torstai 15. tammikuuta 2015

Puff

Pieneksi ikuisuusprojektiksi kehkeytynyt virkkausurakka on viimeinkin valmis. Lähdin vähän kunnianhimoisesti liikenteeseen mukavasti onnistuneen hipon jälkeen ja aloitin lohikäärmeen (ohje täältä) kokoamisen.


Sain lohikärmeksen suhteellisen ison vartalon melko nopeasti valmiiksi, mutta suomujen ja siipien kohdalla iski joulukiire ja kyllästyminen. Eikä välttämättä siinä järjestyksessä.

Tein tällekin otukselle taaperoystävälliset silmät, joihin ei voi on erittäin hankala tukehtua. Onpahan ainakin psykedeeliset!
En saanut viikonloppuna yhtään ainutta silmukkaa valmiiksi, mutta tällä viikolla näpertely taas innosti, vaikka vieläkin innokkaampi apulainen halusi leikkiä "dägönillä" joka välissä. Kun lohikäärme oli vihdoin valmis, se ei enää kiinnostanutkaan, vaan...


...Vanha ystävä, hyllyltä (ainakin hetkellisesti...) leikkeihin mukaan päässyt hippo oli edelleen suosikki. Ja sen piti ehdottomasti päästä mukaan kuviin ja kirjaimellisesti valokeilaan.

128 palaa vs. 44 palaa. Ja torkkuva koira taustalla.
"My favorite hippo!"
Pakko sanoa, että hippo on edelleen omakin suosikki. Se oli mukavampi kokoonparsittava. Ehkä kompaktimman kokonsa vuoksi, ehkä hempeämpien värien. Söpömpi. Kuka ties, ehkä lapsi saa jopa leikkiä tällä uudella lelulla äidin vähäisemmän kiintymyksen vuoksi.

Pitäisiköhän tehdä hipolle seuraavaksi tämmöinen kaveri? Nimeksi ei välttämättä tulisi Lollo, kuten mallikappaleella.

Jään innolla odottamaan hakusanaryntäystä blogiini.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Perinneperjantai: Ensikohtaaminen tulevien appivanhempien kanssa

En sitä kahdeksan vuotta sitten tietenkään tiennyt, mutta olin tulevien appivanhempieni luona yötä, ennen kuin edes virallisesti seurustelin heidän poikansa kanssa; mehän vain "hengailimme" Emporiassa... 

Näiden vanhojen merkintöjen läpikahlaaminen on ollut mielenkiintoista puuhaa. On ollut mukava huomata, että olen kypsynyt ja rauhoittunut. Eheämpi, aikuisempi ihminen. Ehkäpä kehittynyt kirjoittajanakin. Toisaalta on aika mahtavaa, että elin holtittominta nuoruuttani juuri vaihtoaikana. En välttämättä olisi täällä nyt, maailman parhaan miehen puolisona ja aika kivan naperon äitinä, jos en olisi ollut kuin päätön kana, joka juoksenteli levottomasti ja, no, päättömästi paikasta toiseen, ennen kuin löysi jotain rauhoittumisen arvoista.

Niille lukijoille, jotka nauttivat myötähäpeästä ja pään pudistelusta -- ei hätää, seesteisyyttä ei ole näissä nostopostauksissa ihan hetkeen luvassa.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Sunnuntai 3.12.2006 klo 04:34

CO-KS-MO-KS

Kolme osavaltiota (Colorado, Kansas, Missouri) vajaan viikon sisään. Ihan hyvä suoritus.

Torstai-iltana lähdettiin vaihteeksi pelaamaan biljardia. Ja shuffleboardia. Tuli ehkä juotua vähän Bud Lightiakin, sain sitä kerran kannullisen ilmaiseksikin. Joku mies halusi ehdottomasti tarjota kannullisen nestemäistä kultaa. Eipä tainnut mies sitten tykätä siitä, että jaoin pitcherin mm. Scottyn kanssa. Oh well.

