Koiranpentukompleksi

Meinasin saada maanantaina hermoromahduksen. Mukavan ja tapahtumarikkaan viikonlopun (käytiin mm. katsomassa Kansas City Chiefs - Philadelphia Eagles -peli) jälkeen paluu arkeen oli kai tavallista rankempi. Kotona yksin kököttäminen ei ole mitään herkkua. Ja kenen vika se on? Ihan oma.

Muistin ottaa pelistä yhden kuvan ja senkin kännykällä.

Hetkittäin tulee sellainen olo, ettei minulla ole mitään virkaa (niin kuin ei sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan). Olo on hyödytön, laiska ja saamaton. Jälleen kerran, voisin auttaa itse itseäni, ihan ite, mutten edes tiedä, mistä aloittaisin.

Tällä hetkellä kaikki meidän menot määräytyvät S:n aikataulujen ja joskus sen velvoitteiden mukaan (viikon päästä vietetään lauantaita työpaikan piknikillä). Minä seuraan perässä kuin paraskin lemmikki. Hymyilen ja juttelen ihmisille. Olen kiinnostava, sillä olen Suomesta. Minulta voi kysellä jänniä kysymyksiä, kuten "Onko Suomessa oliiveja?" tai "Onko Suomi maa?". Identiteettini on olla S:n suomalainen vaimo. Tykkään olla suomalainen ja varsinkin S:n vaimo, joten mikä tässä nyt sitten mättää?

Kai se, että olen tällä hetkellä pelkästään S:n suomalainen vaimo. Minulla ei ole työ- tai opiskelupaikkaa. En voi luokitella itseäni opiskelijaksi tai esim. opettajaksi. En mahdu mihinkään muuhun lokeroon kuin homemaker/housewife-lootaan. Jostain syystä ylpeyteni ei anna periksi sanoa ammatikseni kodin ylläpitämistä, joten kun minulta kysytään, mitä teen työkseni, vastaan: "En mitään, vielä." Jos jaloissa pyörisi pikkupirpana jos toinenkin, kertoisin kerskaillen olevani kotiäiti. Minulla olisi jokin tarkoitus. Haluan leiman otsaan, vaikken edes pidä luokittelusta!

Ehkä suurin syy tähän omaan koiranpentukompleksiin on se, ettei minulla ole vielä oikeastaan omia piirejä täällä Kansas Cityssä. Vietetään paljon aikaa S:n kavereiden kanssa, joista on toki tullut myös minun kavereita, mutta minulla ei ole tässä lähellä ihmisiä, jotka voisin omia. Minulla ei ole vielä omaa verkostoa, vaikka mukavia verkostonalkuja ehkä onkin, joten seuraan miestä kiltisti.

Äiti onneksi osasi pyöräyttää tämän tilanteen aika hyvin minun kannalta edukkaaksi. Pitäisi kuulemma katsoa asiaa siltä kantilta, että minun tehtäväni on tällä hetkellä totutella uuteen ympäristöön ja täällä elämiseen. Kyllä tämä on vähän totuttelua vaatinutkin. Olen toki asunut tällä mantereella yhden lukuvuoden verran ennenkin, mutta se oli jotenkin erilaista. En ollut jäämässä tänne. Minun ei tarvinnut rakentaa pysyviä verkostoja tai huolehtia... mistään. Kulttuurishokista ei silti mielestäni ole kyse, vaan omasta identiteettikriisistä. Kuka minä olen? Tarvitsenko oikeasti työpaikan ja tittelin määrittelemään itseni?

Nyt pitäisi yrittää keksiä, mitä haluan tällä uudella elämälläni tehdä. Ovet ovat auki! Haluanko etsiä itselleni unelma-ammatin nyt ja lykätä perheen perustamista? Haluanko kakarakatraan nyt ja unelmatyön sitten joskus? Haluanko ihan minkä tahansa työn nyt ja lapset vähän ajan päästä? Yksi asia on varma: Jos onnistutaan perustamaan perhe, oli se ihan milloin tahansa, haluan olla lasten kanssa kotona, jotta suomi taittuisi muiltakin kuin minulta. Lasten saaminen ei olekaan sitten taas ollenkaan varmaa, joten taas ollaan lähtöpisteessä. Jotta mitä tehtäis? S on sanonut monta kertaa, ettei minulla ole mikään kiire tehdä minkäänlaisia ratkaisuja, sillä sen mielestä on vain reilua, että minä saan vaikka seistä päälläni seuraavat kaksi vuotta, koska maksoin kaikki laskut kahden vuoden ajan, kun S kävi koulua. Minusta taas maisterinopintoja ja päällä seisomista ei voi oikein rinnastaa, joten halu tehdä ja olla jotain on kova.

