Huhtikuussa 2008 postiluukusta kolahti kirje, joka sinetöi meidän elämänpolkujemme muuttumisen yhdeksi. Käytännönjärjestelyt olivat kaukana valmiista tai varmasta, mutta pää oli aika pilvissä, vaikka seuraavaan reissuun ja pilvissä kirjaimellisesti lentelyyn olikin vielä muutama viikko aikaa.
Vastauksena alempana esitettyyn kysymykseen, "Missähän sitä on vuoden päästä?": Yhteisellä aurinkoisella parvekkeella suunnittelemassa yhteistä reissua Kansas Cityyn.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Lauantai 12.4.2008 klo 15:17
Ilmojen halki käy lentäjän tie
Nyt saa vissiin jo vähän innostua. 24 päivän päästä pääsen taas istumaan tuntitolkulla jalat koukussa ja syömään kyynärpää jonkun silmässä (tai jonkun kyynärpää minun silmässä), mutta on se sen arvoista. Kyllä: reissu!
Parasta kai tuossa kummiskin on se, ettei ihan heti tarvitse tulla takaisin. Saadaan olla viisi viikkoa yhdessä lämpimässä ja alkukesäisessä Keskilännessä. Ikävää on se, että näin jo viime yönä painajaista hyvästeistä, jotka joudutaan sanomaan matkan jälkeen vähän pidemmäksi aikaa. Unessa hoin itselleni tavaroita pakkaillessa, miten voi olla mahdollista, että taas, taas, pitää lähteä. Onneksi se oli unta.
Hihi, 24 päivää. Voisi ostaa itselle joulukalenterin.
Maanantai 14.4.2008 klo 17:57
Älytöntä
Siitä on nyt vuosi, kun S kävi luonani kylässä Emporiassa. Siitä taas meni puoli vuotta, ennen kuin nähtiin uudestaan. Miten nopeasti aika onkaan lopulta kulunut. Miten paljon vuodessa onkaan ehtinyt tapahtua. Miten niin toivottomasta tilanteesta ollaankin päädytty tähän.
Sitä passaakin ihmetellä. Sitäkin voi vähän kummastella, miten pieni maailma lopulta on. Istuttiin lauantaina iltaa kämppiksen serkun luona, ja selvisi, että erään blogisuosikkini kirjoittaja onkin serkun tuttu. Nauratti ehkä vähän aikaa. Nauratti vielä lisää, kun luettiin yhdessä sitten varsinaisia blogimerkintöjä.
Palataanpa takaisin tuijottamaan omaan napaan. On nimittäin ollut havaittavissa pieniä vaikeuksia keskittyä mihinkään, varsinkin koulujuttuihin. Ajatukset ovat aika vankasti jo tuolla kaukana. Menivät edeltä etuajassa. Onneksi itse pääsee kohta (22 päivää!) perässä.
Niin, ei mulla vissiin muuta. Kunhan kävin ihmettelemässä sitä, miten paljon elämä voi muuttua lyhyessä ajassa. Missähän sitä on vuoden päästä?
Keskiviikko 16.4.2008 klo 11:00
Ilmoitusluontoista asiaa
Kirjoitan tätä kahden aikaan yöllä. Tämän julkaisuhetkellä olen kertonut tuoreimmat kuulumiset jo läheisimmille kasvotusten tai puhelimen välityksellä. Jotenkin minusta tuntuu, että heillä on oikeus saada kuulla uutiset, ennen kuin ne täältä lukevat.
S tuli töistä kotiin noin puoli tuntia sitten. Juteltiin niitä näitä, ihan kuin mikä tahansa muukin päivä. Sitten sen puhelin soi. Isä siellä soitteli. "Hey, what's up. Well, that could be good news or bad news. Open it." Jaa, joku kirje. Kannattaisi varmaan tehdä osoitteenmuutos, että saisi postinsa oikeaan osoitteeseen. "Kuopio. Kuopio. It's pronounced Kuopio." Mutta... Eihän se voi olla... Toukokuussahan niiden vasta piti ilmoittaa! "Well, that's good news. I need to pick that up. Yeah, you can tell mom..." Ei, ei se oikeasti voi olla!
S lopetti puhelun, eikä sanonut mitään. Herra oli rauhallisuuden perikuva, vaikkakin vähän virnuili; täällä päässä kädet tärisivät. Uteliaisuus voitti, ja kysyin, mistä oli kyse. Yritin olla hymyilemättä, mutta hankalaa se oli. Mitäs luulet, oli vastaus. Pienen urkinnan jälkeen selvisi, että olin kuin olinkin luuloineni oikeassa.
On aika todennäköistä, että S aloittaa syyskuussa opinnot Kuopiossa. Ainakin sillä on nyt opiskelupaikka. Olisinko vuosi sitten uskonut? En. En oikein tahdo uskoa nytkään. Pitäisi varmaan rauhoittua, ainakin siksi aikaa, kun suunnitelmat on lyöty lopullisesti lukkoon. Vaan yritäpä itse ottaa rauhallisesti. Et pystyisi. Et.
*****
(Hihihii, ahhahaa, ei voi olla totta, ei voi olla totta, ei voi olla totta!)
<3
VastaaPoista<3
VastaaPoistaAwws!
Poista