Spring Hasn't (Quite) Sprung

Tämä kevät on ollut vähän oikukas. Viime vuonna tähän aikaan oli jo suomalaisen maahanmuutajan mielestä ihan kesä. Tänä keväänä ei. Yöpakkasia on ollut tälläkin viikolla, ja päivisinkin on jääty viimevuotisista lukemista melko lailla. Oman ulkovaatetuksen ongelmallisuuden lisäksi olen joutunut rapsuttelemaan päätäni myös pikkuneidin pukemisen takia. Kerrospukeutuminen on pop, kun aamulla/varjossa/tuulisella paikalla on kylmä, mutta auringossa lämmin/kuuma.

Äiti näyttää mallia kerrospukeutumisesta. Shortsit ja leggarit, äijjjjän on tyylikäs!

Käväistiin eilen lenkillä ja höpöttelemässä suomea (ja ehkä syömässä vähän wingsejäkin kuntoilun lomassa...). Tarkoitus oli ottaa kamera mukaan ja ikuistaa kukkivia puita ja värikkäitä pihoja, mutta kamerapa jäi kotiin, ja kännykän kamera on surkea. Otin sitten vahinkoa takaisin napsimalla kuvia meidän takapihan asukeista.

Istutettiin viime keväänä takapihalle kolme puuta. Valkattiin paikat symmetrisesti läheltä aitaa; yksi keskelle ja kaksi nurkkiin. Haluttiin keväällä kauniisti kukkivia puita, joten lajikkeiksi päätyi Oklahoma Redbud (kertaa kaksi) ja Cleveland Select Pear. Redbud (nuppupuu?) kukkii nimensä mukaisesti punaisena, ja meidän koristepäärynäpuu valkoisena.

Tänä vuonna sitten paljastui seuraavaa:

Toinen Redbud onkin valkoinen, eli Whitebud.

Tältä sen pitäisi näyttää.

Cleveland Select Pear. Oklahomalaisten välissä.

Meidän symmetrinen suunnitelma meni ihan mönkään! Voivoi, mitenköhän päästään tästä ikinä yli. 

Sarcasm sign.

Tänä keväänä pihahommiin on kuulunut nurmikon uudelleensiementäminen, aika karseassa kunnossa se onkin. Haaveissa on myös ollut pienoinen kasvimaa, mutta tapoin viime vuonna jo helppohoitoiset mustikka- ja vadelmapensaat, kun en muistanut kastella niitä, joten mitään hurjaa peltoa meidän ei kannata takapihalle ruveta kyntämään, kun tosiaan ottaa meikäläisen puutarhurintaidot huomioon. Kuolleet kasvit eivät ole mitään kaunista katseltavaa.

Kompromissi löytyi vanhoista viskitynnyrinpuolikkaista, joihin olen nyt istutellut porkkanaa, pinaattia, valkosipulia, kurkkua ja jalapenoja, joista eka satsi kuoli. Taisipa pakkanen puraista. Tynnyrit ovat onneksi kivoja koristeita ilman kasvustoakin, joten en ota suuria paineita tästä projektista.

Whitebud, tynnyri, päärynäpuu.

Päärynäpuu, tynnyri, Redbud.

Mustikka ja vadelmakin otettiin uusintakokeiluun, ja perhanan puput ovat nakertaneet jo vattupuskan ihan nysäksi. Etupihan uusia istutuksiakin on jo trimmattu nököhampailla. Aaaaagh, ovat kyllä ihan hirmu söpöjä, mutta söisivät mieluummin vaikka naapurin kukkasia...

No, kyllä se lämpö sieltä tulee, pupuista ja pakkasista huolimatta, vähän niin kuin joka vuosi. Tänään oli jo ihan t-paitakeli, josta käytiinkin nauttimassa kotieläinpuistossa seitsemän Suomi-neidon voimin. Ei pöllömpää!

Kili nautiskelee.

Kuinka "toimistosta" tuli "kirjasto"

Kaikki lähti parin viikon päästä tulevista viikonloppuvieraista ja semiviattomasta Walmart-reissusta.

