maanantai 7. joulukuuta 2015

Kotiäiti

Musta, uutuudenkiiltäväksi viikonloppuna pesty ja vahattu tila-auto lipuu heräilevän naapuruston läpi. Takapenkillä istuu kaksi ja puoli lasta, jotka riitelevät siitä, kuka saa valita autossa tänä aamuna katsottavan elokuvan. Kuskin paikalla naapureille tekohymynsä takaa vilkutteleva äiti ei malta odottaa joka-aamuista autokaistalta haettua isoa lattea, jonka sekaan hän haluaisi lorauttaa vähän konjakkia, mutta malttaa mielensä, sillä on vasta maanantai.

Kun lapsista vanhin on viety kouluun, äiti palaa loppukatraansa kanssa kotiin. Hän, kuten niin moni muukin, on laittanut uransa tauolle ja alkanut kokopäiväiseksi lastenhoitajaksi. Kotiäidiksi. Mies on jälleen kerran työmatkalla, ja kun perheen nuorin saa aamun kolmannen uhmakohtauksen, konjakki alkaa kuulostaa entistäkin houkuttelevammalta, mutta latte ehti jo loppua. Onneksi kofeiini alkaa pikkuhiljaa potkia torkkuvia aivosoluja hereille.

Äiti katsoo itseään peilistä ja irvistää. Juurikasvu pitäisi käydä värjäämässä piiloon. Onko tuo harmaa hius? Äiti huokaisee syvään ja suoristelee silmien ympärille kertyneitä viiruja. Pitäisiköhän kokeilla botoxia? Naapurin Debbie on suositellut pistoksia. Hän näyttääkin vuosia nuoremmalta, vaikkakin ilmeettömämmältä, sillä edellinen hoitokerta oli mennyt hieman pieleen. Siitä äiti on salaa vähän hyvillään.

Debbie näyttää aina niin huolitellulta, ja heidän tila-autonsakin on tämän vuoden mallia. Hyvähän rouvan on kulkea puunaamassa itseään, kun lapsista huolehtii nanny. Vaikka äiti onkin puhunut Debbien selän takana, kuinka traagista on se, ettei oma äiti kasvata lapsiaan, niin oikeasti hän on kateellinen. Jazzercise-tunti, jonne Debbie on jumppahousuista päätellen juuri matkalla, kuulostaa äidin mielestä paljon mukavammalta kuin väriliitujen jynssääminen seinästä.

Mitäs tehtävälistallani tänään onkaan? Ai niin. KAIKKI.

*****

Kotiäiteys on verrattain yleistä Yhdysvalloissa. Vuoden 2012 tietojen mukaan 29% kaikista äideistä, joilla on alle 18-vuotiaita lapsia, ei käy kodin ulkopuolella töissä. Syitä on monia. Osalle kotona oleva äiti ja perheensä elättävä isä on statuskysymys. Osalle kotiin jääminen on taloudellinen päätös. Joillekin pakon sanelema tilanne, kun töitä ei ole. Jotkut ovat unelmoineet siitä koko pienen ikänsä. Ja niin edelleen.

Minä olen ollut työelämästä poissa jo yli kolme ja puoli vuotta. Miehen verrattain hyvä työ mahdollisti sen, ettemme olleet rahallisesti ongelmissa, kun toinen tulo jäi pois. Palkkani oli sen verran pieni, että siitä suurin osa olisi mennyt päivähoitomaksuihin, joten minun oli oikeastaan taloudellisesti järkevää jäädä lapsen kanssa kotiin. Amerikkalaiset (ja täällä asuvat suomalaiset!) maksavat lapsen päivähoidosta keskimäärin vähän alle 1000 dollaria (melkein sama euroissa) kuussa, ja alueelliset vaihtelut ovat suuria. Julkista päivähoitoa ei ole tarjolla, joten monessa perheessä päädytään siihen, että toinen vanhemmista, yleensä äiti, jää kotiin, varsinkin jos lapsukaisia on enemmän kuin yksi.

Meillä oli myös muita syitä kotiäitiyteen päätymiseen. Halusin varmistaa, että lapsi oppii suomea. Jos napero olisi mennyt englanninkieliseen päivähoitopaikkaan, suomen kuuleminen olisi jäänyt melko vähälle, sillä iltaisin juttelen isukille englanniksi. Päivisin minulla on aikaa huastella savvoo. Nelisen vuotta sitten päätöstä tehtäessä meillä ei myöskään ollut yhden yhtä suomalaista ystävää, joilta lapsi olisi kuullut suomea muissa tilanteissa. Toisin on onneksi nyt.

Tänään kotiäitiyteni muuttuu, sillä aloitan väli- ja osa-aikaiset, kotoa käsin tehtävät työt. Minulla on asiasta jotenkin sekavat tunteet. Aluksi olin todella innoissani, että saan tehdä jotain muutakin, kuin pyyhkiä pyllyjä ja pestä pyykkiä. Hankkia vähän saunarahoja, auttaa miestä mäessä. Sitten iski hienoinen syyllisyys, äiti kun olen. Tuo pieni mies on vielä niin pieni, että haluaisin olla ihan täysillä vielä saatavilla. Onpa semmoinenkin tollo ajatus käynyt mielessä, että ajattelevatko ihmiset meidän ajautuneen taloudelliseen ahdinkoon, kun keskiluokkainen rouva aloittaa työt. Herää, pahvi.

Olen edelleen kotiäiti. Sataprosenttisesti. Lohkaisen nyt päivästä pari tuntia muiden juttujen tekemiseen, mutta olen tehnyt itselleni selväksi, ettei se saa tapahtua lasten tai parisuhteen kustannuksella, sillä he ovat se minun oikea työni. Tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa. Käytännössä tämä hoituu niin, että herään aamulla miehen kanssa ja hoitelen työt aamu-unisten lasten edelleen uinuessa. Päivällä piirrellään, halitaan ja varmasti riidelläänkin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Amerikkalaiseen tyyliin tämä työ voi loppua milloin vain, ilman mitään irtisanomisaikoja, joten taotaan nyt, kun rauta on haaleaa. Onneksi tästä toisesta, kokopäiväisestä ja ympärivuorokautisesta työstäni ei voi saada ihan tuosta vain monoa persuuksille.

Mutta onpas kiva saada pitkän tauon jälkeen jotain elonmerkkejä ansioluetteloon. Wish me luck!

8 kommenttia:

  1. Onnea osa-aikatyöstä! :) Itekin olen ollut aikoinaan (tuhat vuotta sitten) kotiäitinä ja ne vuodet oli ihan parasta aikaa. Silloin vanhaan hyvään markka-aikaan siihen oli varaa, nyt on kaikki hinnat niin pilvissä ettei enää onnistuisi. Kyllähän sitä toisinaan kaipasi jotain muutakin sisältöä elämäänsä kuin vaan lapset, ymmärrän intosi. :) Kiva että teidän lapset oppivat myös suomea, pidä tästä kiinni. Kaksikielisyys on rikkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän tämä kotiäiteys on oikeasti aikamoinen etuoikeus, vaikka välillä tuntuu, että pää leviää. ;) Tapasin eilen suomea puhuvan amerikkalaisen, jonka äiti oli jaksanut huolehtia lapsensa kaksikielisyydestä. Motivoi kummasti, kun näki noin hienoja tuloksia!

      Poista
  2. Onnea, onnea!
    Oi, pidä kiinni kaksikielisyydestä, se todellakin on rikkaus. Ainakin tuo oma ukonrähjä on oppinut muita kieliä huomattavan helpolla ja voisin uskaltaa väittää että siitä saa kiittää helposti kaksikielisyyttä. Edes vähäsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta!

      Luulenpa minäkin, että useampien kielien osaaminen avittaa uusien oppimista, joten siinäkin on hyvä syy jatkaa suomen pälättämistä. :)

      Poista
  3. kiitos kivasta blogistasi. Olen ollut liukijasi jo vuosia. Itse muutin mantereelle yli kymmenen vuotta sitten pienten lasten kanssa. Hyva paatos, vaikka ei kovin helppo. Mun teinit puhuvat suomea ja ovat ylpeita juuristaan. Sauna tuli rakennettua ja perinteita pidetaan ylla. Kotona vietin yli kuusi vuotta ja paadyin alalle, joka oli ajatuksissani viimeisenna. Yllatys, olen pitanyt tyostani kovasti. Kaikkea hyvaa perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, että kaksikielinen kasvatus on tuottanut hedelmää! Meilläkin se on muutakin kuin suomen puhumista, vaan kulttuuri ja perinteet kulkevat tiiviisti rinnalla. Toivottavasti meidänkin naperot arvostavat näitä juttuja sitten teineinä. :) Kiitos kovasti kommentista!

      Poista
  4. Onnea uuteen työhön! Kuulostaa mainiolta.

    VastaaPoista