keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Suomalaisen kasvattama amerikkalainen

Olen vahingossa kasvattanut meidän lapsesta yltiökohteliaan, turhaa vaatimattomuutta välttelevän, leveästi ja luontevasti valokuvissa poseeraavan amerikkalaisen.  Aika hyvä suoritus tämmöiseltä Suomi-möröltä.

Hymyilevä aamunaama daddyn kainalossa.
Kun tyttö näkee kameran, hän sanoo välittömästi cheese ja vetäisee esiin, jos nyt ei Pepsodent-, niin ainakin Orajel Sesame Street Training Toothpaste -hymyn. Tai siis virnistyksen. Silmät kiinni. Taaperomme rakastaa katsella omia kuviaan ja videoita. "I go nuk (look), I go nuk! Haha, so fun. So amazing. I so cute." ("Menen katsomaan, menen katsomaan. Haha, niin hauska. Niin ihmeellinen. Minä niin söpö.") Kuten sanoin, amerikkalainen.

Tämä näky odotti yksi päivä, kun olin saanut tiskit tiskattua. Marakatti oli hakenut jumppamaton komerosta ja harrasti joogaa (?).
Puhetta tulee ihan solkenaan. Kaksivuotistarkastuksessa kysyttiin, hallitseeko neito kahden sanan lauseet. Osasi kyllä, mutta ilmaisi itseään vielä muutama kuukausi sitten sanallisesti paljon vähemmän. Nyt papupata porisee jo yli äyreiden. Enimmäkseen englanniksi, edelleen. Kova on komentamaankin (mistä lie sen perinyt?!). Kun daddy tulee töistä kotiin, Scottyn täytyy mennä istumaan pikkupöytään, koska pitää järjestää teekutsut isukin kanssa. "Daddy tea party." Minua ei kutsuta mukaan, paitsi jos daddy ei ole kotona, ja yllättävä kokkaamisentarve iskee. "Äiti, sit down, I cook. Sit right here. Äiti eat pista (pizza) and egg." ("Äiti, istu alas, minä teen ruokaa. Istu tähän. Äiti syö pizzaa ja munan.")

Toisenlaista joogaa erään IKEA-reissun jälkeen.
Napero hallitsee kirjaimet, numerot, ja osan väreistä. Lempiyhdistelmäni näistä sanoista on ehdottomasti "bljiu (blue - sininen) dabljiu (W-kirjain)", jota kuullaan monesti kylvyn yhteydessä, kun lapsi leikkii vaahtomuovikirjaimillaan. Eilen myös mallaili H- ja C-kirjaimiaan suihkun hot- ja cold-merkintöjen päälle. Tyttönen tunnistaa myös sukupuolet ("äiti tyttä, daddy poikka"), joten meiltä on turha tulla kysymään neuvoja sukupuolineutraaliin kasvatukseen.

Lapsi ei ikinä sano yes tai kyllä. Se on joko okei, siis sillä tavalla, että "hyvä, että ehdotit, okei!", tai noup (nope). Viime aikoina on taisteltu päikkäreiden takia, ja noup päänpudistukseen on tullut tutuksi. Joinakin päivinä miniminä ei edes tarvitsisi päikkäreitä, mutta sitten taas on päiviä, kun minä todellakin tarvitsen hetken hiljaisuutta ja rauhaa lapsen päikkäreiden muodossa. Yliväsynyt lapsi ja lyhytpinnainen äiti ei ole maailman paras yhdistelmä. Usein käykin niin, että kun olen yrittänyt ja taas yrittänyt saada lasta pysymään sängyssään tai edes huoneessaan, sinnikäs pikkuihminen nyyskähtää nukahtaa olkapäälleni. Tai käsivarrelleni. Tai ruokapöytään.

Väsy vei voiton.