Onneksi on olemassa varsin mainio resepti elämää suurempien kysymysten välttelyyn: Sookie Stackhouse -kirjat (kävin tiistaina läkähtymässä helteessä, kun kävelin kahden ja puolen kilometrin päässä olevaan kirjakauppaan ja kannoin viimeiset viisi opusta kotiin, rakot kantapäissä, tietenkin) höystettynä suomalaisella juustolla! Kiitos Inkalle vinkistä, kotoista juustoa löytyi kuin löytyikin meidän lähikaupasta. Sainpa vielä selville, että kyseistä herkkua valmistetaan minun kotikonnuilla, meidän viimeisen Suomi-asunnon naapurissa. Juusto onkin siitä syystä vieläkin maukkaampaa.

*****

Fakta #51: Minulla on kaksi pikkuveljeä.

Fakta #52: Olen sen verran onnekas, että molemmat mummoni ja toinen ukki ovat edelleen menossa mukana.

Fakta #53: Jos olisin syntynyt poikana, nimeni olisi huhujen mukaan Mikko Oskari.

Big City Living

Viimeisen vajaan viikon aikana olen sisäistänyt pikkuisen paremmin sen, että asun oikeasti suurkaupungissa (tai suurkaupungin laitakaupungissa).Kuten olen aiemminkin tainnut kertoa, asutaan vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä Kansas Cityn downtownista. Käytännössä sen huomaa parhaiten siitä, että kun hurauttaa kotoa vieressä kulkevalle I-35-moottoritielle, Kansas Cityn pilvenpiirtäjät näyttävät olevan melkein kosketusetäisyydellä. Täällä pusikon keskellä keskustan läheisyyttä ei tajua.

[Kuva: Wikipedia]

Lauantaina päätettiin hyödyntää sijaintiamme ja suunnattiin Power & Light Distrtictille. Yllä olevan kuvan oikeassa laidassa näkyy Sprint Center, jonka kyljessä kyseinen huvittelualue sijaitsee. Alueesta tekee erikoisen se, että baarista/ravintolasta saa kävellä juomansa kanssa pihalle (tosin rajatulle nautiskelualueelle, jossa on mm. esiintymislava ja pikkubaareja) ja nauttia lämpimistä kesäilloista.

Lauantaina oli muitakin liikenteessä. Oli mahtavaa käveleskellä pilvenpiirtäjien keskellä ja seurata ihmisvilinää. Myös (naisten) pukeutumisesta huomasi, että nyt ei olla enää missään tuppukylässä. Ei näkynyt jättiteeppareita ja lökäpöksyjä. Sitä metsästettiin eikä meinattu!

Eilen käytiin kurkkimassa uudistettua Arrowhead-stadionia, jossa Kansas City Chiefs pelailee amerikkalaista jalkapalloa. Stadionille oli eilen vapaa pääsy, sillä joukkue halusi tarjota faneilleen mahdollisuuden tulla seuraamaan heidän harjoituksiaan. Varsinainen kausi alkaa 9.9. (KC:n osalta 13.9.), joten nyt täytyy saada fanit innostumaan ja kannustamaan.

Kaik yhdes koos! Yks, kaks, koli, neli...

Normaaliliikenteessä meiltä on stadionille (pitäisi kai sanoa stadioneille, sillä Royals-baseballjoukkueen stadioni sijaitsee Arrowheadin kupeessa) matkaa noin 20 minuuttia. Eilen matkaan meni melkein tuplasti sen verran, sillä kaupunkia ympäröivät tietyöt aiheuttavat melkoisia ruuhkia vielä iltakuudenkin aikaan.

En ollut koskaan ennen käynyt Arrowheadin sisällä. Ulkoa kompleksi näytti isolta, ja sisäpuolelta katsottuna... vielä isommalta. Katsojia stadikalle mahtuu 77 000 (vertailun vuoksi: Helsingin olympiastadionille mahtuu 40 600). Notta iso on!

Muuta mainitsemisen arvoista tällä viikolla ei ole juuri tapahtunutkaan. Paitsi tietysti maailman tehokkain aamuherätys tiistaina. Chaos päätti lirauttaa "pienet" pissit sänkyyn. Minun päälle. Kissasta meinasi tulla sillä hetkellä pehmoiset rukkaset. Tämän kai siitä saa, kun antaa kissalle nimeksi Professor Chaos. Nomen est omen.

