Ihan kybällä

Luvusta kymmenen on tullut viime aikoina maaginen. Pakkomielle. Saanen selittää.

Työtavoitteena tasaluvut

Minimityötuntimääräni on kymmenen per viikko (max. 29), ja sen täyttyminen on kummitellut mielessä erityisesti niinä viikkoina, kun töitä on ollut tarjolla vähänlaisesti, ja olen joutunut käytännössä päivystämään tietokoneella, jotta saisin kympin täyteen. Viime aikoina hommia on kuitenkin ollut ihan tehdä asti, ja koska saan päättää itse työaikani ja kuinka paljon/vähän teen akselilla 10-29 h, olen kurkotellut korkeuksiin ja tuplannut vaadittavat tunnit. Tällekin viikolle tunteja on kasassa jo 17,5, vaikka huomiota on pitänyt jakaa myös lapsille ja jääkiekolle (ihanaa, Leijonat, ihanaa!), ja veikkaanpa, että puristan vielä ne "puuttuvat" 2,5 tunteroista huomenna. Kympit paukkumaan!

Jaksamista juoksulenkille

Facebook muistutteli eilen minua siitä, kun hiprakkapäissäni uhosin juoksevani kymmenen kilometriä ennen kuin täytän kolmekymmentä. Ja senhän tein. Vaikka juoksukunto ei ole vielä ihan entisellään raskauden laiskottelun jälkeen, niin edistystä on tapahtunut, ja vitonen menee jälleen verrattain helposti. Hölkkäsinpä viime viikolla 6,5 km, ja olo oli lenkin jälkeen niin hyvä, että mieleen hiipi varovainen ajatus kymppikuntoon tähtäämisestä, vaikka siitä taidetaankin olla vielä aika kaukana. Koska en kerralla sitä vielä pysty ainakaan täysin tajuissani juoksemaan, tyydyn tällä hetkellä siihen, että reippailen viikossa vähintään yhden vitosen, ja jos elämä sallii, kaksi, eli yhteensä kymmenen kilometriä.

Kannustava kahle

Ostin talvella Scottylle synttärilahjaksi aktiivisuusrannekkeen, ja koska rakastan antaa lahjoja, tilasin sellaisen silloin itsellenikin. Odotin meidän joko kyllästyvän koko vempeleeseen nopeasti tai ottavan homman tosissaan, ja jälkimmäinen uhka ja mahdollisuus toteutui. Meidät löytääkin nykyisin usein humppaamasta olohuonetta edestakaisin, koska päivän tavoiteaskelmäärä ei ole täynnä. Ja se tavoite? 10 000 askelta. Päivittäisen kymppitonnin ansiosta olo on parempi ja persaus ehkä hitusen kiinteämpi, mutta ihan parastahan tässä on se, että minulla on pidempi tavoiteputki päällä kuin Scottylla, joten en todellakaan voi jättää päivän askelia ravaamatta, ettei 41 päivän putkeni vain katkea.

Tuo piikki? Sehän on Rockfest ja 21 712 askelta, joista osa saattaa olla tanssisellaisia. Tänään pitää tepastella vielä 7 700 askeleen verran.

Kun pään päällä pilven lailla väijyvät kympit on saatu pois päivä- tai viikkojärjestyksestä, olo on mitä mainioin. Vaikka en varsinaisesti ennenkään ole istuskellut täysin tyhjänpanttina, nyt tuntuu, että olen tehnyt jotain, saanut jotain aikaiseksi. Auttanut laskujen maksamisessa (tai mahdollistanut uuden telkkarin ostamisen rikkoutuneen tilalle banaaninostoreissulla). Kohottanut kuntoa ja vireystasoa.

Vaikka kotiäiteys on tärkeää ja vaativaa hommaa, sen saavutuksia ei voi mitata millään pikaisella mittarilla. Niistä hedelmistä nautitaan (toivottavasti!) myöhemmin. Senpä takia onkin ollut aika hienoa pystyä lyömään pöytään ihan konkreettisia numeroita ja taputella itseään olkapäälle. Antaa itselleen kympin kustakin kympistä.