tiistai 7. lokakuuta 2014

Romanttinen illallinen kahdelle

Viime viikolla meinasi kaatua seinät päälle. Oli flunssaa, syysmyrskyjä, jotka pitivät minut aika tarmokkaan kaksivuotiaan kanssa niiden pahasti huojuvien neljän seinän sisällä, ja olipa minulla ihan muutenkin vain uloke otsassa. Siispä ihan paras Scotty päätti yllättää minut hommaamalla lapsenvahdin ja varaamalla meille kahdelle aikaa, vaikka itselläänkin oli ollut ankea työviikko. Tai ehkä juuri siksi.

Viime viikolla olisi tehnyt mieli juoda aamuteen sijaan jotain miestä ja jopa naistakin väkevämpää. Kuvituksena Instagram-otoksia viime ajoilta.
Kyllä tuo mies minut taitaa jo tuntea, sillä ei vienyt minua hämyiseen, yltiöromanttiseen, valkoisilla pöytäliinoilla vuorattuun ravintolaan, jossa olisi pitänyt osata olla hillitty lady, vaan kiikutti minut sporttibaariin kaljalle ja katsomaan Royalsien pudotuspeliä. Joskus on kiva olla sivistynyt ja fiini, mutta perjantaina ei ollut ollenkaan semmoinen olo.

Meinasi vissiin jännittää. Äänikin lähti.
Sekin vähän ketutti, että olin aiemmin viettänyt kaksi ja puoli tuntia puuduttamassa persusta tietokoneen edessä, koska yritin ostaa perjantaiaamuna lippuja mahdollisiin jatkopeleihin. Lipunmyynti oli toteutettu niin, että jonon sijaan ostajat laitettiin odottamaan virtuaaliseen odotushuoneeseen, josta sitten sattumanvaraisesti valittiin onnekkaita varsinaiseen lippukauppaan. Kone huusi fanfaarit muutamaan kertaan, mutta lippukauppalinkki veikin takaisin kidutusodotushuoneeseen. Kun viimeinkin pääsin kädet täristen valitsemaan lippuja, kökkösivusto ilmoitti, että ne ovat loppu. Kiva, kiitti. En olisi halunnutkaan päästä lempijoukkueeni välieräpeleihin!

En-pä.

Kuva viimeisimmästä ottelusta, jossa kävimme muutama viikko sitten.
No, onneksi illan pelistä kehkeytyi taas mahtava jännitysnäytelmä, jonka siniset pojat veivät jatkovuoropareissa, ja sunnuntaina saatiin sinetti neljän parhaan joukkoon pääsylle, kun Los Angeles Angels, MLB:n paras runkosarjajoukkue, kaatui kotona. Koko kaupunki on seonnut baseballista ja Royalseista. Fanikama viedään käsistä, ja näköjään liputkin. Suihkulähteet on värjätty siniseksi, ja kaupoissa joka toisella on Royals-paita tai -lippis päässä, kun yleensä tähän aikaan vuodesta Kansas City on Chiefsiensä (amerikkalainen jalkapallo) lumoissa, ja Royals-kamat ovat pölyttymässä kaapin perukoilla. Jotain urheilurompetta pitää olla vuodenajasta riippumatta päällä, koska ollaanhan sentään amerikkalaisia.

Mullakin on jo Chiefs-roippeet valmiina odottamassa baseball-kauden loppua. Ite tein pipon.
Lupaan kirjoittaa jostain muustakin kuin penkkiurheilusta pian. Lapsen kielikukkasista ja -kakkasista ainakin. Nyt on vain ihan hirveä täpinä päällä. Kyllä kannatti rämpiä huonot kaudet mukana, sillä nyt tämä menestys tuntuu niiiiiiin hyvältä.

Kerta kiellon päälle. Let's go, Royals!

2 kommenttia:

  1. Ihana pikkuinen kannattaja viimeisessä kuvassa !

    VastaaPoista