Sen verran suomalaisuus kuitenkin puskee läpi, että vaatteita ei käytetä, ellei ole pakko. Neiti riisuukiin yöpuvun heti aamupalan jälkeen ja juoksentelisi nakuna koko päivän, jos vain saisi. Äsken toi nuken minulle riisuttavaksi. "Clothes off. Piis (please)." ("Vaatteet pois, ole kiltti.") Tämähän ei sovi ollenkaan paikalliseen häveliäisyyteen. Myös muutamat sanat tulevat useimmiten suomeksi (kakka, potta, pipi, napa, (l)eipä, sylkky, sauna...), joten älkääs peljätkö, jäyhät ja nakuilevat Pohjolan kasvatit, peliä ei ole täysin menetetty.

Nakupelle simahti tällä kertaa sohvatyynyn päälle.
Amerikkalaisuuden parhaat puolet, kohteliaisuus ja (tiettyyn rajaan asti) hyvä itsetunto ovat kuitenkin iskostuneet syvään jo nyt suomalaisesta mörköäidistä huolimatta. "Tadaa, I fixed/found/got it!" ("Tadaa, minä korjasin/löysin/sain sen!") raikuu talossa, vaikka korjaajana/löytäjänä/saajana olisi ollut ihan joku muu. Eräänä iltana mukin jäävedellä lapselle täytettyäni sain kuulla erittäin vaatimattomasti: "Tänks (thanks), äiti, tänks. I welcome." ("Kiitos, äiti, kiitos. Olen hyvä.") Lapsi antaa myös kohteliaasti minulle vuoron asioissa, joita ei halua itse tehdä. "I want hätti." ("Haluan unirätin.") "No käy ite hakemassa. Se on yläkerrassa." "Äiti's turn." ("Äitin vuoro.")

Maha täynnä on hyvä torkkua. Vaikka ruokapöydässä.
Kaikin puolin aika mainio sekoitus epäromanttista, jurottavaa suomalaista ja kohteliasta, ajattelevaista amerikkalaista. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

18 kommenttia:

  1. Ihana pakkaus - amerikkalainen ulospäin suuntautunut ja suomalaisella sisulla varustettuna !
    Oma lapsi oli 2v tänne tullessa ja suomalaisena sitä pidän vaikka nyt on ikää 22v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suomalaisiahan nämä meidän lapsukaiset ehdottomasti on! ;) Toivottavasti osataan antaa parhaat eväät molemmista kulttuureista. :)

      Poista
  2. Tuo ihana vaihe, kun (teko)hymy iskostuu nassuun heti, kun kuvaamisen mainitseekin.

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus, olipa hauska lukea! Tässä seurailen juuri, kuinka 5-vuotias esikoiseni amerikkalaistuu koulumaailmassa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä varmasti amerikkalaistuu ihan väkisin. :) Tuon ikäiset ovat vielä jotenkin niin pikkuvanhoja!

      Poista
  4. Tuli tuosta "äiti's turn" kohdasta mieleen oma kolmivuotiaamme, joka juuri pari päivää sitten kiukutteli, kun pyydettiin keräämään lelut pois lattialta omille paikoilleen: "miksi aina MINÄ joudun viemään OMAT tavarat paikoilleen?!" Niinpä... :D

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka tomera tyttö :D. Miksei mun lapset enää ole pieniä ja hassuja.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neiti on kyllä kunnon Justiina! ;) Se on kyllä kummallista, miten nuo vain kasvaa ja kasvaa ja kasvaa...

      Poista
  6. Voi vitsi miten kiva kirjoitus! Meillä on muuten sama sana käytössä : "nuk". Kohteliaisuus on tosiaan sellainen asia, mihin kiinnitin taas vaihteeksi huomiota kun tyttö aloitti päiväkodin tässä juuri (siis suomenkielisen). Erottui kyllä edukseen kiitostensa kanssa (jokaisesta pienimmästäkin asiasta se irtoaa). Daddy on iskostanut ne mieleen ja tapoihin. Samoin pyytäessä käyttää vähän eri ilmaisuja kuin useimmat samanikäiset. Esim "saisinko" eikä anna jne.. Tervehtiminen on mennyt jo vähän yli, kun tuntemattomiakin vastaantuolijoita tervehditään. Ja niitähän täällä riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska kuulla teidän kokemuksia! Jännä miettiä, olisiko meidän neiti samanlainen, jos olisi kasvanut (enemmän) suomalaisessa ympäristössä. Hienoa, että teillä on amerikkalaisuuden positiiviset stereotypiat noin hyvässä kuosissa. Hyvä, daddy!

