perjantai 1. tammikuuta 2016

Perinneperjantai: Älä tule paha kakku

Vuodenvaihdetta juhlittiin vielä yhdessä, mutta sen jälkeen piti jälleen hyvästellä. Seitsemän tunnin (suunniteltu!) vaihtoaika Memphisin kentällä ei ehkä ollut ihan ihanteellisimmasta päästä, mutta 36 tunnin matkustamisen jälkeen olin taas Suomessa ja Lapinlahdella. Jäi järkyttävä ikävä, ja halu olla yhdessä ihan oikeasti kasvoi kasvamistaan.

Siemen Kuopioon muuton suhteen oli jo olemassa, mutta sen kylvämiseen ja varsinkin itämiseen meni vielä hetki. Vuodesta 2008 tuli kuitenkin hyvä kakku.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Maanantai 31.12.2007 klo 14:22

Ala tule paha kakku, tule hyva kakku

Ylihuomenna pitaa lahtea. Tuntuu jo nyt ylivoimaisen vaikealta ajatukselta. Olen yrittanyt olla tuhraamatta itkua, mutta ei se aina onnistu. Esimerkiksi eilen.

Vietettiin maailman paras viikonloppu. Kaytiin perjantaina syomassa mongolialaista grilliruokaa lounaaksi. Mmmmm. Kun oltiin ahdettu itsemme tayteen, kaytiin heittamassa vahan vaatteita kassiin ja mentiin hotelliin. Kahdeksi yoksi, ihan kahdestaan. Se on harvinaista herkkua se. Uitiin, syotiin, juotiin, poltettiin kynttiloita, katsottiin telkkaria valtaisalta sangylta tyynyjen seasta. Kaytiin elokuvissakin. Nautittiin toisistamme.

Ihan kuin olisi kaynyt kauempanakin lomailemassa. Matka S:n vanhempien talolta hotellille kesti ehka 15 minuuttia, mutta tuntui, kuin oltaisiin oltu valovuosien paassa kaikesta muusta halinasta. Sanoin viikonlopun aikana ehka sen sata kertaa, etten halua lahtea. Tarkemmin sanoen en halua olla tuhansien kilometrien paassa S:sta. Kuukausien ajan.

Olen yrittanyt hokea itselleni, etta ollaan oltu pahimmillaan puolikin vuotta erossa, mutta ei se hokeminen auta; tilanne on nyt niin erilainen. Nyt on toivoa, ennen sita ei juurikaan ollut, valilla ei ollenkaan. Yhdessaoleminen, vaikkakin patkittainen, tekee erosta vaikeampaa. Jokainen hetki on liikaa. Odotan jo nyt maaliskuuta, jolloin saatetaan nahda. Odotan, mutta samalla yritan rutistaa S:aa niin lujaa ja paljon kuin mahdollista, vahan niin kuin varastoon. Yritan ymmartaa, etta olen viela taalla. Viela vahan aikaa. En haluaisi jatkaa odottamista, tulevaisuudessa elamista enaa kovin pitkaan.

Juuri nyt odotan, etta S tulisi toista kotiin. Odotan, etta paasen juhlistamaan vuodenvaihtumista yhdessa S:n kanssa. Vuosi sitten (voiko siita olla jo niin kauan!) olin kirjoittanut: "Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että olisin tässä tilanteessa. Enkä varmaan usko nyt sitä, millaisessa tilanteessa olen vuoden päästä." Olin harvinaisen oikeassa. Kulunut vuosi on ollut aika hurja. Kurjakin, mutta ei onneksi enaa loppuvuodesta.

Toivotaan, ettei vuodesta 2008 tule ihan samanlaista tunteiden ja tapahtumien vuoristorataa. Olen valmis siirtymaan huvipuistosta ihan tavalliseen puistoon, jossa voin kavella S:n kanssa kasikkain. Tasaista polkua, ilman valtavia ja akillisia yla- ja alamakia.

Ala tule paha kakku, tule hyva kakku.