Baari-iloittelun jälkeen iloittiin hieman lisää. Käytiin ottamassa "hauskoja" kuvia koulun maskotin patsaan kanssa ennen kuin mentiin Scottyn luo jatkoille. Pelattiin vähän korttia. Oli hauska ilta.

Mutta aamu ei ollut. En ymmärrä, miten niin vähäisestä olutmäärästä tuli sellainen olo, mutta esimerkiksi kulttuuriantropologian tunti ei houkutellut liikaa. Silti mentiin. Tunnin jälkeen Scotty tuli päikkäreille meidän lattialle, minä pesin pyykkiä ja tein ruokaa. Sittenpä käytiin maksamassa vuokra.

Rahoista päästyämme istahdimme Soilen kanssa Scottyn autoon ja suuntasimme kohti Overland Parkia ja Scottyn vanhempia. Tapaaminen oli helppo ja miellyttävä. Amerikkalaisten kanssa on helppo tulla toimeen, kunhan muistaa small talkin: "Hi, nice to meet you." Oli oikeasti mukava käydä oikeassa amerikkalaisessa kodissa. Opiskelija-asunnot ovat tulleet syksyn aikana tutuiksi. Oikea koti on eri asia. Kiva koti olikin.

Scottyn vanhemmat olivat oikein mukavia, ja Scottyn ja hänen äitinsä välejä oli hellyttävää seurata. Kuinka monesti Suomessa näkisi sellaista, että poika menee antamaan äidille suukon poskelle, ennen kuin lähtee uhkapelailemaan ja juomaan olutta? Ei koskaan. Kulttuurieroja, kulttuurieroja.

Perjantai-iltana Scotty käytti meitä syömässä maailmankuulussa Fiorella's Jack Stack Barbecuessa. Olihan hyvää ruokaa! Mässäilyn jälkeen Scotty ajoi meidät Kansas Cityyn (eli Missourin puolelle, siinä kolmas osavaltio) kävelemään Country Club Plazalle ja katselemaan sen jouluvalaistusta. Olihan nätit maisemat! Kylmäkin meinasi olla.

Iltakävelyn jälkeen menimme kasinolle. Pelasimme yhteensä muutaman kympin. Ei voittoja. Tulimme siihen tulokseen, että kannattaa sijoittaa rahat paremmin, joten palasimme Overland Parkiin ja kävimme oluella. Pelasimme myös jotain videopeliä. Cool.

Hyvin tai vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen menimme syömään burritoja. Lounaan jälkeen menimme katsomaanTenacious D:n kokopitkän. Oli hauska. Naurutuokion päätyttyä Scotty vei meidät metsästämään salmiakkia, mutta löysimme vain Pandan lakritsia. Pitänee tuoda Scottylle Suomesta salmiakkimaistiaisia.

Ennen Emporiaan paluuta kävimme vielä tarkistamassa Oak Park Mall -ostoskeskuksen ja mongolialaisen grillipaikan. Ruoka oli loistavaa. Saimme valita itse lihat, kasvikset, kastikkeen ja mausteet, ja kokit grillasivat annoksen meidän edessä. Scotty taisi syödä kolme lautasellista. En ymmärrä, miten siihen mieheen mahtuu niin paljon ruokaa. Käytiin syömässä vielä jälkiruokaakin Scottyn vanhempien luona, ennen kuin hurautimme Emporiaan. Matkalla näimme kolarin, jonka vakavuuden tajusimme vasta sitten, kun Scotty ajoi työmatkalla samasta kohtaa ohi. Tie oli suljettu, ja yksi auto oli katollaan pellolla. Toivottavasti kenellekään ei käynyt pahasti.

Tänään oli tarkoitus mennä synttäreille juomaan tynnyriolutta. Menimmekin, mutta kaikki kolme tynnyriä oli tuhottu siihen mennessä, kun saavuimme paikalle. Luke oli meille melkein vihainen, kun ei ollut nähnyt meitä pitkään aikaan. Sillä taisi olla ikävä.

Ohhoh, onpas tullut tehtyä paljon asioita vuorokauden sisään. Ainakin sain paljon tekstiä aikaiseksi. Kirjoittelen tässä vielä samalla Messengerissä yötyöläiselle. Kävi käsky, että huomenna pitää olla valmiina puolen päivän maissa, koska mennään katsomaan jalkapalloa Scottyn kaverin luo. Amerikkalaista jalkapalloa siis.

Jotenkin minusta tuntuu, että huominenkin (no tämä päivä) sujuu kokonaisuudessaan amerikkalaisessa seurassa.

torstai 8. tammikuuta 2015

Tammimasis

Tammikuu on kyllä harvinaisen tympeä kuukausi. Näilläkin leveysasteilla. Päivät, vaikkakin pidempiä kuin Suomessa, ovat harmaita ja ankeita. Hitaita. Kylmiä. Joulukrapulakin taitaa jomotella.

Syysmasennus, sinut on syrjäytetty.

Keväällä, johon on tietysti vielä valovuosia aikaa, on onneksi odotettavissa paljon iloisia asioita ja toivottavasti aurinkoa. Meidän naperon mummo ja ukki tulevat käymään Suomesta asti juuri samoihin aikoihin, kun baseball-kausi käynnistyy taas. Pari reissuakin olisi tiedossa ennen sitä, mutta silti... Äh. 

Kesällä oltiin vielä näin pirteitä. Baseball-ottelua ennen, tietenkin.
Eiköhän tämä ankeus taas ole enimmäkseen ihan oman pään sisällä. Pitää siis yrittää kahmia itselleni positiivisia ioneita energiahippusia tulevana viikonloppuna ja viimeistellä viimeinkin eräs roikkumisellaan ahdistusta aiheuttanut käsityöprojekti. Ehkäpä saisin käsitöihin liittyvän arvonnankin eetteriin vielä tämän kuun aikana. Koukut ja puikot kilisemään, ja uuteen nousuun!

Kohtahan se joulukin on taas.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Perinneperjantai: Kiitospäivä Coloradossa

On taas se aika vuodesta, kun pitäisi opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku päiväysten perään. Vastahan minä totuin rustaamaan 2010...

Vuoden ensimmäinen kirjoitus sattui perjantaille, ja sehän tarkoittaa tässä blogissa tikulla silmään tökkimistä ja vanhojen muistelua. Tänään ei matkata pelkästään ajassa taakse päin, vaan myös autolla länteen, eli Coloradoon. Ei hätää, köykäisen matkakertomuksen lomassa on myös tuttua ruikutusta, eikä sitä tarvitse edes tihrustella rivien välistä.

Himpun verran kattavampi matkaraportti samoista maisemista löytyy seuraavien linkkien takaa: Osa 1, Osa 2, Osa 3.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Keskiviikko 22.11.2006 klo 10:16

Road Trip

K
ohta lähdetään nimittäin tien päälle. Suunnaksi otetaan länsi ja Colorado. Kiva lähteä. Ja toisaalta ei.

Eilen Scotty tuli töistä päästyään hakemaan minua kauppareissulle. Scotty ehti nukahtaa lattialle sillä aikaa, kun kuivasin hiukset. Taisi vähän väsy painaa päälle. No, pikapäikkärit olivat aika tehokkaat, sillä illalla herra kyllä jaksoi juhlia. Wal-Mart-reissun jälkeen mentiin Scottyn luo ja sieltä jatkettiin Tomin luo katsomaan college-koripalloa. Urheiluhengessä kaivettiin beer pong -pöytä esille ja pistettiin turnajaiset pystyyn. Olihan turnaus.

Heikoimmat (eli kaikki muut paitsi Scotty ja minä) jäivät niille sijoilleen, kun tuli baariinlähdön aika. Juostiin Tomin luota keskustaan, neuvoteltiin risteyksessä vähän aikaa ja mentiin baariin. Siellä tavattiin kämppikset. Baarista tultiin meille ja meiltä mentiin Scottyn luo. Ja nukahdettiin. Ei sammuttu. Nukahdettiin.