Huushollista löytyy neljä makuuhuonetta. Yksi on meidän, yksi on vauvan, yksi on vieraiden, ja yksi on varasto. Kaatopaikka. Piilonurkka. Wannabe-toimisto ja -harrastehuone. Jossa on jättimäinen seinässä kiinni oleva työpöytä.

Tai siis oli, vielä viikonloppuna.

Tuli puheeksi vieraiden, isä ja kaksi lasta, majoitus. Kellarissa olisi parikin vuodesohvaa, mutta siellä on tähän vuodenaikaan vähän kylmä. Ja pimeää (ympäri vuoden). No mutta, ilmapatja "toimiston" lattialle, siinähän se!

Verhot. Ne tarvitaan. Näkösuojaksi, lämmöneristeeksi, pimentäjäksi, ennen kuin huoneessa voi yöpyä. Pikainen mittaus ennen Walmartiin lähtöä. Vielä pikaisempi päätös verhokankaasta, jota tulikin sitten otettua summassa vähän reilummin. Ihan varuilta.

Sunnuntai-iltana iski ompeluinspis, joten miehelle uusi verhotanko ja porakone kouraan, jotta verhoille saataisiin tarkat mitat. Verrattain lyhkäiset niistä tulisi, sillä (ruma) jättityöpöytä oli heti ikkunan alla. Mutta hei, väliaikaisratkaisu.

Porrasjakkara ei ollut tarpeeksi korkea möhkäletason yli kurkotteluun, eikä möhkäletaso tarpeeksi tukeva miehen painon kannatteluun. "Haenko tikkaat kellarista? Vai puretaanko pöytä? Hehheh."

No, miehellä oli jo porakone esillä (ja ne tikkaat olisi pitänyt hakea kellarista asti), joten pöytä lähti, ja seinään jäi melko monta reikää ja koloa paikattavaksi. Porrasjakkaran korkeus riitti verhotangon kiinnittämiseen.

Extempore-rempasta ei ole kuvia, sillä kamera olisi pitänyt hakea alakerrasta asti. Myöhemmin tajusin, ettei huoneesta ole olemassa minkäänlaisia ennen-kuvia. Niitä on yllättävän hankala ottaa jälkikäteen.

Pari kämäistä stilliä kämäiseltä videolta kohta parin vuoden takaa:

Nuo muuttolaatikot olivat edelleen samassa paikassa. Purkamatta, toki.

Entisen roinan lisäksi huoneesta löytyi aika paljon vauvakampetta - mm. kaksi vannaa.

Siivousta ja järjestelyä. Seinän paikkausta ja maalausta. Koko eilinen päivä. Tuloksena paljon isommalta tuntuva huone.

Verhoista tulikin suunniteltua pidemmät.

Huoneelle piti keksiä uusi nimi. Siitä tuli sarkastisesti kirjasto.

Nyt mahtuu paremmin sekaan. Pikaremppa oli vuorokaudessa tehty. Hyvä, koska tänään ei olisi enää luultavasti kiinnostanut.

Haastettelu

Täällähän pihahtaa pissi pipoon kohta! Olen nimittäin saanut tässä vähälle aikaa kolme tunnustusta/haastetta. Laitetaas haasteet taklaten.

*****

Pabelta sain hyvin sydämellisen tunnustuksen:

Kiitos!

Tarkoituksena on kiittää tunnustuksen antajaa (check!) ja jakaa palkintoa eteen päin viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa. Oion nyt mutkia suoriksi, jälleen kerran, sorry, ja jätän jakamiset jakamatta. Tuolta minun Blogger-profiilista voi käydä kurkkimassa seuraamiani blogeja, siellä on melkoisia helmiä!

*****

Zellalta napsahti englanninkielinen nakki. Haasteeseen kuuluu 11 random-faktaa, 11 vastausta haastajan tekemiin kysymyksiin ja 11 kysymystä seuraaville haastetuille. Arvatkaa, minkä kohdan jätän väliin? Haha. Laiska.

Random Facts:

1. I am strangely proud of owning/driving a manual car. Not everyone can do it here! // Olen oudon ylpeä manuaalivaihteisesta autostani ja sillä ajamisesta. Täällä ei kaikki osaa, mutta minäpä osaan!

