Tämä kevät on ollut vähän oikukas. Viime vuonna tähän aikaan oli jo suomalaisen maahanmuutajan mielestä ihan kesä. Tänä keväänä ei. Yöpakkasia on ollut tälläkin viikolla, ja päivisinkin on jääty viimevuotisista lukemista melko lailla. Oman ulkovaatetuksen ongelmallisuuden lisäksi olen joutunut rapsuttelemaan päätäni myös pikkuneidin pukemisen takia. Kerrospukeutuminen on pop, kun aamulla/varjossa/tuulisella paikalla on kylmä, mutta auringossa lämmin/kuuma.
![]() |
| Äiti näyttää mallia kerrospukeutumisesta. Shortsit ja leggarit, äijjjjän on tyylikäs! |
Käväistiin eilen lenkillä ja höpöttelemässä suomea (ja ehkä syömässä vähän wingsejäkin kuntoilun lomassa...). Tarkoitus oli ottaa kamera mukaan ja ikuistaa kukkivia puita ja värikkäitä pihoja, mutta kamerapa jäi kotiin, ja kännykän kamera on surkea. Otin sitten vahinkoa takaisin napsimalla kuvia meidän takapihan asukeista.
Istutettiin viime keväänä takapihalle kolme puuta. Valkattiin paikat symmetrisesti läheltä aitaa; yksi keskelle ja kaksi nurkkiin. Haluttiin keväällä kauniisti kukkivia puita, joten lajikkeiksi päätyi Oklahoma Redbud (kertaa kaksi) ja Cleveland Select Pear. Redbud (nuppupuu?) kukkii nimensä mukaisesti punaisena, ja meidän koristepäärynäpuu valkoisena.
Tänä vuonna sitten paljastui seuraavaa:
![]() |
| Toinen Redbud onkin valkoinen, eli Whitebud. |
![]() |
| Tältä sen pitäisi näyttää. |
![]() |
| Cleveland Select Pear. Oklahomalaisten välissä. |
Meidän symmetrinen suunnitelma meni ihan mönkään! Voivoi, mitenköhän päästään tästä ikinä yli.
Sarcasm sign.
Tänä keväänä pihahommiin on kuulunut nurmikon uudelleensiementäminen, aika karseassa kunnossa se onkin. Haaveissa on myös ollut pienoinen kasvimaa, mutta tapoin viime vuonna jo helppohoitoiset mustikka- ja vadelmapensaat, kun en muistanut kastella niitä, joten mitään hurjaa peltoa meidän ei kannata takapihalle ruveta kyntämään, kun tosiaan ottaa meikäläisen puutarhurintaidot huomioon. Kuolleet kasvit eivät ole mitään kaunista katseltavaa.
Kompromissi löytyi vanhoista viskitynnyrinpuolikkaista, joihin olen nyt istutellut porkkanaa, pinaattia, valkosipulia, kurkkua ja jalapenoja, joista eka satsi kuoli. Taisipa pakkanen puraista. Tynnyrit ovat onneksi kivoja koristeita ilman kasvustoakin, joten en ota suuria paineita tästä projektista.
![]() |
| Whitebud, tynnyri, päärynäpuu. |
![]() |
| Päärynäpuu, tynnyri, Redbud. |
Mustikka ja vadelmakin otettiin uusintakokeiluun, ja perhanan puput ovat nakertaneet jo vattupuskan ihan nysäksi. Etupihan uusia istutuksiakin on jo trimmattu nököhampailla. Aaaaagh, ovat kyllä ihan hirmu söpöjä, mutta söisivät mieluummin vaikka naapurin kukkasia...
No, kyllä se lämpö sieltä tulee, pupuista ja pakkasista huolimatta, vähän niin kuin joka vuosi. Tänään oli jo ihan t-paitakeli, josta käytiinkin nauttimassa kotieläinpuistossa seitsemän Suomi-neidon voimin. Ei pöllömpää!
![]() |
| Kili nautiskelee. |



