Aamulla, eli noin tunti sitten, hyvästeltiin, ja minä tulin kotiin pakkaamaan. Eli olen siis istunut tietokoneella siitä lähtien. Väsyttää hurjasti, onneksi autossa voi nukkua. Ei nuo länsi-Kansasin maisemat nyt varmaan niin erikoisia ole. Mukava lähteä vähän reissaamaan, mutta eniten tässä reissussa odotan kotiinpaluuta ja jälleennäkemistä erään tietyn kanssa. Kyllä tässä kaivaa itselleen melkoista kuoppaa, kun viettää niin paljon aikaa toisen kanssa. Kai tämä Coloradon reissu nyt toimii jonkinlaisena harjoitteluna joulukuun puolivälin jälkeisiä aikoja silmällä pitäen.


I
kävä tulee, ei voi mitään. Ei niin mitään.

Torstai 23.11.2006 klo 18:55

Happy Thanksgiving!

Colorado Springs. On muuten hieno paikka. Hotellin pihalta aukeaa aika uskomattomat maisemat, Kalliovuoret nimittain. Tanaan kaytiin ajelemassa vuorien lomassa. Yritettiin paasta Pikes Peakille, mutta se, kuten kaikki muutkin paikat tanaan, oli suljettu. Huomenna sitten ehka uusiksi. Kaytiin kuitenkin The Garden of the Godsissa, oli upiata.
Sain tanaan kivan puhelun tyolaiselta. Meinasikin olla jo vahan outo olo, kun edellisen kerran olin nahnyt hanta yli vuorokausi sitten. Kai sita outoa oloa voi ikavaksikin sanoa. Scotty soitti toivottaakseen hyvaa kiitospaivaa ja kysellakseen kuulumisia. On se ihan kiva.
Kohta lahdetaan Wal-Martiin (se on sentaan auki!). Katsotaan sitten, mita myohemmin keksii. Olisin halunnut katsoa Broncos - Chiefs -jalkapallo-ottelua, mutta mikaan kanava tassa hotellissa ei nayta sita. Tyhmaa.
Paivittelemisiin!
Lauantai 25.11.2006 klo 20:37

Heikko happi
Matkan kohokohta koettiin eilen kirjaimellisesti, kun paastiin vihdoinkin monen yrityksen jalkeen Pikes Peakille. Vahan pelotti istua autossa, kun ajeltiin vuorenrinnetta ylos. Ei minkaanlaisia turvakaiteita. Hui. Itse vuorenhuipulla (4302 m) oli kylmaa ja tuulista, eika maisematkaan olleet niin huikeat kuin matkan varrella. Hengittaminen oli oikeasti jo hankalaa, olisi tarvittu lisahappea. Vaan olihan mahtava kokemus. Ei sita joka paiva paase auton kyydissa vuorenhuipulle. Tai muutenkaan.
Sain eilen myos ehka maailman mukavimman sahkopostin. Se ei helpottanut tata outoa tunnetta, jota ehka ikavaksikin voi sanoa. Painvastoin. Odotan nyt huomisiltaa ja jalleennakemista enemman kuin ehka pitaisi. Mitahan tasta viela tulee... Lahden Emporiasta joululomalle Suomeen alle kolmen viikon paasta, ja Scotty kertoi tanaan puhelimessa, etta hanelle oli tarjottu tyota Washingtonissa (ties kuinka monennen kerran). Washingtoniin lahto on ollut tiedossa jo pitkaan, mutta tama tyo alkaisikin jo tammikuun 8., kun ennen on ollut puhe helmi-maaliskuusta. Tarkoittaa sita, etta jos Scotty nyt ottaa sen tyopaikan (on se joillekin niin helppoa), niin emmepa juuri nakisi enaa joulukuun puolivalin jalkeen. That sucks, to say the least.
Tanaan kaytiin Denverissa Coorsin panimolla. Opastettu kierros oli ilmainen, ja mika parasta, kierroksen lopuksi sai kolme olutnaytetta maksutta. Kannatti kayda, vahintaankin. Panimolta suunnattiin kivassa hiprakassa ostoskeskukseen tekemaan vahan joulu- ja vaateostoksia ja sielta tultiin hotellille. Tai no ennen hotellille tuloa vietin kivan kymmenminuuttisen Wal-Martin parkkipaikalla puhelimeen jutustellen. Sekaan ei yllattaen helpottanut ikavaa.
Nyt taidan menna valmistautumaan illallista varten. Sen jalkeen mennaan varmaankin ulos katsastamaan Colorado Springsin yoelamaa toista kertaa. Sitten nukkumaan, etta huominen tulisi mahdollisimman nopeasti. Huomenna on tietysti viela kestettava noin kymmenen tunnin ajomatka Emporiaan. Ja sitten pitaisi malttaa odottaa, etta tyonsankari kotiutuu.
On taa reissuaminen niin rankkaa, niin rankkaa.

