perjantai 26. helmikuuta 2016

Perinneperjantai: Joulukalenteri

Vieläkin kutittelee kivasti vatsanpohjassa, kun mietin tapaamisia edeltäneitä viikkoja ja päiviä. Kaukosuhde oli usein kuin joulukalenteri: Joskus niitä luukkuja oli enemmän, joskus vähemmän (aina silti liikaa), ja sen viimeisen luukun avaamista odotti, no, kuin lapsi joulua. Reissut Atlantin yli olivat kuin pidennetyt joulunpyhät. Irrallaan arjesta, täynnä odotuksia.

Suomessa arki kuitenkin oli tiiviisti läsnä, sillä viimeinen yliopistokevät oli hoidettava semikunnialla loppuun.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Lauantai 23.2.2008 klo 00:29

Fortnight

Kotosalla ollaan. Ihan mielelläni läksin karkuun Vaasan vesisadetta, vaikka eipä tämä keli täällä Savossakaan mistään winter wonderlandista ole. Kiirusta pitää. Tajusin juuri, että tässä pitäisi vajaassa parissa viikossa ahkeroida mm. kandintyön ja erään toisen tutkielman parissa. Ahh.

Koska minulla ei ollut tänään mitään järkevää tekemistä (kuten kandintyön tai toisen tutkielman parissa ahertamista) seikkailin pitkästä aikaa IRC-Galleriassa. Törmäsin sattumalta johonkin kypsääkin kypsempään kyselyyn, johon voi tylsyyspäissään vastata. Noh, asiaan. Kyselyn reilu parikymppinen täyttäjä oli vastaillut kysymyksiin iästään, lempiväristään ynnä muusta. Jossain välissä häneltä sitten kysyttiin mielipidettä kaukosuhteista. "Puolesta/vastaan?" Vastaaja oli kaukosuhteita vastaan. Turhia ovat kuulemma.

Niin. Tuota, en osannut muuta kuin ihmetellä. Eihän tämä tämmöinen seurustelu kaikille sovi, ei oikein minullekaan, mutta turhaksi en silti sanoisi. Olisihan se kiva löytää se someone special esimerkiksi samasta maasta, mutta minkäs teet kun se sattui löytymään jostain kauempaa kuin naapurista. Jotenkin näihin tilanteisiin vain ajaudutaan, ja siinä vaiheessa, kun toisesta välittää jo aika lailla, onkin sitten jo vähän hankalampaa lyödä jarruja pohjaan. Kaukosuhteilu on, ainakin minulle, vaikeaa, työlästä, raskasta ja raastavaa, muttei missään nimessä turhaa. Kuinka molemminpuoleinen vahva kiintymys voisi koskaan olla turhaa?

Ehkä ei kannattaisi ottaa noita Galleria-juttuja ihan niin vakavasti. Ne on vähän turhia.

Tiistai 26.2.2008 klo 16:10

Dieci, Diez, Dix, Ten, Tio, Zehn

Huoh, nyt olisi tauko paikallaan, vaikken kovin paljoa tänään ole ahkeroinutkaan. Sain vähennettyä 15 sivun kirjoitusurakan kahteen kolmannekseen rehkimällä koko päivän sunnuntaina, mutta eilinen meni laiskotellessa ja haaveillessa. No, lenkillä kävin, ettei ihan makoiluksi mennyt.

Kymmenen päivää. Aika vähän jo. On ollut jotenkin ihan mielettömän hyvä olo tulevasta reissusta. Näen siitä unia koko ajan. Olen esimerkiksi laittanut unissani hiukset häitä varten jo niin monta kertaa, että kun pynttäytymisen aika oikeasti koittaa, niin osaan varmasti värkätä hiukseni valmiiksi vaikka, noh, unissani. Viime yönä maaliskuisessa Kansas Cityssä oli niin lämmintä, että istuttiin S:n kanssa ulkona ottamassa aurinkoa (ei muuten ole mikään mahdottomuus). Rusketuinkin muka. Nyt kun tarkemmin käsivarsiani tarkastelen, niin kyllä tuossa ranteessa kellonmentävä rusketusraja näkyy. Joko olin viime yönä oikeasti kärventämässä itseäni, tai sitten käsivarsissa on vielä menneen kevään, kesän ja syksyn väriä.

