keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Pojat on poikia...

Koko rautakaupalle kävi taas kerran selväksi, mikä kuopuksemme nimi on. Aika monta kertaa jouduin hylkäämään ostoskärryn ja spurttaamaan räkäisesti nauravan karkulaisen perään. Karkulaisen, joka kiipesi juuri sinne parvelle, jossa luki "NO CHILDREN" ja veti hyllystä kamaa alas sen kun kerkesi. Huoh.

Onneksi tuo osaa olla suloinenkin. Muuten saattaisin palauttaa.

Eräs vanhempi herrasmies huomasi enimmäkseen henkisen mutta hieman fyysisenkin titaanien taistelumme ja kulki vierellämme kassoille asti blokaten kärryllään karkkihyllyt, joita kohti napero yritti tehdä täsmähyökkäyksiä. "Minulla oli kaksospojat. Tiedän, millaista se on."

Niin paljon kuin hänen elettään arvostinkin, niin väkisinkin tuli jälleen kerran mieleen, kuinka poikien perseily on jotenkin hyväksyttävämpää. Joka paikkaan kiipeilevän/juoksevan/pomppivan Tarzanin äidille vinkkaillaan silmää ja sanotaan, että "Boys... Am I right?" Kolme vuotta sitten saman ikäisen tytön äitinä en muista saaneeni sympaattisia katseita, vaan kaupan lattialla huutojoogaavaa lasta vilkuiltiin nenänvartta pitkin. Samoin kuin uhmailuun täysin väsynyttä äitiä. Etkö nyt oikeasti saa lastasi kuriin?

Viisivuotias huutojoogaa paljon vähemmän kuin kaksivuotias. Ja pysyy tarpeeksi pitkään paikoillaan kuvan ottamista varten.

En yhtään kiellä, etteivätkö vanhan kansan uskomukset tyttöjen ja poikien eroista pitäisi yleisellä tasolla ainakin osittain paikkaansa. Yksilötasolla on kuitenkin sanottava, että meidän tyttökin oli aivan yhtä hurja kiipeilemään ja riehumaan kaksivuotiaana. "Tyttömäisyys" on tullut esille vasta paljon myöhemmin, mm. itse päätetyn pukeutumisen ja tietoisesti valittujen ja varmasti alitajuisestikin ympäristön muokkaamien mielenkiinnon kohteiden myötä. Minulla kesti paljon pidempään innostua korkkareista ja meikeistä. Parikymppiseksi asti. 

En tiedä. Ehkä olen unohtanut. Ehkä kohdalle sattunut otanta ei kuvasta koko totuutta. Jotenkin vain tuntuu, että pienestä pitäen meille opetetaan, että pojat saavat olla vähän luvan kanssa villejä, koska he ovat poikia

Eräs nimeltämainitsematon istuva presidentti voitti vaalit, vaikka jäi ennen äänestystä kiinni naisten sukupuolielimiin kajoamisella uhoamisesta. Se kuitattiin miesten pukuhuonepuheena. Isotkin pojat, aikuiset miehet, ovat poikia, ja se siitä.

Huono käytös on huonoa käytöstä, löytyipä jalkojen välistä mitä tahansa. Aion olla, ja toivottavasti jo olenkin, aivan yhtä tiukka vanhempi molemmille lapsille. En halua ainakaan tietoisesti kasvattaa lapsiani eri tavalla, mutta tämä nyt voi taas olla jälleen kerran niitä juttuja, että kymmenen vuoden päästä teinin ja esiteinin äitinä nauran paskaisesti tämänhetkisille harhatiedoilleni. Ehkä kaikki stereotypiat pitävätkin paikkansa, ja minä taistelen tuulimyllyjä vastaan, kun haluan murtaa myyttejä ja jääräpäisesti ajatella lapsiani yksilöinä, en sukupuolensa edustajina.

Ehkäpä joudun vaatimaan tytöltäni enemmän, sillä hän joutuu todennäköisesti tekemään enemmän töitä ja kestämään (vähintään) tytöttelyä saavuttaakseen unelmansa, varsinkin jos hän pyrkii ns. miesten hommiin. Jää nähtäväksi. Ehkä yhteiskunnan asenteet ja valta-asetelmat muuttuvat seuraavan 15 vuoden aikana. Suunta ei valitettavasti tällä hetkellä näytä lupaavalta. Sen eteen haluan kuitenkin tehdä kaikkeni, ettei kumpikaan, tyttö tai poika, koskaan ajattele, että on oikein tarrata kiinni toisen ihmisen kroppaan ilman lupaa. Olivatpa he sitten perusduunareita, toimitusjohtajia, kotiäitejä tai -isiä, taviksia, julkkiksia tai presidenttejä.

Eikä kaupassa riehuta.

2 kommenttia:

  1. On totta, että ympäristö muovaa ajatusmallejamme jo pienestä pitäen, mutta uskon että paljon tulee myös sisältäpäin. Perheemme tyttö oli kaikille erittäin toivottu kahden pojan jälkeen. Suku toi hänelle kasoittain nukkeja, barbeja ja nukenvaunut, joilla ei koskaan leikitty. Meillä oli sen sijaan kissa- ja koiralelut sekä piirustuspaperit kovassa käytössä. Päiväkodissa hän askarteli kännyköitä ja läppäreitä pahvista niin itselleen kuin kavereilleen. Edelleen rakkaus eläimiin ja taiteisiin on tytöllä suurta ja hän kulkee niin vaatetuksessaan kuin mielenkiinnoissaan täysin omia polkujaan. Mistä hän mallin on ottanut, on täysi arvoitus. Ja lahjan taiteisiin ei todellakaan ole periytynyt äidiltä. Veljet ovat kulkeneet tavallisia teitä ja sanonta pojat ovat poikia on tullut tutuksi. Veljekset ovat myös aivan erilaisia, vaikka kasvatus on ollut sama. Kunka paljon tyttöön on vaikuttanut isoveljet, jotka ovat aina olleet kiinnostuneita tietotekniikasta ja ovat kymmenen vuotta vanhempia kuin pikkusisko, jää nähtäväksi. Jokaista kuitenkin yhdistää rakkaus eläimiin, kiinnostus taiteisiin ja tietotekniikkaan. Tyttö on onnistunut ammatinvalinnassaan yhdistämään tämän kaiken ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, oon unohtanut vastata tähän! Kiitos kommentista, kuulostaa, että teillä on kannustettu lapsia olemaan omia itsejään, eikä heitä olla yritetty muovata johonkin tiettyyn muottiin. Toivottavasti mekin onnistutaan kasvattamaan onnellisia lapsia, joista tulee onnellisia aikuisia. :)

      Poista