Maanantai 27.11.2006 klo 12:44

Home on the Range


Kotona taas. Kotimatka kesti kymmenen tuntia, siinä oli jo istumalihakset kovilla. Olikin aikas kiva päästä tuttuun kämppään ja suihkuun.


Parin tunnin odottelun jälkeen viikonlopputyöläinen tuli hakemaan. Oli mukava nähdä taas. Vähintäänkin. Nyt väsyttää, kun yöllä piti valvoa South Park -jakson (Coloradon kunniaksi) ja kuulumisten vaihtamisen merkeissä. Aamulla heräsin siihen, kun minun hiuksia siliteltiin. Ei voi valittaa, vaikka jo kahdeksalta piti ylös noustakin.

Kävin äsken istumassa koulussa tunnin verran. Scotty tuli koputtelemaan ovelle 15 minuuttia ennen tunnin alkua varmistaakseen, että ehditään tunnille. Ehdittiin. Keskittymisestä ei kylläkään tullut mitään, sillä istuttiin Scottyn ja Tomin vieressä. Ne poijjat ovat kovia nauramaan. Itse meinasin saada hysteerisen naurukohtauksen, kun Tom heitti aivan yhtäkkiä mustekynän edessä istuvan kaverinsa selkään. Voihyvänenaika.

Pitäisi lukea kirjaa, jotta voisin tehdä kirja-arvostelun huomiselle historian tunnille. Ei huvita sitten yhtään. Tällä viikolla pitäisi saada tehtyä miljoona koulutehtävää.

Mutta kun sitä käyttäisi aikansa mieluummin johonkin ihan muuhun.

Torstai 30.11.2006 klo 14:31

Let It Snow
Täällä sataa lunta! Koulu on suljettu sen vuoksi. Voihyvänenaika. Ei kyllä uskoisi, että toissapäivänä oli yli 20 astetta lämmintä. That's Kansas for you.

Kuten ääkkösistä ja öökkösistä voi päätellä, olen vaihteeksi kotosalla. Nykyisin tulee vietettyä paljon enemmän aikaa tuolla varakodissa. Olen nyt ollut kotona kolmisen tuntia, sitä ennen vietettiin nonstoppina aikaa yhdessä vissiin puolitoista vuorokautta. Rules.

Illalla ei sitten lähdetty mihinkään. Tai no käytiin liukastelemassa jäisillä jalkakäytävillä sen verran, että vuokrattiin pari leffaa. Clerks II ja Superman Returns. Jälkimmäisen katselu jäi kesken, kun väsy painoi päälle. Olihan kello siinä vaiheessa jo neljä.

Kohta voisi lähteä uhmaamaan tuota lumisadetta ja raivata tiensä Scottyn luo. Jos se olisi vaikka jo herännyt. On näköjään. Kirjautui juuri Messengeriin.

