maanantai 4. tammikuuta 2016

Kuitua elämään

Kun tulin Kansasiin vaihto-oppilaaksi, pääsin nauttimaan ensimmäistä kertaa amerikkalaisesta televisiosta laillisesti ilman tekstityksiä ja Atlantin ylittämiseen meneviä viiveitä. Ostimme kämppisten kanssa Walmartista jonkun halvan putkitelevision ja sen päälle tökättävän antennin, jolla saimme näkyviin ilmaiset peruskanavat. Kanavia oli kourallinen, mutta suurempi sellainen kuin Suomessa.

Internet-yhteyden hommasimme paikalliselta kaapelitarjoajalta, Cable Onelta, jolla oli tyypilliseen tapaan Emporiassa monopoliasema, ja jonka nimi aiheuttaa minussa edelleen puistatusta. En nyt muista, kuinka monta kymppiä palvelusta maksoimme, mutta se on sentään iskostunut mieleen, että ihan halvalla ei päästy.

Kun vaihdoimme asuntoa, päätimme lisätä nettilaskuun myös peruskaapelikanavat, joita taisikin olla jo melkein kolminumeroinen luku. Enpä taida valehdella, jos väitän, että samaa luokkaa oli myös kuukausilaskun loppusumma. Telkkari toimi useimmiten moitteettomasti, mutta se meidän netti... Harvassa olivat ne päivät, kun sen kanssa ei tapeltu.

Matkataanpa ajassa muutama vuosi eteen päin. Muutimme Scottyn kanssa Suomesta Kansas Cityyn ja pääsimme valitsemaan itsellemme mieluista kaapeli-tv- ja internet-palveluntarjoajaa. Ai niin, eipäs päästykään, sillä kaapeliyhtiöiden monopoliasema ei ainakaan ollut heikentynyt vuosien saatossa. Vaihtoehtoja oli tasan yksi, Time Warner Cable, jonka nimi taitaa olla synonyymi erään F:llä alkavan sanan kanssa. Satelliittia emme halunneet, joten möimme olemattomat sielumme paholaiselle TWC:lle.

Maksoimme semmoisesta keskinkertaisesta nettiyhteydestä ja peruskaapelikanavista (plus HBO) reippaasti yli satasen kuussa. Kun muutimme asunnostamme tähän taloon ja samalla toiseen kaupunkiin, emme voineet valitettavasti (HAHA!) pitää Time Warner Cablea, sillä siirryimme toisen kaapeliyhtiön, Comcastin reviirille. Halusimme kuitenkin kokeilla paljon kehuttua AT&T U-verseä, joka tarjosi internet-protokolla-palveluita kaapelin sijaan.

Asentaja tuli, asentaja meni, eikä meillä ollut nettiä saati kanavia (lue lisää selkkauksesta ja meikäläisen lyhyestä mutta menestyksekkäästä kaapeliasennusurasta täältä), joten jouduimme tyytymään Comcastiin. Parin vuoden kuluessa kuukausilaskut paisuivat jo yli 200 dollarin, joka tuntui/tuntuu aika hurjalta summalta peruskaapelikanavista, HBO:sta ja sadan megabitin netistä.

Maaliskuussa 2011 Kansas City pääsi valokuituyhteyksiä käyttävän Google Fiberin koekaniksi. Googlen uusi palvelu tarjosi jotain jokaiselle - ilmaisesta perusnetistä (5 Mbit/s) supernopeaan yhden gigabitin yhteyteen, ja tietysti paikalliseen tapaan myös televisiopalveluja. Kokeilu oli onnistunut, ja kun Google Fiber ilmoitti paria vuotta myöhemmin työntyvänsä meidänkin alueen markkinoille, Comcastilla meni kakka housuun. Ovellemme ilmestyi kaksi hyvin pukeutunutta myyntimiestä, jotka lupasivat meille kaikki maksulliset lisäkanavat ilmaiseksi, päivitetyn laitteiston, kotipuhelimen ja 350 Mbit/s:n internetin 120 dollarilla (plus verot) kuussa.

Kävi vain mielessä, että olimmepa maksaneet aika paljon ylimääräistä karvalakkipalvelusta, jos ja kun kaapelijätti jäisi uudesta diilistäkin voitolle. Tartuimme tarjoukseen, mutta aikomus vaihtaa palveluntarjoajaa heti, kun siihen tulisi mahdollisuus, säilyi vahvana.

Eilen koitti sitten se päivä, kun Google Fiber -asentaja ilmestyi taloomme. Menetimme muutoksessa ne maksulliset lisäkanavat (HBO:sta maksamme ihan vapaaehtoisesti nyt ylimääräistä), ja vaikka kuvittelin, etten jäisi niitä kaipaamaan tuossa jo valmiiksi melkoisen massiivisessa kanavaviidakossa, niin kävipä tietysti niin, että heti tänä aamuna huomasin, että NHL Network olisi näyttänyt Suomen ja Ruotsin junnujen mittelön suorana. Aina ei voi voittaa.

