Ulkosavolaisen joulukalenteri: 17. luukku

Hei, vanhempieni lähettämä paketti on jo Kansas Cityn alueella! Meidän lähettämä lahjaloota taas lähti tänään jo toista kertaa Tukholmasta!

In other news, laitoin tänään pitkästä aikaa meikkiä, erityisesti ripsiväriä, ja yllätyin, kuinka paljon ripset ovatkaan kasvaneet. Ihana ystäväni suositteli kesällä ripsiseerumia, ja tämä laiska ja skeptinen naikkonen on saanut aikaan näkyviä tuloksia semisäännöllisellä käytöllä.

Kaikki kuvan karvat ja ihohuokoset ovat ihan omia!

Syynä puunautumiseen oli kahden naisen happy hour, ja voi kuinka olinkaan ikävöinyt ihmisten ilmoilla olemista - vaikkakin ihmisiä oli ilmoilla paaaaaaaljon vähemmän kuin normaalisti - varsinkin näin juhlapyhien aikaan. 

Charcuterie @ Pig & Finch

Viikonloppuni alkoi tänään. En ole vieläkään leiponut esim. pipareita, mutta ehkä pian?

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 16. luukku

Meillä on kuusen alla suomalaisia joululahjoja.

Ei tosin niitä, jotka matkasivat melkoisen hitaasti jo Suomen sisällä, vaan velipoika lähetti UPS:n kyydillä paketin viime viikolla, ja se saapui eilen ihan ehjänä perille. Se vanhempieni lähettämä paketti on kyllä jo tällä mantereella USPS:n huomassa. Jossain New Jerseyn ja Kansas Cityn (?) välillä.

Voin vain kuvitella, mikä kaaos paikallisella postilaitoksella tällä hetkellä on. Koska joulumatkustelua tulisi todellakin välttää, monet ovat päätyneet joululahjojen lähettämiseen, ja kaupoissa ryntäilyn sijasta tilaillaan nettikaupoista. Olen itsekin kokenut melkoisen piikin pikkuruisen nettiputiikkini tilauksissa. En ole mainostanut yhtään missään yli vuoteen, ja silti kaljakintaita on lentänyt ovesta ulos. Kuvat ruuhkautuneista lajittelukeskuksista ovat aika lohduttomia - varsinkin kun ottaa huomioon, että siellä on jumissa myös esimerkiksi reseptilääkkeitä. Ja Georgian senaattiäänestyslappuja.

Minun lähettämä lahjaloota on lähtenyt Tukholmasta viime viikolla, mutta Helsingissä sitä ei ole vielä rekisteröity. Kun tässä on enää vaivainen viikko aikaa päästä perille, niin en ole kovin optimistinen.

Täytyy vain hengitellä syvään ja olla tyytyväinen, ettei korona myöskään ole päässyt perille, meille eikä vanhemmille, ainakaan vielä. Tällä hetkellä tuntuu, että positiivisia testituloksia tulee oikealta ja vasemmalta, ja monen joulu meneekin nyt sitten karanteenipuuhissa. Onneksi kenelläkään tutulla ei ole kovin vakavia oireita, vaikka kyllähän maku- ja hajuaistin menettäminen näin joulun alla on aika ikävä vaiva.

Minulla onkin ollut päivittäisenä tapana käydä haistelemassa joulukuusta. Vielä tuoksuu.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 15. luukku

Lopetin kymmenen tunnin työpäivän puoli kuuden maissa, minkä jälkeen menin kysymään kellarissa juoksumatolla urheilleelta mieheltä, olisiko hänellä iltaruokaideoita. Mies sanoi, ettei ole, joten menin takaisin keittiöön katsomaan, mitä kaapeista löytyy. Päädyin jauhelihakeittoon.

Seuraa esimerkki aivojeni toiminnasta.

Jätin keiton porisemaan ja palasin kellariin aloittamaan joululahja-askartelujen aiheuttaman sotkun siivoamista, mutta päädyin aivan hetken mielijohteesta kaivelemaan varastotilasta PVC-putkea, jota muistin jääneen yli jostain projektista. Seuraavaksi läksin etsimään muutama kuukausi sitten ostamiani LED-valoja, jotka löytyivät kolmannella arvauksella keittiön laatikosta. Ilmoitin  miehelle, että tarvitsen 12 pätkää kolmesta löytämästäni putkesta, eikä mies edes kysellyt mitään, vaan meni autotalliin ja kaivoi sahan esille. Sillä välin minä juoksin yläkertaan kaivelemaan käsityövarastoistani nyöriä.