Vielä pari Colorado-kuvaa!
281598.jpg
Colorado Springs Pikes Peak Hightwaylta katsottuna.
281601.jpg
The Garden of the Gods.
281622.jpg
Pikes Peak.
Tänään on ehkä pakko päästä pelaamaan biljardia. Jos keli sallii.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Männävuosi


Puolitoista vuotta.

Lapsen fanipaita. Mies ei arvostanut.

Esittelin myös kuvankäsittelytaitojani. Nuo ruusupuskat muuten kuoli. Joka ikinen.

Järjestelin myös lapsen värikynät...

Piti käydä tutkimassa myös upouutta museota.

Sain tatskaidean.

Kaksi vuotta.

Kansas City sai IKEAn, ja IKEA vakioasiakkaan.

Voitin (teko)viiksikilpailut.

Hippo on edelleen hyllyn päällä turvassa. Ehkä annan sen lapselle 30-vuotislahjaksi.
Joulukuussa:

Uusi vanha keittiö.
Tänään:
  • Olen kirjoittanut tätä, koska pyykkikori on täysi, ja sille pitäisi tehdä jotain.
Kiitos kaikesta kanssakäymisestä kommenttilootassa, sähköpostilla ja Facebookissa! Se on koko tämän homman suola(inen salmiakki).

Oikein mukavaa uutta vuotta!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Sainpa imurin joululahjaksi

Sain mieheltä joululahjaksi imurin ja kokolattiamattopesurin. Meillä on siis siirrytty liikunta-aiheisista lahjoista (mm. kuntopyörä, juoksurattaat ja -matto) siivousvälineisiin. Jatka lukemista, jos haluat tietää, joko avioeroprosessin harkinta-aika on täynnä.

Vaikka söin tänään vielä aamupalaksi kinkkua ja ohrarieskaa, niin pakko kai se on myöntää, että joulu alkaa viimeinkin olla ohi. Scotty palasi aamulla töihin lapsen suureksi järkytykseksi (käveli aamulla meidän makuuhuoneeseen, kysyi "Daddy?", ja kun sanoin, että daddy on töissä, lapsi huusi "No!", juoksi takaisin huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni), viikonloppuna piti syödä jo muutakin kuin laatikoita ja karjalanpaistia (mm. joulukinkkupizzaa) ja jotkut naapurit ovat riipineet jouluvalaistuksensa takaisin säilytyslaatikoihin ensi vuoden lokakuuta odottamaan.

Uunituore IKEAn, tuon ulkosuomalaisen parasiitin paratiisin kinkkurulla.
Meidän joulu oli mitä mainioin ja ihanan perinteikäs. Aatonaattona lapsi meni anoppilaan yöksi serkkujensa kanssa viettämään Grandkids' Eveä, ja me isommat lapset saimme käydä ulkona syömässä. Illalla oli tarkoitus vielä paketoida lahjat, mutta ulkoilu Martin City Brewing Companyssä venähti sen verran pitkäksi, että meikämamma paketoi ruhtinaalliset kolme pakettia, ennen kuin Nukku-Matti vei voiton.

Aamulla Scotty kipaisi hakemaan yökyläläisen, ja minä jäin kotiin keittelemään riisipuuroa ja laitoin karjalanpaistin tulille. Aamupalan ja pienen laiskotteluhetken jälkeen otettiin Skype-yhteys Suomeen ja mummolaan, jossa vietettiin oikein tunnelmallista aattoiltaa. Avasimme Atlantin yli reissanneet paketit, joista lapselle mieluisin taisi olla se, jonka sisältä paljastui Koiramäen väkeä.

Tavallista totisempaa hommaa.
Juteltiin vielä toiselle enolle, ennen kuin talo täyttyi amerikkalaisista sukulaisista, jotka tulivat ihmettelemään suomalaista joulunviettoa. Kinkkua, rieskaa ja pipareita upposi napaan, ennen kuin he lähtivät valmistelemaan aattoillan ruokaa -- lasagnea.