      Poista
  7. Voi miten onnelliseksi voi ihmisen tehdä niinkin pieni asia kuin nuo kaksi sanaa "lyhytpinnainen äiti" :D Jotenkin jokapaikassa annetaan se kuva, että äidin pitää ehdottomasti olla lempeä lehmänhermoinen viilipytty, ja minä olen enemmänkin hamsterin hermoilla varustettu dynamiittipötkö - ja tämän asian kanssa murehtinut varmaan jo vuoden, että uskallanko ikinä lapsia hankkia, mitä jos heitän sen ikkunasta läpi kun se huutaa... :D Lohdutti, ettei kaikki muutkaan ole aina niin pitkäpinnaisia kuin kiiltokuvapinta ( ja vauvapalstat, myönnän! ) antaa ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, vauvapalstat. Tiedän, että niiltä pitäisi pysyä oman mielenterveyden takia poissa, mutta jokin (Google) sinne aina kiskoo uudestaan ja uudestaan... Toisaalta siellä on kaiken sen oman egon kiillottamisen lisäksi niin paljon tahatonta komiikkaa, että on hankala olla lukematta. Joku huolestunut kyseli kerran, voisiko hän olla raskaana, kun oli harrastanut seksiä ilman yhdyntää.

      Mutta juu, meillä ei ole lentänyt kukaan ikkunasta, joten ihan (tarpeeksi) hyviä äitejä meistä pinnarajoitteisista ihmisistä tulee. ;) Veikkaisinpa, että aika monen kiiltokuvamainen elämä ei kestäisi lähempää tarkastelua. Toisaalta sitten on myös äitejä, jotka ihan oikeasti ovat lehmänhermoisia viilipyttyjä ja jaksavat puurtaa lastensa eteen loputtomasti, mutta haluaisin jotenkin uskoa, että meidän lapsi saa elämään yhtä hyvät (ehkä vähän erilaiset vain) eväät, vaikka äiti on vähän dynamiittipötkö (:D).

      Poista
  8. Tähän Anin kommenttiin pitää jo minunkin terhentäytyä jotain sanomaan: olen tämän blogin kirjoittajan vähintään yhtä lyhytpinnainen äiti, ja hengissä on selvitty. Molemmat. Kerran jos toisenkin olen tehnyt (kolmen) lapsen kanssa kaikki mahdolliset kasvatukselliset virheet, kun pinna ei ole kestänyt yhtään neuvotella. Sata kertaa (ja tuhat yötä) olen vajonnut henkisesti lasta alemmaksi. Mutta jossain välissä on kaiketi tullut tehtyä vahingissa joku asia oikeinkin, kun ihan ihmisiä noista kaikista tuli. ("Hamsterin hermoilla varustettu dynamiittipötkö" muuten sai maanantaiaamuäreän ihmisen täällä ratkeamaan. Kiitos siitä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan joskus teininä ajatelleeni, ja toivottavasti sen silloin ääneen sanoinkin, että toivoisin, että minusta tulee joku päivä yhtä hyvä vanhempi, kuin te olette.

      En sitten tiedä, onko tuo kohteliaisuus osoitettu enemmän minulle, koska aika erinomaisen ihmisen minusta kasvatitte. ;)

      Poista
    2. No niin, tiistaiaamu alkoikin sitten näemmä tippa linssissä... nolona kiitän, sillä vanhemmuus on edelleen meille molemmille mysteeri, josta olemme vaistolla selvinneet - ja vähän ehkä tuurillakin. Laiskuus on näköjään tosiaankin lahja, kun sen taiten käyttää, kuten Tyyne-mummo tapasi sanoa :)

      Poista
    3. Laiskuuden maksimointi (ja ehkä vähän yhteen hiileen puhaltaminenkin... ;)) taitaa toimia tässäkin asiassa.

      Poista