Kellarin siivous ei ole edennyt edelleenkään mihinkään, mutta meillä on nyt syöty ja tehty ulos himmeli.

Semmoista tänään.

Aika pientähän tämä on vielä tietysti siihen verrattuna, kun kerran pienehkössä itsenäisyyspäiväkankkusessa keksin pistää keittiön atomeiksi sopivasti juuri ennen joulua.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 14. luukku

Olen vältellyt tänä vuonna jotenkin puolitietoisesti, mutta ehkä enimmäkseen alitajuisesti suomalaisia joululauluja. En ole (räkä)itkenyt vielä kertaakaan Sylvian joululaulun takia, ja se on kyllä jonkin sortin ennätys.

Kulunut vuosi on turruttanut tietyllä tavalla tunteita. Ehkä sen takia, että pandemian alussa ne ylikuormittuivat. Pelottaa, että jos kuuntelisin, kuinka tähdistä kirkkain nyt loisteensa suo sinne Suomeeni kaukaisehen, tuntisin kaiken taas täysillä. Nyt on helppo kohautella olkapäitä ja todeta lakonisesti "2020", kun jotain ikävää tapahtuu. Pato on pakko purkaa tässä pian, sillä muuten ei hyvä heilu. Ei varmaan nytkään.

Miehellä on taas ihasteltavaa, kun niin käy. Miten sillä kävikään näin hyvä tuuri?!

Tänään oli aika normaali maanantaipäivä, vaikka pari kertaa pitikin todeta "hey, it's 2020". Ei mitenkään paha. Olin yllättynyt, kun en joutunut taistelemaan VPN-yhteyden kanssa, kuten yleensä viikonlopun jälkeen. Meidän pikkujantteri on ollut kotona eskarin koronatapauksen ja sen myötä kiinniolon takia, eikä hänkään häirinnyt tänään työntekoa. Ehkä se johtui siitä, kun #vuodenäiti antoi hänen pelata tabletilla aivan liian pitkään.

Eipähän tarvinnut pelailla yksin.

Koko päivän jännittävin juttu oli, kun kävin kurkkaamassa kansalaisuushakemukseni (!) statusta netistä. Hain viimeinkin USA:n kansalaisuutta 10 vuoden täällä pysyvästi asumisen jälkeen melkein päivälleen kolme kuukautta sitten. Olisin toki voinut tehdä sen jo vuosia, vuosia sitten, mutta aina olen keksinyt hyviä verukkeita. Yleensä ulkomaanmatkat, ja vielä sitäkin useammin toimimattomuudelle on ollut rehellinen laiskuus. Nyt syksyllä tuli kuitenkin tieto, että hakemuksen hinta nousisi entisestään viidelläsadalla dollarilla (maksoin nytkin aika suolaiset $725), joten otin viimeinkin itseäni niskasta kiinni.

Pitkään aikaan ei tapahtunut yhtään mitään, kunnes näköjään viime torstaina oli tullut päätös, ettei minun tarvitse käydä antamassa uudelleen sormenjälkiä, vaan oleskelulupaa varten vuonna 2012 annetut jäljet passaavat vielä, ja tänään minulle on varattu haastatteluaika. En vielä tiedä milloin, mutta kai aika pian. Jos huhut pitävät paikkansa, kansalaisuusvala on heti haastattelun/kokeen perään.

Pitänee ruveta viimeinkin vähän opiskelemaan siihen koeosuuteen, tai ainakin miettimään opiskelua.

Iik.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 13. luukku

Laitoin eilen illalla kellon soimaan kauden viimeistä formulakisaa varten. Kun se pärähti klo 7 aamulla, sunnuntaina, viikonloppuna, Viima summasi oikein hyvin tunnelmani lämmittelykierroksen aikana:

Katsoin kuitenkin tylsän kisan kokonaan (buu, Verstappen), minkä jälkeen otettiin miehen kanssa päikkärit (aamu-unet?). Lapset vetelivät myös sikeitä vielä hetken, ennen kuin aloittivat tutun snäkkikitinän.