Minä odottelin pimeyden saapumista. Vaikka aatto oli sateinen ja ankea, niin se ei silti ollut tarpeeksi synkkä ja pimeä tämän suomalaisen mielestä. Ympäri taloa sytytellyt kymmenet kynttilät eivät päässeet oikeuksiinsa. Vasta viiden jälkeen alkoi olla tarpeeksi hämärää täydelle kynttiläsouville ja perinteiselle kävelylle naapuruston ympäri.

Tänä vuonna ei ollut ollenkaan lunta, mutta ihan kunnon talvikamppeisiin piti silti sonnustautua. Joidenkin talojen kohdalla olisi saattanut tarvita jonkinlaista suojaa silmillekin.

Meidän mökki.
Aika perus.
Ja sitten naapuruston Clark Griswold.
Takapihalta, eikä tässä ollut edes kaikki puhallettavat barbarat.
Siellähän on Pukki ite taas kylvyssä.
Pikkureippailun jälkeen syötiin itsemme ähkyyn ja siirryttiin sohvalle seuraamaan lapsen lahjojen avausta. Vähän nolotti, kun tajusin, että minulla ja Scottylla oli toisillemme enemmän lahjoja kuin meiltä yhteensä lapselle, mutta onneksi se ei pikkutonttua tuntunut haittaavan. Ei se määrä vaan se laatu? Ensi vuonna voisi aloittaa pakettien avaamisen vähän aiemmin. Puoli tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa ei ollut ihan viisain veto... Miten niin hitaita syöjiä?

Uuden työkalupakin tutkintaa.
Kun uusien lelujensa perään itkevä lapsi oltiin saatu onnellisesti uinumaan, oli meidän aikuisten vuoro lahjoa toisiamme. Minua odotti kuusi numeroitua pakettia. Ensimmäisestä paljastui mattopesuri. Toisesta säilytyslaatikko paristoille. Kolmannesta imuri.

Ei tehnyt edes mieli täräyttää miestä mattopesurilla ohimoon, sillä lahjoista paljastui hyvin pian teema. Scotty oli kuunnellut valitusta minua koko vuoden ja kerännyt kuusen alle juttuja, joista tietäisi minun ilahtuvan. Vihaan meidän kokolattiamattoa, ja se on ollut erityinen murheenkryyni pissavaivaisten eläinten kanssa. Vihaan meidän jättimäistä imuria, jolla ei saa noita valitettavasti ja toivottavasti toistaiseksi vähemmistössä olevia puulattioita puhtaaksi. Vihaan myös siivoamista, joten kaikki, mikä tekee siitä pakollisesta pahasta helpompaa, on erittäin tervetullutta.

My precious! Olin niin innoissani, että imuroin heti jouluaamuna.
Se paristokotelo oli löytänyt tiensä lahjapakettiin sen vuoksi, että olen kehittänyt itselleni pakkomielteen siitä, että meidän talo palaa varmasti maan tasalle, koska säilytämme ladattavia paristoja väärin. Neljännestä paketista löytyi Bonnie Tylerin kokoelmalevy, koska olin joskus kerran sanonut, että haluaisin sellaisen. Viidennestä dvd-soitin, jolla voi toistaa suomalaisia levyjä.

Saatoin katsoa joulupäivänä pari jaksoa Kummeleita. Artisti maksaa.
Kuudes paketti, joka saapui muuten vasta aattona, toi kyyneleet silmiin niin antajalle kuin saajallekin. Scotty oli teettänyt minulle palapelin, jonka mukana oli pieni pala, tai paremminkin tuhat palaa, koti-Suomea.

Mökin savusauna ja lapsen ukki, minun isä paistamassa varmaan makkaraa lapsukaiselle. Valkoiset viirut ovat heijastuksia kellarin valoista. Ei mökillä sentään noin erikoisia valoilmiöitä olla nähty.
Ei alle kolmevuotiaille, kahdesta kolmelle tekijälle, eikä aikaa mene kuin puoli tuntia. Eipä...
Lahjoissa oli niin paljon ajatusta takana, että minua hävetti miehelle antamat lahjani. Onneksi saaja oli erittäin onnellinen. Pian päästäänkin maistelemaan itse pantua olutta uusista tuopeista ja pelaamaan lautapelejä.

