle lauantaille.

Usva tuli komentamaan minua lenkille. Tottelen käskyä mielelläni, sillä jalkakäytävät ovat vihdoinkin kävelykelpoisia, eli vapaita lumesta ja sohjosta. Niin, ja tuo t-paitakelikin tietysti auttaa asiaa...

*****

Fakta #95: Söin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni sushia. Hyvää oli, nirsohkon S:nkin mielestä, vaikka sen pitikin ennen ravintolaan lähtöä ottaa rohkaisuryyppy kotona. Tai ehkä juuri sen takia.

Fo' Shizzle Steer Pizzle

Oltiin lauantaina hoitamassa asioita heti aamusta, ja kun virallinen osuus oltiin saatu hoidettua kunnialla loppuun, minä maanittelin miestä viemään minut katsomaan koiranpentuja läheiseen lemmikkikauppaan. Joku muistanee, miten viime kerralla kävi, joten S:n epäröinti oli ihan aiheellista.

Kun oli luvannut ja vannonut, etten yritäkään lähteä kaupasta koiranpentu sylissä, S suostui kanssani ihastelureissulle. Olihan siellä taas maailman ihanimpia mussukoita, kuten mm. kaksi pikkuruista beaglea toisiinsa kietoutuneina. Sinne jäivät tuhisemaan.

Tyhjin käsin ei kaupasta kuitenkaan lähdetty, sillä S halusi hemmotella kilttiä Usva-tyttöstä. Se valikoi "irtokarkkihyllyltä" muutaman herkun. Kassalla koettiin yllätys, sillä kolme herkkua maksoivat yhteensä reippaat 15 dollaria. S kävi kaupasta poistuessamme vielä tutkimassa namien hintaa, ja yksi oli syyllinen korkeaan loppusaldoon: Steer Pizzle, $12.

Tultiin kotiin ja annettiin Usvalle hintava pureksittava. S uhkaili koiraa, että tästä on nyt sitten parempi nauttia, et saa tämmöistä enää ikinä. Koira teki työtä käskettyä ja jyysti epäilyttävästi lannalle haisevaa 30 sentin pituista lettiä suurella innokkuudella.

Meistä kumpikaan ei tiennyt, mitä tai mikä tämä arvokas steer pizzle on, joten S otti Googlen kaveriksi. Parin sekunnin päästä miehen kasvoille levisi kuvottunut ilme, sillä kyseessähän on härän se. Olisihan meidän pitänyt arvata. Pian se (S siis, ei pizzle) käveli keittiöön, haki muovipussin, ja pussi kätensä suojana se otti pizzlen koiralta pois. Minua nauratti niin, etten meinannut saada henkeä.

Usva on siis saanut nauttia pizzlestään melko pienissä erissä. Minun puolesta pikkuinen tyttöseni saisi jyystää pizzleä niin paljon kuin sielu sietää, mutta tuo mies ei kykene katselemaan touhua kuin vähän kerrallaan. Toisaalta kapistus haisee sen verran pahalta, että taitaakin olla parempi säilyttää sitä muovipussissa pureskelujen välillä.

Tämän kauniin tarinan myötä haluan toivottaa hyvää ystävänpäivää itse kullekin säädylle! Me taidetaan skipata Valentine's Dayn juhlinta tällä erää ja painutaan johonkin mukavaan ravintolaan jonain vähäväkisempänä iltana. Voi olla, että S:n ruokahalukaan ei ole vielä ihan ennallaan pizzle-episodin jälkeen.

Mekin ollaan jo melkein kavereita!

*****

Fakta #94: Olen larpannut kerran.

Recipes for Disaster

Jos eri medioihin on uskomista, eilen oli taas katastrofin ainekset ilmassa, kun meitä lähestyi lumimyrsky. Oltiin kavereiden kanssa juhlimassa S:n synttäreitä, ja yksi oli varma (onneksi puoliksi leikillään), ettei pääse parkkipaikalta enää liikkeelle, ja opettajaystävämme tarkisti jatkuvasti, onko hänen koulunsa auki seuraavana päivänä. Oli meitä sentään muutama, jotka ottivat koko homman aika rennosti: S, joka on nähnyt pari Suomi-talvea (ja juonut pari Captain and Cokea), minä, joka on nähnyt vielä muutaman enemmän, sekä kaveri, jolla on nelivetoinen pick up.

Käytännössä joka kerta, kun lunta on tiedossa yhtään, kyseessä on myrsky. Viime viikolla oli oikeasti kunnon myräkkä, joka ehdittiin ristiä jo esim. Snowmageddoniksi, Snowpocalypseksi ja Snowzillaksi (mm. Pilvi kirjoitteli tästä aiemmin). Muutama kymmenen senttiä lunta vajaassa vuorokaudessa höystettynä mukavalla puhurilla on jo suomalaisittainkin myrsky.

Eilinen "myrsky" sen sijaan koostui muutamasta sentistä hiljaa maahan putoilevasta hötöstä. Siitäkin huolimatta on myönnettävä, että minua pikkuisen hirvitti ajaa vajaat viisi kilometriä S:n synttäririennoista kotiin. Vaikka kokemusta talviajosta aika paljon onkin, niin kesärenkaat eivät silti pidä mitenkään hirvittävän hyvin lumisella tiellä, enkä ollut ihan ainoa, joka oli matkalla jonnekin, joten aika hissuksiin edettiin.

Tämä on toinen täällä viettämäni talvi, ja tämä vuosi on ehdottomasti näistä kahdesta lumisempi, kahdellakin tapaa; lunta on satanut paljon enemmän, eikä se ole sulanut parissa päivässä pois. Maa on siis ollut valkoinen yhtäjaksoisesti jo jonkin aikaa.

Huhujen mukaan täällä kuitenkin sataa lunta ihan joka talvi. Luulisi siis, että muutaman tunnin ajan hiljalleen tippuvat pikkuhiutaleet eivät vielä tarkoittaisi myrskyä, sillä näillä leveyksillä ollaan kuitenkin lumeen totuttu. Aurauskalustoa on ihan kiitettävästi (toki myös aurattavia kilometrejä on hurja määrä), joten valtatiet pysyvät ajokunnossa, ellei lunta tule ihan metritolkulla. Olisi ihan eri asia, jos paikallinen talvi olisi kuin Suomen kesä; lyhyt, mutta vähäluminen. Eteläosavaltioissa vähäinenkin lumi saa aikaan ihan erilaisen kaaoksen, mutta kyllä täällä pitäisi pystyä pari senttiä valkoista puuteria käsittelemään ilman paniikkia.

Auttaisikohan asiaa yhtään, jos säätiedotuksissa puhuttaisiin lumesta lumena, eikä sen perään liitettäisi maailmanloppuun liittyviä sanoja?

Psssst. Ei täällä oikeasti kaikki lumesta panikoi, kunhan vain puhuvat lämpimikseen. Jos sää otettaisiin kansasilaisesta small talkista pois, niin mitä meille jäisi jäljelle?

*****

Fakta #93: Löysin meidän lähikaupasta vähän aikaa sitten maksamakkaraa riemunkiljahdusten saattelemana. Kyllästyin siihen kuitenkin jo kahdessa päivässä. Mikä tuuliviiri?