Meidän oli tarkoitus tehdä aamusta vähän joululahjapuuseppähommia, mutta ruokakauppareissu ja puolilta päivin alkanut Chiefs-peli tekivät niistä suunnitelmista vähän turhia. Onneksi ei tarvittanut jännittää tälläkään kertaa turhaan, vaan vähän liian tiukka voitto tuotiin Miamista kotiin.

Aikuisten mehuhetki.

Senpä jälkeen ei ole sitten ehtinyt tehdä muuta kuin petsata pöydänjalkoja ja erityisesti omia käsiä. Rakentelemme tosiaan lapsille ja vähän itsellemmekin joululahjaa, autotalli ja nyt kellarikin ovat olleet melkoisen kaaoksen vallassa. Onneksi joulu ei ole ihan vielä, sillä ollaan vähän vaiheessa.

Meillä ollaan vähän katsottu Mustaa kuningatarta (The Queen's Gambit).

Eka kerros lakkaa pinnassa. Monta tulossa, sillä...

...pöydän loppusijoituspaikka on kellarin baarissa roiskevyöhykkeellä.

Nyt kun vielä muistaisi, miten shakkia pelataan. Ehkä lapset voivat opettaa minua. Tammi heillä on jo hallussa, ja tiedän, että sitä tällä pöydällä tullaan tahkoamaan aika urakalla.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 12. luukku

Joulupukki on lainannut meidän autotallia tänä viikonloppuna puuverstashommia varten. Kun ulkona on pari vaivaista astetta lämmintä (tällä hetkellä 0), vaikka vielä torstaina oli 20 astetta, niin autotallissakin on ollut vähän vilakkaa. Onnea on sauna.

Ja onnea on oma baari kellarissa, erityisesti tänä vuonna, kun ulkoilumahdollisuudet ovat hiemat rajallisia.

Moscow Mule.

Tämä kapakka on myös erittäin koiraystävällinen. Karvapeput ovat odottaneet uskollisena autotallinoven takana meidän tonttuilun loppumista koko päivän, vaikkakin hetkellisesti (huomenna jatkuu...), joten nyt he seuraavat meitä sitten kuin hait laivaa. Sisu tuijottaa tuossa vieressä juuri ja odottaa hyvin epäkärsivällisesti vilvoittelutauon loppumista. Tuo koira on kovempi saunomaan kuin minä.

Sisu (kuvassa vasemmalla ja tollompana) täytti eilen kuusi vuotta. Aika tärkeitähän nuo ovat, nuo meidän viuhkahännät.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 11. luukku

Tänäkin vuonna pääsin tuttuun tapaan lottoamaan, kuinka moni jouluvalosarjoista toimii. Arpaonni oli yllättäen vuonna 2020 erityisen huonoa. Joulukuuseen piti jo ostaa uudet valot, ja kun rupesin tänään viimeinkin virittelemään ulkovaloja, niin huomasin "ilokseni", että vain 1/4 valoista toimi.

Aika kesyä.

Joku tonttu näkyy ikkunasta.

En todella jaksanut lähteä kauppaan hakemaan uusia ulkovaloja, joten heitin ne vähäiset pelittävät tuikut vähän sinne päin roikkumaan ja taputin itseäni selkään. Ihan hyvin meni.

Noista hämäristä ja todella laadukkaista kuvista saattaa joku huomata, ettei meidän talo ole enää homeenvihreä. Maalautimme talon heinäkuussa heti Coloradon-reissun jälkeen. Projektille tuli ihan kiitettävästi hintaa, sillä lahoja lautoja piti vaihtaa melkoinen kasa, mutta pakko se oli tehdä, ennen kuin talo kaatuu niskaan.

Tässä niistä mädistä laudoista osa.

Vaihekuva pohjatöiden jälkeen.

Itse maalauspäivä oli erikoinen, sillä olimme jumissa sisällä koko päivän. Maalausporukka suojasi ikkunat muovilla, joten emme voineet edes vaklata, mitä ulkona tapahtui. Vähän sokkona valitun värin lopputulos jännitti, mutta tulihan siitä melko kiva.

Rakensimme takaovelle myös uudet rappuset,
jotka ovat tässä vielä vähän keskeneräiset.
Eikä tullut edes avioeroa.

Tätä väriä tuijotellaan nyt sitten toivottavasti seuraavat kymmenen vuotta. Ilme virkistyi aika lailla, vaikka maalivärin nimi onkin Lullaby, tuutulaulu.