torstai 7. joulukuuta 2017

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Siinä, missä eilinen oli täynnä touhua ja tohinaa, tämä päivä meni ihan rehellisesti laiskotellessa, lapsia kutitellessa ja lahjaideoita pähkäillessä (ja pari jopa hankkiessa!). Mikä ihme siinä aina on, että joillekin keksii liikaakin vaihtoehtoja, mutta joillekin on niiiiiin vaikeaa löytää se lahja? Esimerkiksi Scottylle olen aiempina vuosina keksinyt vaikka mitä kuusen alle laitettavaa, mutta tänä vuonna on aika tahmeaa. Noh, eiköhän se inspiraatio vielä iske.

Kuusesta puheen ollen, sitä ei ole vieläkään koristeltu, mitä nyt askartelin tänään Suomesta saadun tuliaiskoristeen puuhun roikkumaan. Voi olla, että koristelu jää aattoaamuun, kuten aiempinakin vuosina, vaikka lasten sormia syyhyttäisikin ripustaa kuusi täyteen kaikenlaista tilpehööriä.


Hurjaa, että tässä on enää kaksi kokonaista viikonloppua ennen joulua. Tulevana viikonloppuna voisi tehdä vaikka laatikot valmiiksi pakastimeen odottelemaan, jos vaikka malttaisin olla syömättä ne heti, ja pipareitakin pitää leipoa vielä uusi satsi jossain vaiheessa, sillä jotkut pullahiiret ovat nakerrelleet kohta menemään reilut sata keksiä. Onhan tässä vielä aikaa, mutta nopeasti se tuntuu taas menevän.

2 kommenttia:

  1. Miten vietätte joulua? Avaatteko lahjat 24. vai 25. päivä? Mitä suomalaista ja mitä amerikkalaista ruokaa syötte jouluna? Tykkääkö lapsesi ja miehesi suomalaisesta jouluruoasta? Mitä juttuja olet tuonut suomalaisesta perinteestä amerikkalaiseen jouluun vai oletko tuonut? Joulurauha, kynttilät haudalle, sauna? Olisi kiva lukea miten joulusi ovat muuttuneet lapsuudestasi ja nuoruudestasi nykypäivään.

    Olen lukenut blogiasi kauan mutta nyt kommentoin ensimmäisen kerran. Kerran lähetin kommentin, mutta hävisi matkalla :)

    Asun Helsingissä yhden lapseni ja mieheni kanssa. Mieheni ja minä olemme kumpikin lähtöisin Iisalmesta.

    Terveiset pimeästä Helsingistä ei yhtään lunta.
    t-p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kah, kanssasavolainen! Kiva, kun kommentoit! Oikein hyviä kysymyksiä, joihin voisin perehtyä pidemmän kaavan mukaan tässä pian. :) Lyhkäisesti voin kertoa sen verran, että olen yrittänyt rakentaa meille tänne mahdollisimman suomalaisen joulun aatoksi (silloin avataan oman perheen lahjat), joulupäivänä mennään sitten miehen perinteiden mukaan.

      Terkkuja pimeään Helsinkiin pimeästä Kansas Citystä! Täällä on pakkasta, muttei lunta.

      Poista