Huhhuh. Tällä viikolla on kyllä ollut niin kiitettävästi hulinaa ja päänvaivaa, ettei blogille ole oikein jäänyt aikaa. Tai millekään muullekaan mukavalle. On ollut hermoja raastavaa jääkiekkoa (luonnollisesti!), töitä, takiaismaisia ja kitiseviä lapsia, rikkoutunutta televisiota, korjaajan vain puoliksi korjaamaa kastelujärjestelmää, uuden auton (kallista) rekisteröimistä, melko viimetingassa peruuntunutta lastenhoitajaa lauantain festareita varten ja ihan vain yleistä, rehellistä ketutusta.
 |
| Onneksi Leijonat ovat hoitaneet hommansa melkoisen mallikkaasti. Erityisesti USA-pelissä, jota varten tämäkin paita tuli tekaistua. |
Yritän tässä lasten kappaleiksi räjäyttämässä olohuoneessa istuessani muistuttaa itseäni kuitenkin siitä, että joka ikinen ongelmani menee kategoriaan #firstworldproblems. Mökötän talossa, jonka avaimet saimme kouraamme tasan viisi vuotta sitten. Pitkän työpäivän tehnyt insinöörimieheni kömpii juuri takapihalla kyynärpäitä myöden mudassa yrittäen korjata viime vuonna aidanrakentajien rikkomaa kastelujärjestelmäputkea. Siihen verrattuna tämä lastenhoito on aika helppoa - ainakin fyysisesti. Meillä on edelleen kaksi ihan täysin toimivaa televisiota, vaikka en nyt pystykään katsomaan kellarissa Netflixistä sarjoja juoksumatolla juostessani. Ihan sama; ulkona on varsin hyvät lenkkikelit, ja vaihtuvat maisemat ja raitis ilma päihittävät ruudun tuijottamisen. Uuden auton rekisteröinti oli kallista, koska auto on uusi (ja moninkertaisesti turvallisempi ja luotettavampi kuin edeltäjänsä). Aikoja sitten sovittu lastenhoitaja joutui perumaan tulonsa sairauden vuoksi, mutta perhe ja ystävät ottivat kopin, ja homma näyttää järjestyvän. Me pääsemme kuuntelemaan rokkia koko päiväksi.
Aika pieniä ja typeriä ongelmia, kun tarkemmin ajattelee. Toivottavasti ensi viikolla kevätaurinko paistaa taas tuohon pääkoppaani majoittuneeseen risukasaankin, ja löydän aikaa ja energiaa kirjoittaa vähän iloisemman blogimerkinnän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti