Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Siinä, missä eilinen oli täynnä touhua ja tohinaa, tämä päivä meni ihan rehellisesti laiskotellessa, lapsia kutitellessa ja lahjaideoita pähkäillessä (ja pari jopa hankkiessa!). Mikä ihme siinä aina on, että joillekin keksii liikaakin vaihtoehtoja, mutta joillekin on niiiiiin vaikeaa löytää se lahja? Esimerkiksi Scottylle olen aiempina vuosina keksinyt vaikka mitä kuusen alle laitettavaa, mutta tänä vuonna on aika tahmeaa. Noh, eiköhän se inspiraatio vielä iske.

Kuusesta puheen ollen, sitä ei ole vieläkään koristeltu, mitä nyt askartelin tänään Suomesta saadun tuliaiskoristeen puuhun roikkumaan. Voi olla, että koristelu jää aattoaamuun, kuten aiempinakin vuosina, vaikka lasten sormia syyhyttäisikin ripustaa kuusi täyteen kaikenlaista tilpehööriä.

Hurjaa, että tässä on enää kaksi kokonaista viikonloppua ennen joulua. Tulevana viikonloppuna voisi tehdä vaikka laatikot valmiiksi pakastimeen odottelemaan, jos vaikka malttaisin olla syömättä ne heti, ja pipareitakin pitää leipoa vielä uusi satsi jossain vaiheessa, sillä jotkut pullahiiret ovat nakerrelleet kohta menemään reilut sata keksiä. Onhan tässä vielä aikaa, mutta nopeasti se tuntuu taas menevän.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 6. luukku

Koska aivot ovat melkoista sohjoa tässä vaiheessa itsenäisyyspäivää, ja originaalit ajatukset ovat suomalaisen graniitin alla, kopioin tähän alle Facebookiin klo 13:03 (21:03 Suomen aikaa) kirjoittamani synttäritoivotukset Suomelle:

Joka vuosi 6.12. on ikävä Suomeen, mutta tänä vuonna kaipuu on satakertainen. 

On tullut pohdittua kaikkea sitä, mikä meidät nykysuomalaiset on tähän onnekkaaseen tilanteeseen tuonut. Mitä esi-isät ja -äidit ovat käyneet läpi, jottei meidän tarvitse. Kuinka omat isovanhemmat ovat sodan jaloissa tarponeet. Kuinka Karjalasta on lähdetty pienenä poikana evakkoon. Mietin tänään ukkia, kun syön itse leivottuja karjalanpiirakoita. 

Kiitos siitä, että saan olla suomalainen ja kirjoittaa tämän suomeksi (ja puhua suomea lapsilleni, joista toinen aikoi opettaa tänään koulussa luokkakavereille suomalaisia sanoja, kuten "pissi" ja "kakka" -- onneksi lopulta päädyttiin "kissaan" ja "koiraan"...) Kiitos myös siitä, että saan olla ulkosuomalainen ja osaan arvostaa Suomea ihan uudella tavalla. Puhdasta luontoa, valkoista hankea, sinisiä järviä, puhumattakaan yhteiskunnan tukiverkostoista. 

Eräs karski poikatyttö Lapinlahdelta on vetistellyt tänään VASTA neljästi, joista VAIN kerran räkä poskella. Se Finlandia-hymni...

Finlandia-roskia oli silmissä vielä pari kertaa tuon kirjoituksen jälkeenkin (yhden kerran voin laittaa osittain sipulin pilkkomisen piikkiin!). Facebookissa kierrellyttä Evakon laulua en uskaltanut edes kuunnella, sillä edellisellä kerralla reilu kuukausi sitten Toni Wirtasen vaimonsa kanssa esittämä versio aiheutti sellaisen ugly cry -näytöksen, että ajattelin jättää tänään ihan suosiolla väliin.

Pelkäksi volinaksi tämä päivä ei kuitenkaan ole mennyt, vaan on meillä syötykin hyvin - karjalanpiirakoita, liha-lantturuukkua ja tuossa kohta vielä leipäjuustoa lakkahillolla, kunhan edelliset ruoat vähän laskeutuvat. Saunassa olen jo kerran käynyt, ja toisenkin lapsen simahdettua mennään uudestaan. Ja uudestaan. Ja ehkä vielä kerran uudestaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää, rakas Suomi. Olet hieno maa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 5. luukku

Menin tänään hakemaan lasta koulusta normaaliin tapaan kävellen ja odottelin tapaamispaikassa pikkuveljen kanssa, jolle ei tällä kertaa tarvinnut ärhennellä hupun päässä pitämisestä. Taisi olla tarpeeksi kova viima, että ihan itsekin tajusi, että korvat on kiva suojata. Meidän topakka neiti käveli melkein jonon viimeisenä, tällä kertaa opettajan kanssa käsi kädessä.