Joulupäivänä luettiin lahjakirjoja ja käytiin anoppilassa syömässä ja nauramassa toisiaan villitseville serkuksille. Tapaninpäivänä pääsimme viimeinkin joulusaunaan, kun kokoonnuimme syömään herkullisia tähteitä oikein pitkän kaavan mukaan.

Aika ihana ja ikimuistoinen joulu. Toivottavasti kaikilla tämän lukijoilla oli myöskin sellainen.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Perinneperjantai: Valmiiksi ikävä

Täällä on herkuteltu sen verran onnistuneesti, että ruoansulatus on ilmeisesti vienyt aimo osan aivokapasiteetista. Senpä vuoksi en edes yritä kehitellä kummoisempia esipuheita tämän viikon bloginostoille.

Sen kuitenkin sanon, että taisin olla vähän ihastunut, jos se ei välity alla olevista teksteistä.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Perjantai 17.11.2006 klo 10:37

Miksi sinä kesytit minut?

Ei sen näin pitänyt mennä. Meidän piti vain kuluttaa aikaa yhdessä siihen asti, kun yhteinen aika loppuu. Ei pitänyt puhua tulevaisuudesta, koska sitä ei ollut.

Vaan toisinpa kävi. Ollaan kohta vietetty kaksi viikkoa yhdessä melkein vuorokaudet läpeensä. Parissa viikossakin ehtii tutustua toiseen ihmiseen, jos vain kiinnostusta riittää. Ja sitä tuntuu riittävän. Molemmin puolin. Toisaalta pari viikkoa on niin lyhyt aika, että tulevaisuudesta ei pitäisi vielä puhua, mutta koska yhteinen aika on käymässä vähiin, on pakko nostaa kissa pöydälle.

Yhteinen tulevaisuus on silti vielä tietysti aivan auki. Toisella on selkeät suunnitelmat ja edessä loistava tulevaisuus. Toisella ei. Toinen valmistuu kuukauden päästä ja tietää mitä elämältään haluaa. Toinen haahuilee päämäärättömästi ja yrittää keksiä, mikä hänestä tulee isona. Pienoinen välimatkakin lyö luonnollisesti kapuloita rattaisiin.

264928.jpg  264933.jpg

Pitää edetä rauhallisesti.

Siihen ei vain taida olla tarpeeksi aikaa.

Maanantai 20.11.2006 klo 10:36

Kuka voisi kellot seisauttaa?

M
ihin tämä kuukausi on livahtanut? Nyt olisi hyvä hetki keksiä joku keino, jolla ajankulun saisi pysähtymään tai ainakin hidastumaan. Joulukuun puoliväli lähestyy uhkaavasti. Toisaalta on mukava (todella mukava!) lähteä jouluksi kotiin, mutta toisaalta joulukuun puolivälin jälkeen en voi enää nähdä tiettyä amerikkalaista joka päivä. Se on vähän tyhmempi juttu.

Valvoin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sitten lopulta vartin yli kahdeksaan. Ehdin nukkua kolme ja puoli tuntia, ennen kuin yötyöläinen tuli hakemaan. Mentiin katsomaan Raiders - Chiefs -ottelua Tomin luokse. Tiukan ottelun jälkeen heiteltiin vähän amerikkalaista jalkapalloa, ja sen jälkeen katsottiin vähän lisää jalkapalloa ja leikittiin Handbanana-pennun kanssa. Käytiin vielä syömässä calzonet ennen kuin mentiin nukkumaan. Kello taisi olla siinä vaiheessa seitsemän tai kahdeksan. No nyt ei väsytä.

Nyt voisi vaikka valmistautua kouluunlähtöä varten. Onhan tässä reilu vartti aikaa.