Perinneperjantai: Lomakierteessä

Reissaamisen makuun päästyäni lentokentät tulivat varsin tutuksi. Neljäs yliopistovuoteni oli aika rento luentojen puolesta, joten pystyin tekemään paljon tehtäviä etänä, esimerkiksi Scottyn sohvalta käsin. Myös pitkä joululoma tuli hyödynnettyä matkustamalla Atlantin toiselle puolelle. Opiskelijan lainaton budjetti ei todellakaan olisi riittänyt harva se kuukausi reissaamiseen, mutta koska minun aikatauluni oli joustavampi, minä lentelin, ja koska Scottyn tilillä oli isompia numeroita, mies maksoi useimmat matkani.

Marraskuun 2007 lopulla, vasta heipat sanoneina, meillä oli jo seuraava kohtaaminen tiedossa, ja kaukosuhteesta isona osana mieleen jäänyt päivien laskeminen pääsi täyteen vauhtiin.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Tiistai 20.11.2007 klo 18:43

Pari hassua viikkoa

S:llä oli eilen ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa. Oli outoa istua kotona voimatta jutella S:lle; ennenhän se ei töissä muuta tehnytkään, kuin jutteli minulle. Ennen (ainakin useimmiten) se tuli myös suoraan töistä kotiin soittamaan minulle.

Eilen se kirjoitteli sitten töiden jälkeen kaverinsa, tai no minunkin kaverin, luota, että sillä on todella kova ikävä. Se oli tuijottanut töissä kännykällään minusta ottamaa kuvaa puoli tuntia. Illalla, tai no niiden yöllä ja meidän aamulla, se viimein sitten soitti. Oli ollu kavereiden kanssa ulkosalla. Mukava, kun sillä on taas ihmisiä ympärillä. Anyway, eipä tuntunut kavereiden seurakaan auttavan ikävään. Lässyteltiin siinä vähän aikaa, ennen kuin se nukahti luurit korvilla.

Aamulla herätessään se jutteli taas mukavia. Sai se minut oikein innostumaankin, kun sanoi, että se vie minut firman pikkujouluihin. Tarkoittaa siis sitä, että nähdään taas parin viikon päästä! Tarkoittaa myös sitä, että pääsen mekko-ostoksille.

Hymyilyttää, vaikka on järkyttävä ikävä.

Kuinka tuommoista voisi olla ikävöimättä?

Keskiviikko 21.11.2007 klo 18:33

I Found You, I Found Myself

Yhteinen aika muutti S:n ja minun välillä jotain. Meistä tuli jotenkin läheisempiä, varmempia toisen tunteista. Se on tehnyt myös erossaolosta tietyllä tapaa helpompaa, toisella tapaa paljon vaikeampaa. Helpompaa siksi, ettei toisen tunteita tai ajatuksia tarvitse arvailla. Vaikeampaa siksi, että halu olla samassa paikassa on entistä kovempi.

Itse olen yrittänyt keskittyä noihin positiivisiin puoliin, mutta S:n tilanne tuntuu olevan vähän päinvastainen. Se ei tunnu kestävän edes tätä parin viikon erossaoloa. Eipä tämä tietysti minullekaan helppoa ole. On kamala ikävä, mutta jotenkin sen kestää, kun tietää, että siellä se toinen odottaa ja tykkää ihan yhtä paljon. Varmasti.

Äiti sanoi S:n vierailun jälkeen, että olin ollut kotona sama tasapainoisempi itseni kuin muutama vuosi sitten. Voipi olla. Tuntuu vain hurjalta ajatukselta, että S:n kaltainen sekopää olisi saanut minut rauhoittumaan. Ehkä silti löysin itseni samalla, kun löysin sen.

Oh so sappy. Oh so happy.

Sunnuntai 25.11.2007 klo 00:39

Happiness

En kestä, kun olen niin innoissani. Olen niin onnellinen siitä, miten onnellinen tulen olemaan reilun viikon päästä. Lähden melkein kuukaudeksi S:n luo. Vietetään siis joulu ja uusivuosi yhdessä. En kestä!

S on puhunut minulle niin mukavia viime aikoina, että melkein korvia kuumottaa. Se muistaa sanoa jotain kaunista joka kerta, kun jutellaan. Puhuu se minusta kai muillekin, kun pari sen naispuolista kaveria (joista toinen on tästä blogistakin tuttu mustasukkainen ystävä) oli jo pyytänyt S:ää lopettamaan tyttöystävästään jauhamisen. Ihme, kun minun kaverit eivät ole vielä rohkaistuneet pyytämään moista; S:stä puhumisen vähentämistä.

Aika lääpällään tässä taidetaan siis olla puolin ja toisin. Välillä olo on kuin teinitytöllä, mutta sillai kivalla tavalla. Ja saa kai sitä vielä 23-vuotiaana vähän teini ollakin. Sillai kivalla tavalla.

En jaksa oikein ymmärtää, että siitä on vasta viikko, kun nähtiin edellisen kerran. Tuntuu kuukaudelta, kahdelta. Jokainen päivä on liikaa, mutta onneksi jälleennäkemiseen ei ole enää montaakaan vuorokautta. Luulisi ajan menevän tästä eteenpäin nopsaan, kun pääsen jo ensi viikolla matkustamaan kotipuoleen. Jos ei matkustelu ja pakkailu (ja koulu) saa aikaa kulumaan, niin ainahan voin yrittää keksiä S:lle sopivaa joululahjaa. Siinä riittääkin tekemistä. S on tehnyt jo nyt niin uskomattomia juttuja minun puolesta, ettäh. Pienet on paineet. It has to be perfect.

Vaikka se kyllä sanoi, että kuukausi minun kanssa on aivan riittävä joululahja. Järkensä se on menettänyt. Toivottavasti se ei löydä sitä ihan pian.