2. So far this season, I have watched every Royals game on TV. 12 down, 150 to go. Plus play offs, of course. (Bwahahaha!) // Olen katsonut kaikki Royalsien tämänkautiset pelit (12 kpl). 150 jäljellä. Plus pudotuspelit. Tai miinus.

3. I don't drink coffee. // En juo kahvia.

4. I don't like chocolate. Except for white chocolate. // En pidä suklaasta. Paitsi valkosuklaasta.

5. Hi, my name is Anni, I am a Cherry Coke Zero addict. // Olen pahassa Cherry Coke Zero -koukussa.

6. I don't like regular Coke. At all. // En pidä perus-Kokiksesta ollenkaan.

7. I miss Vaasa and Hullu Pullo sometimes. // Joskus on vähän ikävä Vaasaa ja Pulloa.

8. I love Seether. Love them. // Seether on rrrrrock.

9. For some strange and unexplainable reason, I avoided watching How I Met Your Mother for the longest time. Then I started, became instantly addicted, and watched seven and a half seasons in two weeks. Thank you, Netflix! // Välttelin HIMYM:in (Ensisilmäyksellä?) katsomista jostain ihme syystä vaikka kuinka kauan. Netflix houkutteli kotiäidin tuhon teille, ja katsoin 7 ja puoli kautta kahdessa viikossa.

10. Now I'm watching it again with the husband. From the beginning. // Nyt katson sarjaa taas läpi miekkosen kanssa.

11. I love spicy food. // Tulinen ruoka on hyvinkin maukasta.

Answers:

1. If you could gather three known persons (celebrities, politicians, artists, etc.) for dinner with you, who would they be?

Bill Maher, Neil deGrasse Tyson, Michele Bachmann. I would just let Bill and Neil tear Michele a new one, sit back, and enjoy the show. And my dinner. (Actually I would probably pick Stephen Lynch for entertainment, shirtless Joe Manganiello for obvious reasons, and Denis Leary for deep conversations. About hockey.)

2. You are told that you will have to go back to school and study a new profession; what will you study?

Good question. Probably something business or technology related.

3. The classic question: you will be sent to live on a deserted island for six months -- which five things will you take with you? Not allowed: cell phone, computers, radio, other people.

Bug spray, a good book, yarn, crochet hook, pillow.

4. Sexiest song you know?

Bryan Adams - Summer of 69.

5. What makes you cry?

This.

6. Apple of Microsoft?

Microsoft.

7. You have to leave your country of birth (or the country you're currently living in) -- which country would you move to and why?

I think Australia would be cool. Or warm, actually.

8. Four toppings on your pizza, what are they?

Pepperoni, jalapenos, mushrooms, red onion.

9. If you were forced to have a piercing, where would you have it?

I guess I could redo my nose piercing. I kind of miss it sometimes.

10. What are you proud of?

My amazing daughter!!! In all seriousness, I'm proud of having followed my heart and leaving my comfort zone (Finland). Worked out pretty great, so far at least.

11. If you could change anything about yourself, what would it be? Physically or personality/qualities..make your pick.

I wish I was more patient.

*****

Sugar väitti blogissani olevan substanssia:

Kiitos!

Säännöt ovat seuraavat: 

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.

2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.

3. Ilmoita näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta.

4. Näytä kahdeksa satunnaista kuvaa kuvateksteineen.

Olen taas tuhma ja skippaan kohdat 2 ja 3. Tässäpä nämä satunnaiset.

Loma. Tuore aviomies. Kreeta, heinäkuu 2009.

Lumi ja Professor Chaos lentokenttähotellissa ennen Atlantin ylitystä, kesäkuu 2010.

Royals vs. Twins, Kauffman Stadium, heinäkuu 2010.

Pojat reenaa. Arrowhead Stadium, elokuu 2010.

Riäpäle, syyskuu 2010.

F-5-tornadon tuhoja. Joplin, Missouri, heinäkuu 2011.

Savu-vauva jouluna 2011.

Eka masukuva ikinä, rv 12+2. Jouluna 2011.

Done!

