Vanhoja tyttöjä viiksekkäitä

Kerroinkin Facebookin puolella ilouutiset -- voitin viikonloppuna viiksikilpailut. Ihan oikeasti. Aloitetaanpa alusta.

Vanhat Emporian-ystävämme kuuluvat Beard Team Kansas -porukkaan, joka järjesti viime lauantaina toisen vuosittaisen hyväntekeväisyyspartakilpailun, Oktobeardfestin. Olimme suunnitelleet menevämme paikalle katsojan roolissa, koska anoppi oli tarjoutunut vahtimaan lapsukaista, mutta toinen sitkeä syysflunssapöpö kuukauden sisään päätti muuttaa meille, joten reissu oli vaarassa vesittyä limoittua. Lopullinen päätös lähdöstä tehtiin vasta perjantai-iltana. Samana iltana sain tapahtuman juontavalta kaverilta tekstiviestin, jossa meitä kannustettiin ottamaan kisoihin osaa. Lupasin miettiä asiaa.

Scotty oli nyreissään, sillä olin vähän aikaa sitten (muka) pakottanut miehen siistimään naamakarvansa (siis sanoin vain, etten suostu pussailemaan kulkukoiran näköistä miestä...), joten ainoa kategoria, johon hän pystyi osallistumaan oli Trend Beard. Scottyn lauantaiaamu menikin mallaillessa jos jonkinlaista kuviota partaansa. Lopulta hän päätyi muotoilemaan itselleen kaksi chinstrapia ja todella limanuljaskamaiset viikset. Eikä mulla tietenkään ole yhtään edes semihyvää kuvaa gigolosta...

Minä sen sijaan dyykkailin. Olin rapsauttanut hiuksista kymmenisen senttiä pois reilu viikko aiemmin, joten kaivoin tukkatähteet roskiksesta (jep!) ja rupesin askartelemaan. Kihartelin suortuvia ja liimasin ne tekoviiksien päälle. Lopputulos oli aika hauska, joten laitoin kavereille viestin, että osallistun Fake Mustache -kategoriaan. Kasvatin omat viikseni, hei!

Scottyn ryhmä oli vuorossa ennen minua. Tai kun sanon ryhmä, niin tarkoitan, että Scotty. Hän oli ainoa osallistuja trendikkäässä luokassaan, joten voitto oli automaattinen. Iloittiin siitä silti!

En ole millään tavalla luontainen esiintyjä tai elementissäni yleisön edessä, joten jännitin pikkuisen lavalle nousua. Meidän tekoviiksekkäiden kategoria oli kolmanneksi viimeisenä, joten odotella sai hetken jos toisenkin. Luovuus oli kukkinut niin oikeilla kuin feikkikarvoillakin, joten odotukseni eivät olleet korkealla. Kilpailu oli oikeasti aika kovaa! Paitsi Scottylla, tietysti.

Niin siinä kuitenkin kävi, että voitin tekoviiksiskaban.

Nenänalus haisee vieläkin liimalle ja hiuslakalle, mutta eipä tuo haittaa. Oli todella hauska kokemus, ja ensi vuonna pitää tietysti mennä puolustamaan voittoa.

Muitakin karvaisia kuulumisia on kerrottavana. Viime viikkoisen Royals-voiton ja World Series -finaaliin etenemisen kunniaksi meille muutti kaksi rottapoikaa, LoCain (jonka lapsi ääntää cocain...) ja JGuts. Savu-kissa on kehrännyt häkin vieressä nyt viikon verran. Non-stop.

Pahoittelut kuvien laadusta. Taas. Järkkärikin olisi tuossa melkein käden ulottuvilla...