"Voisinko pyytää palvelusta? Haluaisin kertoa luokalle eri tavoista viettää talven juhlapyhiä. Onko Suomessa jotain erityistä perinnettä, joka eroaa täältä?"

Hän jatkoi, että aikoi kertoa lapsille Saksan erikoisuuksista, sillä hänen äitinsä on sieltä kotoisin, mutta hän haluaisi mahdollisimman paljon tietoa muista kulttuureista. En siinä hetkessä osannut sanoa muuta, kuin että Joulupukki asuu Suomessa, mutta lupasin palata asiaan. Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Kotiin päästyäni otin läppärin syliin ja istuin sohvalle naputtelemaan sähköpostia. Kyllähän meidän jouluperinteet eroavat aika lailla amerikkalaisista! Jo pelkkä tunnelma on jotenkin eri, kun ympärillä on pimeää ja kylmää. Suomessa juhliminen on hillitympää, mutta se jatkuu toisaalta pidempään joulun jälkeen. Vainajia muistetaan kynttilöin, ja joulusaunassa on harras tunnelma. Puhallettavia barbaroita on vähemmän.

Sitä tunnelmaa oli kuitenkin vaikea pukea sanoiksi, varsinkaan viisi-kuusivuotiaalle yleisölle, joten keskityin kertomaan, kuinka Joulupukki tulee moneen kotiin aattona kylään, eikä hän kulje salaa savupiipun kautta keskellä yötä, vaan reippaasti etuovesta lumisia saappaita oven pieliin kopistellen.

Kerroin, kuinka nimenomaan aatto on muutenkin suomalaisille tärkeämpi, kun taas täällä jouluaamu on se juttu. Selitin, miten jouluruoka koostuu perinteisesti laatikoista ja kinkusta, kuinka kaupat ovat päivätolkulla kiinni (olivat ainakin silloin ennen vanhaan!), kuinka tärkeä osa joulua sauna on, ja kuinka Suomen Turusta julistetaan joulurauha.

Ope kiitteli kovasti tiedoista ja pyysi vielä paria kuvaa talvisilta kotikonnuilta Lapinlahdelta. Tuli ehkä vähän ikävä.

Valmiiksi nostalgisella tuulella on hyvä lähteä huomiseen parkumaratoniin. Lapsi vie luokkakavereilleen pienen (maku)palan satavuotiasta Suomea, minä kuuntelen Finlandia-hymniä repeatillä ja katson Linnan juhlia, jos jotain näen.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 4. luukku

Olisipa ihanaa, jos voisin joka päivä julkaista kuvia, joista välittyy vastapaistettujen pipareiden tuoksu,  joissa komeilee kauniisti jouluvalomeressä tuikkiva talon julkisivu tai kauniisiin pinkkoihin järjestellyt pakasterasiat (huom. kaikkine kansineen), ja niin edelleen. Tiedättehän, tunnelmakuvia sellaisista jouluvalmistelujen loppusilauksista.

Todellisuus näyttää kuitenkin tältä joulukuun 4. päivä 2017:

Olen viikkaillut tänään neljä (4) isoa koneellista lakanoita, pyyhkeitä ja eri kokoisten ihmisten vaatteita olohuoneen lattialla huonossa asennossa kököttäen. Ei ole mitään puhettakaan kunnon joulusiivouksen aloittamisesta, kun juoksen koko ajan ihan peruskotitöiden perässä, enkä millään meinaa päästä niiden edelle. Tuosta kaksivuotiaasta kotiapulaisesta ei lopulta ole ihan hirveästi, no, apua.

Luulen, että tänä(kin) vuonna noudatan sitä viisautta, että kaapit pitää siivota joulua varten vain, jos aikoo viettää joulun kaapeissa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 3. luukku

Meillä, kuten monessa muussakin amerikkalaisessa kodissa, on ollut tapana pystyttää joulukuusi olohuoneen nurkkaan kiitospäivän iltana, eli jo marraskuun loppupuolella. Tänä vuonna kuitenkin odotimme vähän pidempään, sillä hommasimme ensimmäistä kertaa tällä mantereella asuessa ihan oikean kuusen. Vielä viime joulunahan olohuoneen lattiaa peitti kulahtanut kokolattiamatto, eikä neulasten noukkiminen sen syövereistä innostanut juuri laisinkaan.

