Perinneperjantai: Lentävä kalakukko

Vapun jälkeen siirsin elämäni Vaasasta takaisin Savoon, jossa se seuraavat kaksi vuotta pysyttelisikin. Opiskelijaelämä oli virallisesti ohi, ja astetta aikuisempi taival oli aluillaan. Laskin viimeisiä päiviä tulevaan pitkään reissuun ja jälleennäkemiseen Scottyn kanssa ja jännitin MM-kisoja ja niiden yhdessä katsomista.

MM-kisoja ja niiden yhdessä katsomista jännitän edelleen, tänäkin päivänä.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Perjantai 2.5.2008 klo 01:05

Farewell to Vaasa

Erään aikakauden loppu. Se jäi nyt tähän, Vaasassa opiskelu. Kandiksi asti sitä itsensä jaksoi lukea (kirjoittaa), vaikka alanvaihdos on siintänyt silmissä jo reilun vuoden verran. Eipähän ole ihan niin luovuttajaolo, kun kuitenkin jotkut paperit kouraan saan.

Vaikka Vaasasta poistumisesta olin aikaisemmin intoillutkin, niin haikealta se lähteminen vain tuntui. Hyppäsin iltapäivällä viimeisine kantamuksineni junaan ja jätin Vaasan taakseni. Eilinen meni jo kavereita halaillessa ja hokiessa "kyllä me vielä nähdään". Tämä päivä oli rankempi. Piti sanoa heiheit tuolle kämppikselle, jonka kanssa ollaan reissattu ja asuttu jo melkein kaksi vuotta. Tietenkin nähdään vielä, mutta tuskinpa enää yhdessä asutaan tai ns. opiskellaan.

Vaasa näytti meille eilen parhaimmat puolensa. Huhtikuinen aurinko paistoi niin voimalla, että nyt kaulaani "koristaa" punainen kaulus. Tavattiin vielä eilen mahtavia ihmisiä, jotka piti sitten samantien hyvästellä. Jäi katkera, mutta kuitenkin enimmäkseen hyvä maku suuhun. Kiitos ja hyvästi, Vaasa.

Väkisin tykätty.

Tämä on myös uuden aikakauden alku. Vaasasta lähteminen tarkoittaa uusien mahdollisuuksien aukenemista. Lähitulevaisuus näyttää aika valoisalta: tiistaina lähden vähän reissuun, enkä tule ihan heti takaisin. Ja kun lopulta tulen takaisin, pääsen todennäköisesti puuhastelemaan S:n ja minun ensimmäisen yhteisen asunnon parissa, ellen nyt ihan sisustamaan niin ainakin etsimään meille sopivaa kotia. Ei pöllömpää.

"So when I get to Kuopio, are they going to roll out the red carpet for me? Cause it's not every day a man from the land of the free comes to town. Not to mention 'the home of the brave'." Näin sanoi S, 1.5.2008, klo 23:44. Jos jätetään huomiotta nuo yltiöisänmaalliset mutta kuitenkin erittäin itseironiset osiot, lainauksen alku kertoo mukavuuksista. When, ei if.

Sunnuntai 4.5.2008 klo 02:11

Ihanaa Leijonat/aurinko/S, ihanaa!

Ihana sää! Minä olen ruskettunut tänään. Makasin tuossa päivällä vajaan tunnin auringon hellittävänä. Kuuntelin musiikkia ja haaveilin siitä, mitä kolmen päivän päästä tapahtuu. Kolmen! Oli aika mahtavaa. Näin tuossa vapun alla aika monta halailevaa ja toisistaan tykkäävää pariskuntaa. Oli ihan hirveä ikävä S:ää. Onneksi kolmen päivän päästä pääsen taas olemaan osa halailevaa ja toisistaan tykkäävää pariskuntaa. Sanoinko jo, että nähdään S:n kanssa kolmen päivän päästä?

Ihana jääkiekko! Vaikka olen ehkä rauhoittunut viime vuosien aikana hieman (en esimerkiksi enää leikkele Savon Sanomista kaikkien SM-liigapelien tilastoja talteen), niin kyllä Leijona-joukkue sytyttää aina. Ihan aina. Viime vuonna ei paljon MM-lätkää tullut katsottua, kas kun amerikkalaiset eivät ymmärrä hyvän päälle (vaikka on niillä vissiin hyvä naismaku). Televisiosta ei näkynyt pelin peliä. Nettiyhteyskin pätki aika lahjakkaasti, joten edes sitä kautta kisoista perillä pysyminen oli vaikeaa. Gotta love Cable One. Finaalin "seurasin" niin, että äiti lähetti tekstiviestejä.

Samainen äiti oli tuossa aiemmin vähän sitä mieltä, ettei minun kannattaisi katsoa jääkiekkoa S:n seurassa. Minusta tulee kieltämättä melko äänekäs, hermostunut ja, hmm, liikehtiväinen (en ole ehkä ainoa, jolle niin Suomenmaassa näihin aikoihin käy). Saattaisin kuulemma karkoittaa S:n pois; normaalistihan olen niin herttainen ja rauhallinen. Not!

Ihana S! Se jaksaa joka päivä kertoa, miten paljon se tykkää. Monta kertaa, monella eri tavalla. Tänään se esimerkiksi sanoi, ettei välillä jaksa uskoa, että kaltaiseni tyttö suostui aikoinaan edes juttelemaan sille. Niin. S:llä lienee jotain itsetunto-ongelmia, tai sitten olen onnistunut sokaisemaan sen joillain taikakeinoilla ihan täysin. Love is blind, ja niin edelleen. Ehkä ei kannata kokeilla sitä kisakatsomon pystyttämistä S:n kanssa, ettei illuusio vain säry.

Tämän illuusion soisin kestävän pitkään, ikuisesti. Eikä se oikeasti mikään illuusio ole. Ollaan varmasti todistettu toistemme pahimmat aallonpohjat, silloin kun oli vielä vaikeaa. Jos siinä ei opi toista tuntemaan, niin ei sitten millään. Jos siitä ei ole säikähtänyt, niin tuskin televisiolle huutaminen ja räyhääminen ajaa toista karkuun.

Mutta vain tuskin.