Perinneperjantai: Emporia

Kun olin hakemassa opiskelemaan englantia Vaasan yliopistoon, luin jostain oppaasta, että yhtenä tutkintovaatimuksena on opiskelu tai työskentely englanninkielisessä maassa. Tämähän suoraan sanoen hirvitti täynnä mahdollisuuksia olleen välivuodenkin tiiviisti kotikulmilla viettänyttä lapinlahtelaistyttöä, joka jännitti, jos joutui vaihtamaan junaa kesken matkan.

Muutin Vaasaan, ja junanvaihdot tulivat erittäin tutuksi, kiitos vain itä-länsisuunnassa kulkevat raiteet, tai oikeastaan niiden puute. Toisena opiskeluvuonna rohkeutta oli jo niin paljon, että pistin vaihtopaperit vetämään. Varteenotettavin vaihtoehto oli Emporia State University, jonka kanssa Vaasan yliopistolla oli (on?) kahdenvälinen sopimus, ja jonne Vaasasta lähti joka vuosi kymmenen innokasta opiskelijaa.

Googletin, missä on Emporia State University. Ja sitten googletin, missä on Kansas.

Vaihtolotto napsahti kohdalle, ja pääsin kolmannen vuoden syksyllä matkaan kahden hyvän ystävän ja enkkukollegan kanssa. Lähteminen oli helpompaa, kun oli seuraa ja turvaa. Viiden vuoden seurustelusuhde oli juuri päättynyt, yhteisymmärryksessä, mutta silti oli orpo olo olla yksin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Tai ehkä ikinä. Senkin takia oli hyvä, että lähellä oli tuttuja ihmisiä.

Viime viikolla julkaisin raportin meidän New York -etapista ennen Emporiaan matkustamista. Oli lievä shokki tulla pilvenpiirtäjien keskeltä peltomaisemiin (Kansas Cityn lentokentälle saapuessa näytti oikeasti ihan siltä, kuin kone laskeutuisi pellolle). Pienoinen kapinointi, ehkäpä kulttuurishokkikin, taitaa huokua tämän perjantain bloginostoista.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Sunnuntai 20.8.2006 klo 15:05

Hengissä ollaan

Viikko Emporiassa takana, monta edessa. Akkia on aika mennyt. Toisaalta tuntuu, etta olisi ollut reissussa jo paljon pidempaan kuin vajaat kaksi viikkoa.

Tama United States of America on omituinen paikka. Tai ainakin Emporia, KS on. Taalla ei kavella, taalla on autokaistat pankkiin ja viinakauppaan. Siksipa meita suomalaisia katsotaan kieroon, kun me kavellaan joka paikkaan. Tassa yksi paiva kannettiin kalusteita kilometrin verran meidan kampalle. Se varmaan auttaa paljon hyvan maineen saamisessa. Hurjia nuo suomalaiset.

Nyt taytyy lahtea ruokaostoksille ja katselemaan Emporian nahtavyyksia. Viime yona kaytiin katsomassa junaa. On tama hurja paikka.

Maanantai 21.8.2006 klo 13:05

So Much Time, So Little to Do

Arki alkoi todenteolla. Tanaan oli jo paivan ensimmainen ja viimeinen luento (kulttuuriantropologian johdantokurssi). Nyt olisi sitten loppupaiva aikaa tappaa aikaa. Meilla ei ole viela edes telkkaria! Eika nettia. Siksi joutuu istumaan taalla jossain erittain ilmastoidussa tietokoneluokassa. Tekemisen puute taalla iskee helposti, eilenkin nukuttiin paikkarit, kun ei parempaa tekemista keksitty.

Ai niin, kaytiin tuossa lauantaina ensimmaista kertaa baarissa Emporiassa. Lyhyeksi jai se reissu, baarithan menevat kahdelta kiinni. Lahdettiin meille sitten jatkoille, eli syomaan pizzaa ja juomaan maitoa. Sita ennen kaytiin tosiaan katsomassa junia. Ne pitavat kovaa metelia, huudattavat jotain pillia ohikulkiessaan. Ihana aani. Kuuluu oikein tuonne Upper West Sidelle asti, kuten leikkisasti asuinaluettamme kutsumme. Seinat on tehty jostain paperista ja ikkunat on ohuita, niin eihan tuo ihme ole, jos aanet vahan lapi tunkeutuvat. Hyvin varmaan kuuluu meidankin metelointi naapuriin. Sou not, eivatpahan ainakaan ymmarra sanaakaan meidan melusta.

Tanaan pitaisi kylla kehitella jotain kehittavaa tekemista. Jos vaikka alkaisi askarrella seinille jotain piristysta. Valkoiset seinat alkaa pikkuhiljaa ahdistaa. Tai sitten jumitan tanne tietokoneelle. Ei voi tietaa.