Enpä voi silti väittää olevani kovin surullinen vaihdoksesta. Maksamme oikeastaan saman verran kuukaudessa kuin Comcastin kakkahousuepisodin jälkeenkin, ja meillä on nyt nopea 1 Gbit/s-yhteys ja hyvin toimiva softa telkkarille. Pääsemmepä näyttämään keskisormea vielä kaupan päälle Comcastillekin (joka muuten meinasi taannoin yhdistyä sen toisen monopolimonsterin ja kartellikaverinsa, Time Warner Cablen kanssa). Suomalaiselle reilusti yli tonni vuodessa netistä ja telkkarista tuntuu siltikin aika hurjalta summalta.

Kaapeliyhtiöviha on paikallisille aika sisäänrakennettua, ja nyt ymmärrän miksi.

Heippa, Comcast (ja muut kaapelihirviöt)! En jää kaipaamaan.

8 kommenttia:

  1. No huhhuh mitä hintoja! On siinä suomalainen ihmeissään juu... Monopolit on huono juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Onneksi Google Fiber toi nyt edes vähän lisäkilpailua, tekee hyvää!

      Poista
  2. No niinpä, nuo kirotut monopolit! Time Warner on kyllä kaikista pahoista pahin, jos minulta kysytään. Maksettiin vanhassa kodissa itsemme kipeiksi ja siltikin toimi, milloin ja miten toimi. Meillä kävi aika monta kaapelimiestä pyörittelemässä peukaloitaan... Kun muutettiin tähän uuteen kotiin tehtiin niinkin hurja päätös, että luovuttiin kaapelista kokonaan. Pidettiin vain netti (joka vaihtui onneksi muuton myötä toiselle firmalle) ja katsotaan nyt kaikki sarjat Hulun, Netflixin ja Amazonin kautta. Aluksi oli välillä kaapelia ikävä, mutta nykyään ei enää ollenkaan. Tuosta Google fiberista olen kyllä pikkuisen kateellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on vähän mietitty tuota kaapelista luopumista, kun aika vähän lopulta tulee ihan telkkaria katsottua. Paitsi baseball-kauden aikana, kun ollaan nenä kiinni töllössä melkein joka ilta, eli orjia ollaan. ;)

      Meillä on ikävämpiä kokemuksia Comcastista kuin TWC:sta (varmaan ihan sen takia, että ehdittiin olla Comcastin asiakkaina paljon pidempään.) Meilläkin ravasi ukkeleita vähän väliä - osa väitti jopa, että meidän talo aiheuttaa naapurustoon niin pahan signaaliongelman, että yltä kulkeva lentoliikenne häiriintyy, ja jos emme korjaisi tätä mystistä ongelmaa ITSE, he katkaisisivat palvelumme. Vika löytyi sitten lopulta heidän asentamastaan coax-kaapelista, jonka en kyllä usko edelleenkään aiheuttavan minkäänlaisia tutkahäiriöitä kilometrien päässä oleviin lentokoneisiin... ;)

      Poista
    2. Ahahahahahahahahahahahahahhahahahahahhahahahaaa - näin makeasti pitää nauraa ajatukselle, että on TEIDÄN VIKA jos lentokone putoaa taivaalta datakaapelin aiheuttamien häiriöiden vuoksi. Vähän viherrän kateudesta täälläkin tuosta Google Fiberista.

      Poista
    3. :D Jep!

      Viikko ollaan nyt elelty Google Fiberin kanssa, eikä todellakaan ole ollut ikävä Comcastia. Viherrät siis ihan syystä. ;)

      Poista
  3. Nuo hinnat kieltämättä on ihan järjettömiä. Meillä mies järkyttyi ihan sisuksiaan myöten, kun kerroin meidän 100-megaisen kuitunetin sekä kanavapaketin (koska jääkiekko) olevan 49,90 € kuukaudessa. Ja nyt kun näistä USA:n televisiovirityksistä tuli puhe, niin ai hitto että osaakin olla ikävä Hulua! Mutta tärkeimmät vielä loppuun - onnittelut! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että on ikävä noita suomalaisia hintoja! Sama pätee kännykkä- ja varsinkin datahintoihin. Voi jösses.

      Me ollaan Netflixin suurkuluttajia, joten Hulu on jäänyt vieraammaksi. Luulenpa, että jos joskus kaapelikanavista luovumme, sekin tulee varsin tutuksi. :)

      Ja hei, kiitti! :D

      Poista