torstai 18. helmikuuta 2016

Wanted: Into & Kunto

Olihan se aika kamala kokemus - se ensimmäinen juoksulenkkiyritys pari kuukautta synnytyksen jälkeen, kun sisukalut vielä hakivat vanhoja tuttuja paikkojaan, ja surkastuneet lihakset säikähtivät yhtäkkistä rasitusta. Kilometrin jälkeen vaihdoin könyämisen kävelyyn ja lupasin itselleni antaa lisää aikaa palautua.

Vaikka varsinaisia raskauskiloja en juuri kerryttänyt, niin olo oli ja on aika löysä. Asiaa ei auta se, että olen herkutellut niillä raskauden vuoksi kielletyillä jutuilla melko hyvällä menestyksellä näiden kuluneen viiden kuukauden aikana, joten imetys ei ole ainakaan näivettänyt tätä mammaa. Tarttis siis tehdä jotain.

Eikä se löysä olo edes kaikista pahinta tässä ole. On ollut todella hankalaa hyväksyä se, etten vain jaksa samalla tavalla kuin ennen raskautta. Vaikka en missään huippukunnossa silloinkaan ollut, niin saatoin sentään laittaa lenkkarit jalkaan ja juosta vitosen (kerran jopa kympin!) kuolematta. Parikin kertaa viikossa, (osittain) huvikseni. Ja se taas näkyi yleisenä jaksamisenakin.

Nyt, kun sisäelimet eivät enää hölsky valtoimenaan ympäri kroppaa, olen siinä pisteessä, että pystyn hölköttelemään kolmisen kilometriä yhteen soittoon. Tästähän voisi olla iloinen, sillä kunto on selkeästi paranemaan päin, mutta arvatkaapa, osaanko olla tyytyväinen? En tietenkään, sillä on vaikeaa olla vertaamatta. Vertaamatta muihin, mutta erityisesti siihen vanhaan itseeni. Vaikka pitäisi osata ottaa entiset suoritukset ja kunto motivaattorina ("Olen pystynyt siihen ennenkin!"), onnistun masentumaan ihan joka lenkin jälkeen, koska homma ei vain kulje samalla tavalla kuin ennen. Hölmöä edes olettaa, että vuoden tauon jälkeen ei olisi ruosteessa.


Voin kuitenkin vielä piilottaa huonontuneen kuntoni raskauden taakse. Vaikka olin varmasti keskimääräistä (amerikkalaista) aktiivisempi pallomaha, niin olihan se silti hyvä tekosyy istua sohvalla ja syödä jäätelöä. Sohvalla on myös ollut mukava istuskella raskauden jälkeen, koska nyt voin juoda kaljaa ja syödä haisevia juustoja. Palkita itseäni kokonaisen ihmisen kasvattamisesta, hei!

Eiköhän tässä kuitenkin ole tullut palkittua ihan tarpeeksi. Kunniakierros on nyt tehty sohvalta käsin. Onneksi kevät kolkuttelee jo ovella, ja ulkona on kivempi olla - lenkkarit jalassakin. Kun vielä löytäisi sen kadonneen motivaation. Taitaa olla piilossa samassa paikassa kuin se edesmennyt kuntokin.

Ryökäleet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti