perjantai 10. helmikuuta 2017

Yökkivä ulkosavolainen ja kakkaisen kokolattiamaton kohtalo

Yksi suurimmista amerikkalaisen arjen ihmetyksistä on minulle ollut kokolattiamatto. Sitä on ollut jokaisessa paikallisessa asumuksessani, Emporian opiskelijakämpistä lähtien. Pitkä- ja lyhytnukkaista, tummaa ja vaaleaa. Yksi yhteinen nimittäjä niillä on kuitenkin kaikilla ollut: Ne ovat olleet oksettavia.

Kun aloitimme talonmetsästysprojektin kuusi vuotta sitten, toivelistalta löytyi kokolattiamatottomat oleskelutilat. Tiesin, että olisi hankalaa löytää täysin karvatonta taloa, mutta että edes ne tilukset, joissa on eniten lenkkarijalkatrafiikkia... Päädyimme kuitenkin ostamaan talon, jonka sisustusratkaisuja en todellakaan rakastanut. En tummanvihreitä tai mummokalsareiden värisiä seiniä, en elähtäneitä puisia keittiönkaapistoja, en jättimäistä ruotsinlaivasimulaattoria, en messinkisiä ovennuppeja, en vauvansinistä kylpyhuonetta, enkä erityisesti perinpohjaisesti tallattuja, kustuja ja kakittuja kokolattiamattoja.

Muita ongelmakohtia olimme muokkailleet mieleisiksi, mutta lattiat ne vain kummittelivat vuodesta toiseen, eikä tilanne ainakaan parantunut lemmikkien ja lasten lisääntyessä. Kokolattiamattoexodus alkoi kuitenkin viimein pari kuukautta sitten portaikkojen puhdistuksella. Olohuoneen matto näytti sen jälkeen entistä ellottavammalta, mutta projektin suuruus hillitsi pahimpia himoja. Kyllähän maton repisi pois suht pienellä vaivalla, mutta mitäs tilalle?

Kun uusin eläinystävämme Casper alkoi käydä kissanpissalla Savun aikoinaan hyvin merkkaamassa matonnurkassa, oli aika tehdä jotain. Vihdoinkin! Olimme säästäneet Finnairilta saadut korvausrahat kellarin saunaa varten, mutta ihan lähiaikoina sitä urakkaa ei voisi aloittaa, sillä talossamme asustaa kohta puolitoista vuotias Eemeli, joka vaatii vähintään yhtä tarkkaavaista silmäparia 24/7. Yhteinen rakennusprojekti muuttuisi siis joko toisen (Scottyn) yksin kellarin uumenissa suoritettavaksi, tai kaksistaan aamuyön pimeinä tunteina syötäväksi pakkopullaksi. Ei kiitos.

Kyllä kiitos sen sijaan sanoin, kun Scotty kysyi, haluaisinko uudet lattiat.


Kun päätös oli tehty, niin sehän oli tuttuun tapaan menoa sitten. Kansas Cityyn lupailtiin kuukausi sitten hurjaa jäämyrskyä, ja ihmisiä kehotettiin pysymään kotona ja täydentämään hätävaravarastot. Me teimme työtä käskettyä ja kävimme ostamassa myrskyviikonloppua edeltävänä torstaina melkoisen hurjan määrän puutavaraa, jonka lattialle asentamisessa karanteeniviikonloppu menisi rattoisasti. Emme lopulta saaneet sitä luvattua kahta senttiä jäätä, mutta rakennusjätettä, sahanpurua, verta ja hikeä kylläkin.


Perjantaina oli tarkoitus vain käyttää 16-vuotiaita ja talon alkuperäisiä mattoja sen verran reunoista irti, että saisimme irroiteltua tack stripit, eli matot paikoillaan pitävät hurjan näköiset listat, joissa törröttää nauloja pystyssä. Piti jättää matot paikoilleen, jotta lapset voisivat vielä leikkiä normaalisti, mutta arvaahan sen, kuinka siinä kävi. Matot rullalle, lomps.

Muistin ottaa pari kuvaa, ennen kuin tuho alkoi.

Voi tuota lelujen määrää...

Maton ja puulattian raja jopa näkyy vähän tässä kuvassa! Hienosti kuvattu.

