Tammikuun 2008 loppupuolella Scotty lähetti hakupaperinivaskan Kuopion yliopistoon, ja sisäänpääsyn(kin) jännittäminen ja odottaminen sai alkaa. Mitään päätöstä Suomeen muutosta ei siinä vaiheessa vielä todellakaan oltu tehty; kunhan kokeiltiin kepillä, tai no ehkä kakkosnelosella, jäätä.
Kaamosmasennus meinasi puskea päälle, sillä kökötin päivät pitkät kopperoisessani. Näin jälkikäteen (ainakin toistaiseksi viimeisen) opiskeluvuotensa olisi voinut viettää jollakin muullakin tavalla, mutta toisaalta silloin hengitin vain yhtä asiaa ja ihmistä varten. Saa kai sitä nuorena olla vähän pöhlö.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Sunnuntai 20.1.2008 klo 16:28
You Make My Day
Nyt taitaa olla joku kaamosmasennuksenpoikanen päällänsä. On niin pimeää ja märkää. Huone on ahdas (10,5 neliötä; tulkaa kylään, hyvin mahtuu). Ei ole tekemistä, paitsi semmoista tekemistä, joka ei huvita, mutta jota olisi kuitenkin pakko tehdä (a.k.a. koulutehtäviä). Vaasa on p*ska kaupunni.
Mutta jos ihan totta puhutaan, Vaasa anasti nyt tuon Oulun vaivoin hankkiman kunniamaininnan oikeastaan vain sen takia, että S ei ole täällä. Toki pimeys (juu juu, kaikki muut Suomen kaupungit on aurinkoisia ja kauniita talvellakin), ahtaus, koulutehtävät ynnä muut madaltaisivat mieltä, vaikkei olisikaan miestä, jota ikävöisi, mutta kyllä se omat kitkerät mausteensa soppaan mukaan heittää.
Vaan jos ei olisi tuota vielä tällä hetkellä Atlantin toisella puolella nukkuvaa miekkosta, niin olisihan tämä elo aika onnetonta. Oikeasti onnetonta, eikä vain jotain klaustrofobian ja kaamosmasennuksen sekamelskaa. Luotan ehkä liikaakin siihen, että S piristää päiväni, eikä minun tarvitse itse tehdä asialle mitään. Toisaalta, miksen luottaisi? Ihan eniten minua ilahduttaa se, että S haluaa jutella minun kanssa, viettää aikaa minun kanssa, vaikka kaverit houkuttelisivatkin ulos. Esimerkiksi eilen se oli kieltäytynyt elokuvakutsusta sen takia, kun sen pitää jutella minun kanssa. Kutsuja oli kysynyt, olemmeko riidelleet. "No, I just haven't talked to her today."
Toki se näkee kavereitaankin, enkä minä nyt haluaisikaan, että se uhraisi kaiken vapaa-aikansa tietokoneen edessä istumiseen, kun se sitä tekee jo koko päivän töissäkin. Silti se muistaa varmistaa, että joka päivä ehditään jutella ilman kiirettä. Eikä se tee sitä velvollisuudentunnosta. Se haluaa tehdä niin. Mikään ei nosta mielialaa niin paljon kuin se, että S osoittaa välittävänsä.
Se lähetti perjantaina hakemuksen Kuopion yliopistoon. Se jos mikä on aika iso osoitus välittämisestä. Ehkä jopa isompi kuin se, että S söi salaattia viime vierailuni aikana ihan vain tehdäkseen minuun vaikutuksen. Piristi.
Sekin piristi, että S:n sukulaiset ja perhe olivat kuulemma sanoneet eilen S:lle monta kertaa, että minusta kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni. Onneksi ne eivät tunne minua kunnolla. Tätä illuusiota en halua särkeä.
Keskiviikko 23.1.2008 klo 13:57
Let the Sunshine In
Aurinko paistaa, eikä sada edes vettä. Mielialakin on valoisampi jo. Mahtava sää auttaa tietysti, mutta lienee silläkin merkitystä, että saatiin S:n kanssa sumplittua seuraavan reissun ajankohta kaikille sopivaksi, ja se on nyt lippujenostoa vaille lukkoonlyöty juttu. Sain tänään vielä kandiryhmän ohjaajaltakin oikein luvan lähteä. Ei sillä, olisin lähtenyt luvattakin, mutta onpahan kivempi olla reissussa, kun tietää, ettei siitä tule mitään ikäviä seuraamuksia.
S:n kanssa jutustelu on ollut viime aikoina jotenkin tavanomaistakin leppoisampaa. Se on alkanut leperrellä muidenkin kuullen, vaikka ennen oli PDA:n vankka vastustaja. Julkisilla paikoilla ei voinut pitää edes kädestä kiinni, mutta nyt ei jää sivullisilta huomaamatta, kuka tykkää ja kenestä. Ei edes, vaikka ollaan näin kaukana toisistamme. Mussunmussun.
Eilen se sanoi minulle jo ties monettako kertaa, että ainakin jommankumman meistä pitäisi kirjoittaa kirja värikkäistä vaiheistamme. Minullahan tätä tekstiä on jo sivukaupalla, mutta pääosin masentunutta valitusta, joten kirjasta ei tulisi mitään mieltäylentävää luettavaa. Jos nyt kuitenkin ensin kirjoittelisi kandintyön valmiiksi ja sitten vasta miettisi muistelmien raapustamista. Enkä ehkä ole vielä ihan valmis repimään vanhoja haavoja auki, varsinkaan nyt, kun ne ovat nyt niin hyvin parantuneet. Tosin olisi kyllä jännä lukea S:n versio menneistä, vaikka tiedänhän minä, mitä se teki, koki ja tunsi.
Vaan nytpä lopetan tämän kirjoittelun tähän ja alan nauttia aurinkoisesta päivästä päiväunien muodossa.
Edit: Google on mainostanut häitä jo jonkin aikaa tuolla oikeassa yläreunassa, ja nyt mukaan on päässyt jo raskauskin. Mitähän seuraavaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti