Ulkosavolaisen joulukalenteri: 11. luukku

Kun menin hakemaan lapsia tänään hoidosta, meidän pitkälettinen neiti ilmoitti, että hän haluaa leikata hiukset lyhyeksi. Olemme käyneet tätä keskustelua ennenkin, ja sanoin jo silloin, että kannattaa miettiä pari päivää ennen lopullista päätöstä, sillä vaikka hiukset kasvavat kyllä takaisin, siihen menee aikaa. Silloin jänisti.

Ehdotin samaa harkinta-aikaa nytkin, mutta ei. Tyttö oli päättänyt, että letti lähtee.

Hän halusi kuitenkin odottaa siihen asti, että daddy tulee kotiin. Daddykin kuulemma ilahtuisi lyhentyvästä kuontalosta, sillä hiusten aamuinen harjaaminen helpottuisi. Laitan lapsille eväät ja vaatteet kyllä valmiiksi, mutta lähden töihin yleensä jo ennen, kuin kumpikaan lapsista on hereillä, joten kaikenlainen puunaaminen jää isukin harteille. Pitkien ja vähän hamputtuneiden hiusten harjaaminen on ollut, no, melko takkuista puuhaa.

Aloitin ensin varovasti leikkaamalla reilut 10 senttiä pois, mutta lopputulos ei kuulemma ollut tarpeeksi lyhyt. Napsuttelin sentti sentiltä pituutta pois, kunnes hiukset yltivät juuri ja juuri harteille, ja se oli sitten hyvä. Lapsukainen hengitteli hyvin dramaattisesti syvään ja hoki, että hänestä tulee kyllä tosi söpö.

No tulihan siitä!

Otettiin isovanhemmille vähän kuvia, ja neiti halusi pukeutua sillä tavalla semihienosti. Löysi kaapistaan minun vanhan, äidin aikoinaan ompeleman mekon. Toinen veljistänikin muistanee tämän pussihihaisen unelman melko elävästi... Isosisko tykkäsi pukea pikkuveljeä.

Nyt tuo ei malttaisi odottaa, että pääsee huomenna kouluun kehuttavaksi. Oli kuulemma kertonut jo vaikka kenelle, että aikoo leikata tänään hiukset. Ettei se sitten aivan hetken mielijohteen päätös ollutkaan.