Totuus alkoi paljastua maton alta. Ja haju.

Jos olisimme suunnitelleet vähän enemmän,
olisimme ehkä voineet viedä kamat säilöön jo tässä vaiheessa...

Hyihyihyi.

Kiskoimme niittejä ja niitä perhanan tack stripejä maton alta löytyneestä yllättävän hyväkuntoisesta vanerista koko illan. Minä taistelin yökkäilyä vastaan, kun mietin maton nurjan puolen paljastamia erinäisiä eriteläikkiä - mattohan oli pesty useaan otteeseen, ja silti...! Siinä ne meidän lapsukaiset olivat opetelleet ryömimään, ihanasti marinoidulla matolla. Pitäisi olla ainakin vastustuskykyä koko loppuelämän tarpeiksi.

Seuraavana aamuna alkoi oikeastaan koko remontin haastavin osuus. Halusimme säästää keittiön punatammilattian (koska olemme pihejä), joten uusi olohuoneen lattia piti yrittää saada liitettyä keittiön olemassaolevaan lankutukseen mahdollisimman saumattomasti.

Tämä vaihe vaati sahailua, sorkkarautailua ja shamanismia.

Purkaminen piti toistaa väliseinän toisellakin puolella.

Etuoven edessä ja pikkuvessassakin oli samanmoista puulattiaa, mutta koska olisi erittäin epätodennäköistä, että keittiöstä jatkettu lattia sattuisi juuri samaan linjaan "eteisen" lautojen kanssa, oli helpompaa ruveta purkutöihin. Sitä paitsi, pontit kulkivat juuri päinvastaiseen suuntaan, joten olisi pitänyt leikkiä adapterikappaleilla, eikä ensikertalaisia huvittanut. Ollenkaan. Vessan lattia sai kuitenkin olla rauhassa, sillä vessanpöntön siirtäminen ei ensikertalaisia huvittanut. Ollenkaan.

Meikämamma sai näin ison tuhon aikaiseksi sillä aikaa, kun mies oli vuokraamassa naulapyssyä.

Pääsimme kokoamaan lattialautapalapeliä jo samana päivänä, mutta kerron siitä lisää myöhemmin, jottei tästä merkinnästä tule kolmen kilometrin pituista. Kai nuo kamalaa älämölöä pitävät lapsetkin pitää ruokkia...

7 kommenttia:

  1. Voi apua, voin kuvitella sen tuoksun jo pelkästään kuvien perusteella! Oon aina ihmetellykkin ulkomaanelävien intohimoja kokolattiamattoihin, ihan jo ajatuksen tasolla lattiaan kiinni läntätty matto kuulostaa... hankalalta? Etenkin jos sisällä vielä lompsitaan kengät jalassa.
    Tämän jälkeen lupaan ( pienen hetken ) olla valittamatta oman talon edellisten asukkaiden karmaisevasta laminaattivalinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihan karsea! Kunnon lemuaikakapseli! En usko, että meidän lemmikit ovat olleet vastuussa ihan jokaisesta läikästä, eli vuosikertakusesta oli kyse.

      Kuinka karmaisevasta laminaatista tässä puhutaan? Me nähtiin talonmetsästyskierroksella yksi talo, jonka makkariin oli valittu pitkäkarvainen ORANSSI kokolattiamatto. Jäi ostamatta.

      Poista
  2. Siellähän on pistetty remontti pystyyn!
    No nyt on "vuosikertakuset" saaneet kyytiä :D
    On ne kokolattiamatot kyllä karseita, vallankin olohuoneessa.
    Odotellaan kuvia lopputuloksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en ole niiden suurin fani, jos se jäi jotenkin epäselväksi. :D

      Poista
  3. Tämä tekstin otsikko on yksi parhaista blogimaailmaan ikinä kirjoitetuista :D
    Sehän on sointuvuudessaan jopa melko lyyrinenkin... Mutta hyi, mikä matto ja onneksi pääsitte siitä vihdoin eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsikko on loistava, ja muistuttaa muuten noita mysteeri/pakohuoneiden nimia :D

      Poista
    2. Hahaa kiitos! Hain otsikolla semmoista teinijännärimäistä tunnelmaa. :D

      Poista