Töppöstä toisen eteen

Sairastuvasta terve. Tai tervetuvasta sairas. Meille rantautui joku ällöpöpö viikko sitten. Otti minusta kuristusotteen ja vei ruokahalun kokonaan. Väisti onneksi perheen pienimmän, joten jotain positiivista, kuitenkin. Me isommat puklattiin sitten siitäkin edestä.

No mutta, viikonloppuna jäi aikaa muullekin kuin mässäilylle, joten nyt on piha (melkein) kevätkunnossa. Vietettiin puolet lauantaista rautakaupassa, ja neljä autolastillista (ja monta, monta dollaria...) myöhemmin päästiin tositoimiin. Onnistuttiin ahtamaan autoihin mm. kaksi kierrätettyä viskitynnyrinpuolikasta, uudet istutettavat etupihan kukkapenkkiin, mustikka- ja vadelmapensaat, sekä multaa. Paljon multaa. Otanpa kuvia, kunhan aurinko suvaitsee taas kurkistaa pilvien välistä. Toivottavasti saan pidettyä meidän tynnyrissä kasvavat jalapenot ja habanerot hengissä siihen asti. Ja muutkin kukkaset ja pöheiköt. Mulla on hyvin epävihreät peukalot.

Viikon ehdoton kohokohta oli pari pientä askelta. Ihan tarkoituksella otettuja. Neljä askelta on ennätys tähän mennessä. Hei, ja se taputtelukin sujuu nyt! Käytiin juhlimassa Buffalo Wild Wingsissä; tilattiin tytylle oikein oma annos lastenlistalta!

Selleri oli edelleen suosikki.

Nyt pitää ruveta itsekin askeltamaan. Neiti veteli äsken kaurapuurot, ja onkin nyt sitten melko valmista kauraa päikkäreille. Minun pitää viimeistellä talo vieraskoreaksi vauvatorkkujen aikaan, sillä iltapäivällä saan Suomi-seuraa! Taidankin ruveta löysyttelemään kielenkantoja valmiiksi jo nyt, jottei tulisi mitään venähdyksiä...

9 kk

Meidän lyyli täytti varttia vaille vuoden (kiitos anonyymi kommentoija aivopierun huomaamisesta!) lauantaina. Sen kunniaksi käväistiin lääkärissä perjantaina hakemassa uusimmat statsit: 71,6 cm ja 8,03 kg. Kaikki oli edelleen ihan mallillaan, ja mitat omilla käyrillään, vaikka höpsö äiti ehkä onkin ollut vähän huolissaan tytön hoikkuudesta. Turhaan.

Täällä ei vieläkään taputella, mutta vilkuttelu ja varsinkin osoittelu on ihan pop. Välillä seisotaan ilman tukea, vahingossa, muutamia sekunteja, ja yksittäisiä haparoivia askeliakin on syöksytty. Alaleukaa koristaa kaksi nököhammasta, joilla on kiva jyrsiä äidin olkapäätä. Juttelu on tällä hetkellä melkoisen märkää puuhaa. "Kkkkkllprlllldrrprrrtttrrrrhhh."

E.T. phone home.

Välillä vähän huvittaa, miten innoissani ja ylpeä olen jostain osoittelusta. Tuntuu ihan uskomattomalta, että joku päivä täällä luetaan, lasketaan, lauletaan. Ja paljon enemmänkin. Tällä hetkellä kadoksissa oleva taputtelu onnistuu varmasti vielä joku päivä. Ehkä ärsyyntymiseen asti.

Taidan välillä unohtaa, ettei tässä olla kouluttamassa lemmikkiä. Meillä on verrattain viisas ja helposti oppiva koira, mutta oppimisella on rajansa (jota lähelläkään ei varmasti olla... terv. laiska omistaja). Tämä pieni ihmistaimi taas voi oppia mitä tahansa! No, tuskin nyt lentämään sentään, mutta kuitenkin, mahdollisuudet on vaikka mihin. Usva tuskin koskaan ratkaisee polynomiyhtälöä, mutta tämä pärisevä ja pörisevä pullaposkipa ratkaiseekin (jos tulee isäänsä).

