Sitä jaksoi nuorempana vaikka mitä. Muun muassa viettää yön Helsinki-Vantaan kakkosterminaalin lähtöaulassa ennen Atlantin ylitystä. Kai se vain kertoi siitä, että tykkäsin eräästä tyypistä, joka oli tulossa vastaan Kansas Cityn lentokentälle. Niin, ja erityisesti siitä, että tilillä eivät eurot keskenään juuri juhlineet, eli hotelliyöstä oli turha edes haaveilla.
Matkustin joulukuun 2007 alussa jo toista kertaa puolentoista kuukauden sisään moikkaamaan tulevaa siippaani. Pitkä loma mahdollisti rennon yhdessäolon, mutta myös menneisyyden haamujen tunkeutumisen seuraan. Tänään keskitytään kuitenkin vielä lähtötärinöihin.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Torstai 29.11.2007 klo 18.19
Ihan kohta
Viisi. Päivää. No more, no less. Odotusta täynnä olleet päivät (ja yöt) ovat sujuneet tähän asti ikävöidessä, nukkuessa, S:n lahjojen parissa pakertaessa ja väistellessä tätä tavarapaljoutta, joka odottaa pakkaamista. Ugh. Jos matkat S:n luo eivät olisi niin työläitä/kalliita/pitkiä/väsyttäviä, kävisin siellä varmasti useammin.
Aamulla pitäisi selviytyä linja-autoon ja körötellä Savoon. Jos Matkahuollon nettisivut toimisivat, osaisin mennä asemalle oikeaan aikaan.
Nettisivujen toimimista odotellessa voisin vaikka pakata. Tai katsoa tämän uudestaan.
Hnhnhnhnhn.
Maanantai 3.12.2007 klo 03:59
Going to Kansas City
Hereillä ollaan. Väsyttäisi, muttei nukuta. Äsken pystyin vielä syyttämään S:ää unen puutteesta, kun odottelin sen soittoa niin tinkaan, mutta nyt en enää pysty, kun ihan justiinsa rupateltiin kiva tovi.
Huomenna, tai siis tänään, hyppään junaan ja otan suunnaksi Helsinki-Vantaan. Lento lähtee tiistaiaamuna, eli siis huomenna, aikaisin. Tällä kertaa pääsen näkemään Amsterdamin ja Minneapolisin lentokentät, ennen kuin laskeudun tutulle ja turvalliselle Kansas City Internationalille.
Ja onhan sitä jo odotettukin, vaikka viimeksi nähtiin vaivaiset parisen viikkoa sitten. Tuntuu ihan oikeasti, että siitä olisi paljon pidempi aika. Eipä tuolla nyt niin väliä ole, kun ihan kohta pääsen taas S:n kainaloon. Mukavaa, kun sekin on niin älyttömän innoissaan tulevasta yhdessäolosta.
Noo, pitäisi varmaan yrittää vaikka nuijanukutusta, että saisi edes vähän levättyä ennen puolentoista vuorokauden matkustusrutistusta. Huomenna, tai siis tänään, pitää vielä yrittää tehdä matkalaukuista mahdollisimman kevyitä ottamatta niistä kuitenkaan mitään pois. Jotenkin onnistuin taas pakkaamaan koko omaisuuteni mukaan.
Niin aina.
Keskiviikko 5.12.2007 klo 15:58
Perilla
Taalla taas. Matka oli pitka ja raskas, mutta kylla kannatti lahtea. Puolentoista vuorokauden matkustelun ja milloin missakin nukkumisen jalkeen saavuin Kansas Cityyn, ja minua oli vastassa mies. Ja ruusu.
Oli uskomatonta, miten akkia siihen taas tottui, etta toinen on vieressa, lahella. Maailman luonnollisin asia.
Ja sen isa sanoi: "Welcome home."
Kun sanoit "moikkaamaan tulevaa siippaani", niin oliko fiilikset tuossa vaiheessa, että mies olisi tuleva siippa? Vai elittekö vain hetkessä? :)
VastaaPoistaKai sitä jollain tavalla ajatteli, että tämä katsotaan loppuun asti. :) Seurustelusta tuli todella äkkiä vakavaa, kun sen eteen piti nähdä niin paljon vaivaa. Katse oli kyllä aika tiukasti siis tulevassa, vaikka yritettiinkin elää hetkessä!
Poista