Lauantai 5.1.2008 klo 10:16

Back to the Future

Suomessa taas. Aikaerosta ja 36 tunnin matkasta johtuva väsymys ei ota loppuakseen. Asiaa ei auta yhtään se, etten saa nukuttua. Flunssakin iski suomettumisen kunniaksi. Viu viu, huono elämä.

Niin, ja ikäväkin on aika kova. Ihmettelin keskiviikkona, kun menin lentokentän vessaan piilottelemaan kyyneleitä moneen otteeseen, miten selvisin talvesta, keväästä ja kesästä ja niiden tuomista suruista, kun nyt, parhaan kuukauden ja väliaikaisten hyvästien jälkeen meinasin romahtaa. Käytin varmaan kaikki vähäisetkin voimavarani viime vuonna. Nyt ei jaksaisi. Ihmettelin myös itseäni peiliin katsoessa, kuka keksi sanoa, että eron hetki on kaunis.

Oli mahtavaa saada toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi S:n kainalossa. Meinattiin missata vuoden viimeisten sekuntien countdown, kun seikkailtiin Topekan ja Overbrookin välillä. Ehdittiin kuitenkin takaisin bilepaikalle 17 sekuntia ennen puoltayötä. Pelattiin korttia ja beer pongia, oli hauskaa. Nukuttiin samalla ilmapatjalla, vaikka se oli vastoin isäntäperheen sääntöjä. Kai ne heltyivät, kun S sanoi: "I just wanna hold her hand."



Uuden vuoden päivänä, viimeisenä päivänä ja iltana, käytiin mm. ruokkimassa laamoja, nauramassa vuohille, leikkimässä S:n kissan, Lumin kanssa. Illalla S:n isä vei meidät kaikki syömään, jonka jälkeen äiti tarjosi jäätelöt. Syöpöttelyn jälkeen pakkasin tavarat. Lähdettiin vielä käymään ulkona moikkaamassa tuttuja. Ihan pari tyyppiä sanoi minulle, etten saa lähteä tai että minun pitää muuttaa sinne.

Kahdenkeskinen aika, kuten arvasinkin, meni vähän herkistelyksi. Ei tätä hyvästelyä pidemmän päälle jaksaisi. Minä en ainakaan siihen kykenisi. Tosin, jos meinataan toisiamme nähdä, niin hyvästelläkin pitää. Välttämätön paha. Toiveissa on, että viimeistään vuoden päästä asutaan valtameren samalla puolella. Täällä tai siellä.

S:n äiti itki pariinkiin otteeseen ennen lähtöä lentokentälle. S:n isä halasi moneen kertaan ja kiitti vierailusta. On todella mukava tietää, että siellä tykätään minusta. S sanoikin autossa kättäni silitellessä, että hänen perheensä tykkää minusta pikkuisen liikaa, koska he kääntyisivät S:ää vastaan, jos meille sattuisi tulemaan riitaa. Se puhui muutenkin autossa niin mukavia, etten olisi halunnut ajomatkan loppuvan koskaan. Vaan kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kunnes jatkuu taas sitten joskus, parin kuukauden päästä.

Nyt taitavat alkaa muutkin perheenjäsenet heräillä. Itsehän olen ollut valveilla jo kolme tuntia. Vietettiin eilen kakkosjoulua ja juhlistettiin veljen armeijasta poispääsyä. Menin nukkumaan kymmenen maissa, heräsin puoliltaöin, kun S soitti, nukahdin uudestaan kolmen pintaan ja heräsin seitsemältä.

Ja nyt se soittaa taas. Puoliunessa tosin.

4 kommenttia:

  1. Tätä sun blogia on toss haastava lukee ku ei tiedä et mikä on historiaa vai et onks tää vaa vanhan toistoo :) mut hyvää uutta vuotte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelomerkinnät erottaa otsikosta - perinneperjantai-etumerkityt jutut ovat vanhan blogin juttuja, ja julkaisen niitä joka perjantai. :) Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Ma jain koukkuun ekan perinneperjantain lukukerran jalkeen. Vaikka tarinan onnellinen loppu on ollut selvilla alusta saakka, lukunautintoa tai tunteisiin heittaytymista se ei ole vahentanyt. Hyvaa vuotta 2016.

    VastaaPoista