Nyt pitäisi osata antaa parhaat mahdolliset eväät elämään. Luo pienoisia paineita. Löytyykö olohuoneen nurkasta leluja, jotka aktivoivat vauvaa oikealla tavalla? Pitäisikö minun ruveta lukemaan jotain kasvatusopuksia? Tähän mennessä ollaan menty ihan moukantuurilla. Pitääkö tässä panikoida vai vain yrittää tehdä parhaansa ja käyttää maalaisjärkeä?

Ehkä uskon asiantuntijaa (meidän ihanaa lääkäriä), joka sanoi, and I quote: "You're doing a great job!" Seuraava tilannekatsaus onkin sitten kolmen kuukauden päästä, kun neiti on vuosikas, ja mummo ja ukki ovat täällä kylässä. Silloin viimeistään voin liittyä ajankulkua päivittelevien vanhempien joukkoon (ja kehottaa vastasyntyneen väsyneitä vanhempia nauttimaan joka hetkestä, koska se aika menee niin nopeasti - mutta kun se menee, ihan oikeasti!).

Daddy on niiiiiiiiin hassu!

Meidän vauva on koko ajan vähemmän vauva.

Always Look on the Bright Side of Life

Lienee melko selvää, että pidän elämästäni, ainakin useimpina päivinä, paljon. Eilenkin huokailin onnesta talon kevättarkastusta tehdessä ja pihaa kierrellessä leppoisassa kevätsäässä. Miten voi olla, että päädyin tänne? Miten on mahdollista, että erittäin epätoivoisesta tilanteesta ja semisalasuhteesta kehkeytyi onnellinen avioliitto? Kaiken tämän lisäksi meillä on maailman ihanin pieni tyttö, jolla on maailman pussailtavimmat posket. Ihan hullua!

Välillä tulee pohdittua, millaista elämä olisi, jos S olisi pitänyt päänsä ja jättänyt minut märehtimään ja murehtimaan silloin vuosia sitten. Olisin melko varmasti Suomessa, tuttujen ympyröiden ja ihmisten lähellä. Voisin syödä salmiakkia ihan milloin vain. Saisin nauttia valoisista kesäöistä. Tai no, niin paljon kuin pystyisin hyttysparvien keskellä nauttimaan.

Olisiko minulla perhe? Olisinko onnellinen? Olisinko jatkanut englannin opintoja ja päätynyt jopa alan töihin? Asuisinko Pohojammaalla, kotoisassa Savossa vai jossain muualla?

Olisin päässyt yli vaihtoaikaisesta jätti-ihastuksesta. Olisin. Elämä olisi jatkunut. En osaisi kaivata tätä elämää, sillä en olisi koskaan ostanut taloa Kansasista ja perustanut tänne perhettä. Ehkä jossittelisin, ehkä en.

Vaikka pohdinkin vaihtoehtoista elämää, niin nyt en jossittele, sillä en osaa edes kuvitella olevani onnellisempi. Kun lyötiin S:n kanssa hynttyyt yhteen, meille molemmille oli ihan selvää, että päädymme lopulta tänne. Oli kuitenkin mahtavaa, että mies asui Suomessa kaksi vuotta ja sitä kautta ymmärtää suomalaisia outouksiani paremmin ja sen, mitä koti-ikävä oikeasti tarkoittaa.

Avain kotiutumiseen löytyy oman pääkopan sisältä. Asenne ratkaisee. Jos jatkuvasti katsoo uusia tai erikoisia asioita sinivalkoisten linssien läpi tai nenänvartta pitkin ja keskittyy siihen, miten ja mitkä asiat ovat Suomessa paremmin, niin on turha toivoakaan olevansa tyytyväinen. Ei kaikkea tarvitse verrata. Erilaisuuksia voi vaalia.

Toisaalta kaikesta ei tarvitse pitääkään. Miten voisikaan, joten turha teeskennellä. Maailmasta tuskin löytyy paikkaa, jossa on kaikki just eikä melkein.