S oli eilen vaihteeksi taas hempeällä päällä. Olisi kuulemma pitänyt käydä viemässä lotto sinä päivänä, kun tapasi minut. Ynnä muuta. Osaa se välillä. Kyllä taas tämän tytön naururypyt syventyivät. Tai hymyrypyt. Mutta onpa oikeasti mukava lähteä aavan meren tuolle puolen, kun tietää, että siellä onnen kaukorantaan laineet liplattaa. 

Katsos nyt S, osaan minäkin olla korni.

Perjantai 29.2.2008 klo 01:42

Time Is Relative


Juttuhan on niin, että aika käy vähiin. Onneksi päälle painavat koulutehtävät (tai tehtävä) saavat jäljellä olevien päivien määrän tuntuvan vähäiseltä. S:n mielestä ensi viikon perjantaihin on vielä hirmuisen pitkä aika. Minun mielestäni viimeiset pari viikkoa, kiireistä viikkoa, ovat kuluneet kuin siivillä, enkä yhtään epäile, etteikö jäljellä oleva viikko hujahtaisi myös aika nopsaan.

Mutta pitääpä raapustaa vaihteeksi muistiin, miten S osaa sanoa juuri oikeita asioita minun niitä edes pyytämättä. Pari päivää sitten se sanoi töissä ollessaan, ihan yhtäkkiä, että vaikka hän asui itärannikolla melkein yhdeksän kuukautta, viimeinen siellä vietetty viikko oli ylivoimaisesti onnellisinta aikaa. Ja arvatkaas, kuka siellä sattui silloin vierailemaan ja muuttoapuna rehkimään. Aika kiva oli tuommoista kuulla, varsinkin kun viime vuoden aikana päässä, ja täällä blogissakin, ehti risteillä vaikka minkälaisia ajatuksia.

Ja sitten se innostui taas muistelemaan sitä iltaa, kun tapasimme. Se oli kuulemma kerännyt rohkeutta pitkään, ennen kuin uskalsi tulla juttelemaan minulle. Se sanoi tienneensä, ettei saisi sotkeentua ulkomaalaisiin, muttei ollut voinut vastustaa kiusausta. Se oli omien sanojensa mukaan yrittänyt kovasti tehdä minuun vaikutusta. Taisipa onnistua, kun aika vaikuttunut olen vieläkin. Voisin väittää, että vaikutun koko ajan vähän enemmän.

Voi kun tulikin possunpunainen merkintä. Ehkäpä blogimerkintöjen värikeskiarvo (niin mikä?) on keikahtamassa mustasukkaisuudesta ja vihreäsilmäisyydestä ruusunpunaiseen.

4 kommenttia:

  1. Mä muistan kanssa sen parin viimeisen viikon innostuksen ja perhoset vatsassa :). 10 päivää oli yleensä se maaginen raja, jonka kohdalla ei ahdistanut enää yhtään(paitsi ehkä ne tekemättömät hommat), hymyilytti vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti tuttu tunne! :) Tutulta kuulostaa tuo 10 päivän maaginen raja - kuten myös nuo tekemättömät hommat. ;)

      Poista
  2. Mä lueskelen näitä takautuvasti, kun on tullut blogien lukemisesta vähän taukoa, ja naurahdin tuolle Galtsu-kyselylle. Itse kun muistelisin, että siihen aikaan, kun itse hengasin Galtsussa, olin itsekin kovasti kaukosuhteita vastaan. Syynä tälle yksi teini-iän "kaukosuhde", jossa minä asuin Pohjois-Helsingissä ja poika herrajestas Kirkkonummella! Ei vaan ollut toiminut välimatkan takia yhtään.

    Nykyään vähän naurattaa. Jälkeenpäin ajateltuna meidän kaukosuhde-episodi lähinnä lähensi meitä entisestään, vaikka olenkin tyytyväinen, että se on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! :D

      Tuolla asenteella kaukosuhteesta saakin voimavaroja. Yhteinen aika on arvokasta, oli se sitten toisen luona vierailu tai Skypessä yöllä silmät ristissä juttelu. Nykyisin se "yhteinen aika" on useimmiten sohvalla möllöttämistä ja lasten yhdessä vahtimista, eikä jutella läheskään niin paljoa kuin kaukosuhdeaikoina. Onneksi sitä välillä (tai aika useinkin) kuitenkin muistaa, miten onnekas on, että saa olla samassa maassa saman katon alla. :) Ja onneksi kaukosuhteen aikana tuli puhuttua näiden orastavien ruuhkavuosienkin edestä. :D

      Poista