*****

Fakta #49: Pelkään korkeita paikkoja, ihan hurjasti. Siksipä voisikin sanoa, että voitin itseni eilen kiipeämällä Arrowheadin nosebleed sectionin huipulle. Yllä oleva kuva on siis otettu eilen, minun toimesta. Hyhhyh.

Fakta #50: Korkeiden paikkojen lisäksi kammoan myös mm. laivojen pohjia, pimeitä siltoja (ja muitakin pimeitä suuria rakennelmia), radiomastoja ja muita niiden näköisiä häkkyröitä. Todella järkeviä pelkoja, eikö?

Dear Doctor

Käväistiin viime viikolla tutkituttamassa hammaskalustot ja yleinen terveydentila. Tällainen suomalainen ummikko sai paljon uusia kokemuksia. Hyviä sellaisia.

Hammaslääkärin vastaanotolla suurin ero suomalaiseen oli se, etten nähnyt itse hammaslääkäriä kuin ehkä viiden minuutin verran. Hammashygieenikko hoiti röngtenkuvien ottamisen ja hampaiden puhdistamisen. Hammaslääkäri kävi lopuksi kurkkaamassa suuhun ja rupattelemassa mukavia. Siinäpä se. Kaikki tämä hoidettiin avoimella käytävällä, erillisiä huoneita ei siis ollut. Oli kiva kuulla muiden asiakkaiden kävelevän ohi, kun oma luukku oli sepposen selällään ja täynnä ties minkälaisia instrumentteja.

Hampaitani ei ole ehkä koskaan puhdistettu yhtä huolellisesti ja hellästi! Jos sattuu olemaan sen verran onnekas, että vakuutukset ovat kunnossa, niin paikallinen hammashuolto toimii erinomaisesti. Meidän vakuutuksella saadaan käydä putsauttamassa/tutkituttamassa legot kaksi kertaa vuodessa, ilman mitään lisämaksuja. Aion ehdottomasti hyödyntää sen mahdollisuuden.

Perjantaina käväistiin sitten S:n kanssa oikein yhdessä lääkärissä. Oli todella outoa mennä lääkärin vastaanotolle ilman mitään varsinaista syytä (eli sairautta/vammaa/jne.). Kai yhtenä syynä oli saada omalääkäri, ja nyt minulla sellainen onkin. En tosin nähnyt itse lääkäriä, vaan lääkärintarkastuksen hoiti physician assistant. Tutkittiin korvat, silmät, kuunneltiin keuhkot ja sydän, ja paineltiinpa vähän vatsaakin. Tutkimustulokset kirjattiin ylös paperille ja laitettiin pahviseen potilaskansioon. Mikä paperiton toimisto?

No, nyt tiedän, minne soittaa, jos tulee kysyttävää ja ihmeteltävää. Jälleen kerran, jos vakuutukset ovat kunnossa, lääkärissä ravaaminen ei ole edes kallista lystiä.

Kylläpä muuten huomaa, että tämä kotirouva on aika tylsistynyt, sillä viimeviikkoiset lääkäri- ja hammaslääkärikäynnit toivat kivaa vaihtelua arkeen. Olisikohan aika aloittaa jonkinlaisen viisivuotissuunnitelman tekeminen?

Vuosi 1: Voita lotossa.

Vuosi 2-5: Ota rennosti.

*****

Fakta #47: Mistä tietää, että kotirouvalla on liikaa aikaa? Osaisin varmaan remontoida talon (jos mulla semmoinen olisi) keittiöstä kylppäriin. Kiitos DIY Network.

Fakta #48: Mulla oli eilen Suomi-treffit paikallisessa ostoskeskuksessa.

Roiskeläpästä asiaa

Jatketaan nyt tällä herkkupersauslinjalla, kun on kerran alkuun päästy. Olen tässä nimittäin vähän haaveillut suomalaisista herkuista, vaikka salmiakkia jo pääsinkin maistelemaan. Kaipaan (ainakin) seuraavia makuelämyksiä:

• Juusto. Ritari, Salaneuvos, emmentalit kaikilla leimoilla, varsinkin mustalla, edam, Aura-juusto (paikalliset sinihomejuustot eivät vain ole yhtä hyviä), sulatejuustot, tuorejuustot... Sanotaan nyt vaikka sitten koko Valion juustovalikoima! Juusto on täällä päin kallista eikä läheskään yhtä hyvää kuin Suomessa. Velveeta ei ole kallista, mutta ei se minun mielestä ole juustoakaan.
• Linkosuon RuisNapit (onion garlic). Nam!
• Ruisleipä. Kaikki käy tässä vaiheessa. Pitää varmaan kohta kokeilla tehdä itse.
• Kermaviili. Pakkasin muutaman dippikastikepussin (Estrellan valkosipuli, ahh) mukaan, mutten raaski sekoittaa niitä paikalliseen hapankermaan.
• Pakastepinaattikeitto. Oi, niin hyvää ja helppoa!
• Turkinpippurit. Maailmankaikkeuden parhaita karkkeja. Piste.
• Kuiva omenasiideri. Täällä apple cider tarkoittaa alkoholitonta omenasiideriä, joka muistuttaa paksua omenamehua (sitä juodaan jopa kuumana!). Hard cidereita, eli alkoholillisia siidereitä löytyy jonkin verran, mutta harvemmin kuivana. Lähimmäksi kaikkien aikojen suosikkejani, FIZZin Original Dry ja Extra Dry -siidereitä, pääsee englantilainen Strongbow, jota myydään melko useassa viinakaupassa. Valitsen silti useasti mieluummin oluen.
• Hunajamarinoidut kanasuikaleet. Täällä ei juurikaan myydä kanasuikaleita, varsinkaan marinoituna.
• Saarioisten jauhelihapizza. Roiskeläppä mikä roiskeläppä, mutta ikävä on silti.
• Einesmaksalaatikko. Maksamakkara. Suomessakin näiden himo oli todella kausittaista, joten eiköhän tämä maksakaipuu mene ohi.
• Vielä viime viikolla listalle olisivat ehdottomasti kuuluneet hapankorput, mutta löydettiin ihan sattumalta kauppa, joka myy skandinaavisia ja saksalaisia ruokatarvikkeita! Valikoimasta löytyi mm. ruotsalaista salmiakkia ja Presidentti-kahvia. Niin, ja Vaasan & Vaasan hapankorppuja (täällä nimellä Finn Crisp). Kauppa sijaitsee kaiken lisäksi muutaman kilometrin päässä kotiovelta, joten nyt on ruisleipä hyvin uunissa!

Tästä merkinnästä saisi loputtoman pitkän, jos vain haluaisin kiusata itseäni vielä pikkuisen lisää kaivelemalla muistin perukoilta kaipaamiani suomalaisia makuja. Taidan kaivelun sijasta laittaa suun happamaksi Finn Crispeillä ja mauttomalla amerikkalaisella juustolla. Angst.

Fat free! Low fat!

Joistakin paikallisista terveyskaupoista saa muuten todistetusti Pandan luomulakritsia.

P.S. Jos nyt tulisi lähtö Suomeen, niin voisin varmaankin kirjoittaa vähintään yhtä pitkän listan amerikkalaisista herkuista, joita on ikävä...

*****

Fakta #46: Viimeisin asuinpaikkamme Suomessa sijaitsi Pohjoismaiden suurimman maidonjalostuslaitoksen vieressä. Jjjjjjjuuustoa (ja paljon maitorekkoja)!

Man v. the Destroyer

Tänään liimaudun illalla entistäkin tiukemmin tv:n ääreen, sillä Travel Channelilta tulee tuttua juttua: Man v. Food in Kansas City!

Tässä jaksossa Adam Richman kokeilee haastetta Papa Bob's Bar-B-Quessa. Itsekin maistelin kyseistä haastejättiläistä pari viikkoa takaperin, tosin kolmen kaverin kanssa. Tänään selviää, päihittääkö Adam Ultimate Destroyer Challengen. Tai no, minäpä taidan tietää jo, sillä pari kaveria oli paikan päällä katsomassa miehen suoritusta. Illalla bongaillaan tuttujen paikkojen lisäksi siis myös tuttuja tyyppejä!

Iih, tässähän tuntee jo ihan kotipaikkaylpeyttä! Kansas Cityn barbecue on hyvää! Sanoisin parasta, mutten ole oikein maistanut muiden alueiden barbecue-viritelmiä. Paikallisia suosikkejani ovat Fiorella's Jack Stack Barbecue, Gates Bar-B-Q ja Arthur Bryant's. Jack Stack on mukava ravintola, jossa pääsee nauttimaan suussa sulavista barbecue-herkuista rauhassa. Jälkimmäisissä ollaan sen verran kiireisiä, että jos et tiskille mennessä tiedä, mitä haluat tilata, saatat menettää vuorosi. Mutta ai että se ruoka on herkkua!