Tänne muuttaessa kohta kolme vuotta sitten minulla oli selkeästi kuherruskuukausi menossa. Kaikki oli ihanaa, mahtavaa, melko uutta. Jos nyt en sulkenut silmiäni ikäviltä asioilta, niin ainakin käänsin katseen vähän eri suuntaan. Ei ehtinyt keskittyä koti-ikävään.

Vaihtovuoden alussa taas muistan naureskelleeni erittäin ylimielisesti amerikkalaisille ja amerikkalaisuudelle. Tyhmä pikkukaupunkikin se Emporia oli. Ei niin mitään tekemistä. Suuressa Lapinlahden kaltaisessa metropolissa kasvaneen oli helppo arvostella. Suomessa ei yhtäkkiä ollut mitään vikaa.

Taisipa olla ihan samanlainen, tosin paljon negatiivisempi, selviytymiskeino koti-ikävää vastaan kuin hykertelykin. Onneksi pääsin tuosta vaiheesta melko nopeasti yli ja osasin nauttia ainutkertaisesta kokemuksesta. Aika ankeaa olisi ollut, jos koko vaihtoaika olisi mennyt surkutteluun, ikävöintiin, naureskeluun ja arvosteluun.

Kulttuurieroja voi huomioida, ihastella tai vihastella, niille voi vähän naureskella tai itkeskelläkin. Kaiken tämän voi kuitenkin yrittää tehdä ilman katkeruutta ja ylimielisyyttä. Olen silti ihan varmasti ärsyttänyt paikallisia ystäviä ja tuttavia paasaamalla Suomesta ja sen ihanuuksista ja ihmeellisyyksistä. Kyllähän niitä riittää, ja sinivalkorillillinen ulkosuomalainen näkee ne paremmin kuin kukaan muu. Toivottavasti en ole kuitenkaan loukannut ketään ylistyslauluillani, sillä ne on helppo käsittää kritiikiksi heidän rakasta maataan kohtaan. Sillä kukaanhan ei ole yhtä isänmaallinen kuin amerikkalainen...

Asenteen lisäksi kotiutumisessa on auttanut se, että ollaan päätetty olla täällä. Aina. Joo, siis koskaan ei tiedä, mitä elämä eteen tuo, mutta jos mitään hurjia mutkia ei matkaan tule, niin istun tässä samassa olohuoneessa ryppyisenä mummonakin ryppyisen S-ukin kanssa. Ainakin minulle on tärkeää, että elämässä on jotain pysyvää. Paikka, johon kuuluu. Muutaman vuoden "matkalaukkuelämä" taisi tehdä tehtävänsä.

Nyt on hyvä olla. Hyvä niin.

Busy Busy

Se puri taas. Siinä syy blogihiljaisuuteen. Tai no, siinäkin.

Viime viikko hujahti hulinoidessa. Tuli kestittyä appivanhempia parikin kertaa (heidän ruokasali on tällä hetkellä muuttolaatikkokaaoksessa), viihdytettyä S:n  uutta työkaveria ja hänen imigranttivaimoa, sekä huokailtua helpotuksesta, ettei meillä vielä ole neljävuotiasta lasta. S:n siskontytöllä saattaa olla uhmaikä. Ja kova ääni. Ja uhmaikä.

Pääsiäisneitokainen.

Sen verran olen kuitenkin tietokonetta availlut, että pistin pystyyn toisen blogin. Olen huomannut, että englannin kielioppi (ja sitä mukaa kirjoittaminen) on kokenut kolauksia täällä asuessa. Esimerkiksi he had went (oik. had gone) ei särähdä korvaan enää yhtä paljon kuin sen pitäisi, joten nyt olisi hyvä hetki napata itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain.

Kun S:n kanssa pohdittiin, että olisi kiva kirjata meidän baarimikkoilukokeiluja ylös, jotta muistettaisiin, mikä maistui ja mikä ei, niin tarjoutui mahdollisuus nasauttaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Syntyi Love Me, Bartender.

Meidän Hulina-Helinä työntää parhaillaan tahmasormiaan minun suuhun ja nauraa röhöttää erittäin makeasti. Pitänee keskittyä tähän ihanaan leikkiin ja palata tänne ihan oikean asian kanssa joku toinen kerta.

Mmmmoi.