Luulen, että kuusi tuoksuu aika hyvältä, mutta varma en voi olla, sillä poskiontelot ovat täynnä mönjää. Onneksi muut aistit ovat sentään tallella. Onhan se kaunis, noin ilman koristeitakin. Ne ehtii ripustella myöhemminkin.

Virginianpihta (Fraser fir) ja minä teemme nyt tilaa olohuoneessa vielä yhdelle Fraserille, Jamie Fraserille nimittäin (ja kai vähän Clairellekin...), ja rupeamme katsomaan uusinta Outlanderia. Je suis prest.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 2. luukku

Kansas Cityssä on meitä suomalaisia pieni mutta pippurinen joukko, joka on kokoontunut juhlimaan itsenäistä Suomea jo useampana vuotena. Tänä vuonna olo on erityisen juhlallinen ja jopa melkein juhlava hätäisesti tekaistun kampauksen ja meikin jälkeen. Suomi täyttää keskiviikkona 100 vuotta (hei, ootteko kuulleet?), ja me juhlimme tänään.

Vetistelin jo eilen Finlandia-hymnin tahtiin. Tästä ei hyvä heilu.

Kaulasta löytyy tänään suomalaista osaamista Taigakorun Aurinko-riipuksen muodossa, korvia koristaa pikkuruiset napit, joissa on siniristilippumme, ranteessa on Leijona-kello. En sentään laittanut Reinoja jalkaan.

Meidän tarjoilu hoidetaan tänäkin vuonna nyyttikestimäisesti. Me viemme punajuurilaatikkoa, ja satunpa tietämään, että tänään päästään maistelemaan myös mm. peurankäristystä ja sahtia. Luulen, että meidän on myös pakko kuunnella Batin ja Ryydin Ehtaa tavaraa, jos sahti pääsee loppumaan.

Ehkä muutenkin.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 1. luukku

Monta kertaa olen meinannut avata tekstieditorin ja naputella menemään. Yhtä monta kertaa kirjoittaminen on jäänyt nimenomaan meinaamiseksi, koska aina on muka ollut jotain muuta tekemistä. Autostressiä, -remonttia ja lopulta -kauppaa, urheiluinnostus, jonka kylkiäisinä on tullut aivan saakelin kipeitä lihaksia, joita en tiennyt/muistanut olevan olemassakaan, sairastelua, kuten mm. pelkästään tällä viikolla ärhäkkä mahatauti ja sitkeä flunssa.

Olin kuulemma kuorsannut viime yönä. #fakenews

Nyt se venkoilu kuitenkin loppuu, ihan tähän paikkaan. Julkaisen joka päivä jouluaattoon asti kuvan tai pari (tekstin kera, toki), jotka on otettu kyseisenä päivänä. Toivottavasti niistä välittyy joulunodotusta täynnä oleva suomalaiskansasilainen arki, eivätkä ole inhorealistinen kurkistus laiskan kotiäidin jouluvalmistelujen lykkäämiseen. Joulukalenterin sisältö on siis yllätys minullekin!

Joulukuun ensimmäinen päivä alkoi ennätysnopealla heräämisellä ja aamupalan syömisellä, sillä tänään oli viimeinkin se päivä, kun suklaakalenterin ensimmäisen luukun saisi avata. Minulle aamu oli poikkeuksellisen rauhallinen, sillä ei tarvinnut tapella talvivaatteita kaksivuotiaan käärmeen päälle, koska daddy saattoi tänään kindergartenilaisen kouluun. Scotty korjasi viime yönä kahteen asti jotain koodia, jonka demo on tänään, mutta joka ei vielä eilen toiminut. No, nyt toimii, ja miehellä on normaalia lyhyempi päivä toimistolla.

Sain tänään siis vapaapäivän käärmeenkesytyksestä ja nautin pari kuppia vihreää teetä (jotta en muka kuorsaisi enää ensi yönä...) olohuoneessa iloisesti leikkivä pikkutyyppi ja sohvanvaltaajakoira seuranani. Kuvassa näkyy uudet sohvat, joista olen haaveillut jo piiiiitkään, joiden alusen pystyy oikeasti imuroimaan ja jotka olisin kuulemma saanut joululahjaksi, jos olisin malttanut odottaa vielä hetken. Hups. Vähän liikaakin elämää nähnyt kulmasohva sai jatkoaikaa kellarin löhöpaikkana.

Joulukuussa on se hyvä puoli, että kynttilöitä voi poltella vaikka heti aamusta, jos siltä tuntuu. Iloisesti tanssahtelevat ja auringonvalossa välkähtelevät muumit tuovat väkisinkin hymyn huulille. Tästä tulee hyvä päivä, kuulkaas!