Niin, ja tuo Ultimate Destroyer ei ollut mitään superhyvää. Lihoissa ei ollut kehumista, mutta Papa Bobin BBQ-kastikkeet olivat herkullisia. Meni aika fifty sixty.

*****

Fakta #45: Minun kuvani löytyy Papa Bob'sin Wall of Shamelta. En saanut syötyä edes omaa neljännestäni haasteleivästä...

Oodi salmiakille

S osti minulle kilotolkulla herkkuja. <3

Käytiin eilen mutka Dean & Delucassa, sillä salmiakinhimo alkoi olla sietämätön. Kansas Cityn World Marketista (jossa käytiin melkein heti tänne tulon jälkeen) löytyi vain liian makeita saksalaisia lakritsikarkkeja, joilla en saanut verenpainetta tarpeeksi korkealle.

No, näillä D&D:n napeilla saa. Ostettiin herkkuja kyseisestä kaupasta nyt vasta toista kertaa, ja molemmilla kerroilla myyjätäti on varoittanut minua salmiakin suolaisuudesta. Eilenkin yritti taivutella ostamaan hedelmäkarkkeja näiden sijasta. EI!

Verenpaineesta puheen ollen: S varasi meille torstaiksi hammaslääkäriajat ja perjantaille lääkärivisiitit, ihan vain huvin vuoksi. Jee. Vielä kun saisi lauantaille varattua ajan vaikka kuppaajalle, niin viikonloppu alkaisi olla mukavasti paketissa.

*****

Fakta #42: Rakastan päikkäreitä.

Fakta #43: Olen todella hyvä nukkumaan. Minut piti kerran herättää lentokoneen laskeutumisen jälkeen, jotta tajuaisin poistua koneesta. Autossa minun on vaikeaa pysyä hereillä, jos en ole itse ratissa.

Fakta #44: Tykkään aika paljon salmiakista.

Minä puhun suomea

Pääsin viikonloppuna puhumaan suomea ihan kasvotusten! Emporia on siitä kiva paikka, että siellä on lähes aina Suomi-väkeä (vaihtareita), joten juttukavereita pitäisi löytyä, kunhan vain osaa etsiä oikeasta paikasta (baarista). Oli hassua puhua pälpättää suomeksi amerikkalaisten pällistellessä ympärillä. Vaihtoaikoina tuli harrastettua samaa.

En ollut puhunut suomea pariin viikkoon, joten pientä kankeutta oli huomattavissa. Siis pariin viikkoon, naurettavan lyhyt aika! Kirjoittaminen ja lukeminen eivät näköjään riitä sujuvan ja kauniisti soljuvan kielitaidon ylläpitoon. Kai sitä on virittänyt aivonsa toiselle kielitaajuudelle, ja muutaman oluen jälkeen taajuutta on hankala viritellä yhtään mihinkään. Kuulostin siis varmasti vähän hupsulta. No, ei se mitään.

Vaikken tosiaan ole vielä ollut täällä kovin kauaa (vasta vajaat kaksi kuukautta), niin ympäristö on alkanut muovata pääkoppaa. 99% ajatuksista ja unista ovat englanniksi, sillä päivän aikana koen kaiken englanniksi. Suomessa ollessa minulla oli hankaluuksia kertoa S:lle työpäivän kulusta, sillä olin kokenut töissä kaiken suomeksi. Jos olisin voinut kertoa päivän tapahtumista suomeksi, en olisi kohdannut minkäänlaisia ongelmia. (Meinasin juuri kirjoittaa, "tekeekö järkeä?", vrt. "make sense"... Oh snap.)

Eiköhän tämä tästä tasoitu. Pitää jatkaa suomen lukemista ja lisätä puhumista, sillä Skype on olemassa. Netin syövereihin on juuri perustettu foorumi USA:n suomalaisille, jossa voi suorittaa kirjoitusharjoituksia. Käykäähän kurkkimassa, kanssasisaret ja -veljet. Sieltä voi löytää jopa suomalaista juttuseuraa, ihan omilta nurkilta.

*****

Fakta #41: ...meinasi unohtua! Tässä tulee: Minulla on tutkinto englannin kielestä, mutten halua tehdä siitä itselleni ammattia.