maanantai 29. helmikuuta 2016

Arkinen haaste, osa 5

Sunnuntai 28.2.2016 (Arkihaaste 5/7)

Kun lapset herättivät meidät kymmenen tunnin unien jälkeen, olisi voinut kuvitella, että univelat olisivat olleet sillä kuitattu, mutta ei. Köllimme hetken koko porukalla meidän sängyssä, kunnes ehdotin Iitalle lettujen paistoa. Tyttö innostui kovasti, ja suuntasimme riemunkiljahdusten saattelemana alakertaan.

Soittelimme Suomeen samalla, kun vispailimme lettutaikinaa. Puhuimme mummon ja ukin kanssa kesän reissusta (kerroinkos - ostin viime kuussa liput!) ja naureskelimme hyvin päättäväisesti mönkivälle pikkuveljelle. Lettutaikina ehti turvota juuri sopivasti paistokuntoon puhelun aikana, joten minä painuin hellan eteen.


Iita veteli puolen litran taikinasta tekaistuista letuista yli puolet - sen jälkeen, kun oli syönyt banaanin ja omenan. Söimme Scottyn kanssa jäljelle jääneet räiskäleet, ennen kuin menimme ulos. Viime keväänä rakennettu aita pitäisi viimeinkin käsitellä suoja-aineella, ja 20 asteen kieppeillä pyörinyt lämpötila kannatti hyödyntää.


Tuuli oli niin kova, että hiukset meinasivat lähteä päästä ja maalausvälineet lennellä pitkin pihoja. Aidan sutimiseen meni odotettua pidempään, joten suunniteltu pop-up autopesula jäi pystyttämättä. Kolmen maissa meillä oli jo niin kova nälkä, että läksimme suihkun kautta aikaiselle illalliselle yhteen lempparipaikoistamme, Johnny's Taverniin.

Tuttu tarjoilija kysyi meiltä heti: "[Boulevard] Wheat or a margarita?" Kylmä olut kuulosti oikein loistavalta urakoimisen jälkeen. Sen kaveriksi tilasimme buffalokastikkeella maustettuja kana-sliderseja ja jalapeno-hampurilaisen. Nälkä lähti lätkimään!

Kanasämpylät. Aaaaah.

Pieni mieskin sai maistiaisia.

Mässäilyn jälkeen palasimme kotiin ja rojahdimme sohvalle. Telkkarissa olisi ollut Oscar-gaala, mutta me matkasimme Castlen maailmaan, jälleen kerran. Ehdin kuitenkin nähdä ennen nukkumaanmenoa, kun Leo voitti pystinsä.

2 kommenttia:

  1. Osaatkos sanoa miksi Yhdysvalloissa aidat ovat usein (lähes aina?) puun värisiä? Olen miettinyt tätä suuren suurta :) kysymystä jo pitkään, sillä Suomessahan aidat maalataan lähes aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaa-a, enpä osaa tähän vastata. :D Minä ihmettelin täällä aluksi aitojen puutetta, kun ei oikein tiennyt, mihin oma piha loppuu ja mistä naapurin alkaa. Nyt näitä aitoja on ilmestynyt meidänkin naapurustoon kuin sieniä sateella. Meidän naapurustossa on ihan säännös siitä, minkälaisen aidan pihalleen saa laittaa. Sen täytyy olla puinen ja tietyn tyylinen ja korkuinen. Monet vanhemmat aidat on maalattu punertavaksi tai ruskeaksi (kuten meidän kahdella naapurilla), mutta nyt näyttäisi olevan suositumpaa jättää puu näkyviin. :)

      Tuolla ympäriinsä ajellessa näkee vaikka minkälaista aitaa. On sitä perinteistä valkoista puu- tai komposiittiaitaa, ylellistä valurauta-aitaa ja ehkä yleisimpänä metalliverkkoaitaa. Ja todella paljon tosiaankin pihoja ilman minkäänlaisia rajoja. Meidänkin aita rajaa vain takapihan, eli etupihalla edelleen arvotaan naapurin kanssa, mistä kohtaa nurmikko ajetaan. ;)

      Poista