Kun Kansas City oli sininen

Sunnuntai-iltana katsoin televisiota sormien välistä. Yritys pilkkoa jännitystä pienempiin osiin epäonnistui, ja sydän meinasi hakata itsensä rintakehästä läpi, vaikka viiden juoksun tuoma johtoasema oli lähes satavarma takuu voitosta.

Sunnuntaina pelattiin viides loppuottelu Kansas City Royalsin ja New York Metsin välillä. Voitot olivat Kansas Cityn sinisille pojille 3-1, ja mestaruuteen tarvittava neljäs voitto näytti lipuvan ulottumattomiin, kun peli oli yhdeksännen inningin, vuoroparin, alussa kotijoukkue Metsille 2-0. Loistavasti pelannut syöttäjä Matt Harvey väitteli valmentajiensa kanssa viimeisen inningin syöttämisestä. Manageri olisi halunnut varmistaa voiton laittamalla syöttökummun päälle tuoreen käden vaihtopenkiltä, mutta Harvey voitti väittelyn ja asteli yli 100 syöttöä heitettyään vielä kerran kentälle, lopettamaan aloittamansa pelin, ja kotiyleisö oli enemmän kuin mielissään.

Viime vuonna 90 jalan, 27 metrin, eli kolmannen pesän ja kotipesän välisen matkan päähän mestaruudesta jäänyt Kansas City Royals ei kuitenkaan ollut valmis nöyrtymään. Kun Eric Hosmer syöksyi uhkarohkeasti kotiin tasottaen pelin, jokainen Royals-fani tiesi, että tiistaina tavattaisiin torilla. Olimmehan nähneet tämän ennenkin. Monta kertaa.

Mets-fanien epäusko, kun peli olikin yhtäkkiä tasan. Kuva: New York Post.

Kun kolmas jatkoerä alkoi, Kansas Cityn hanat aukesivat, ja yhtäkkiä peli oli 7-2 vierasjoukkueen hyväksi. Välierästä edelleen suuttuneena olleet äänihuuleni tuottivat jos jonkinlaisia kiekaisuja, ja Metsin tasoitusvuoron alkaessa kädet liimautuivat kasvoille ja sormet silmien suojaksi. Jännitti.

Vähän ennen puolta yötä Kansas Cityn aikaa alkoi spontaani ilotulittelu, joka näkyi säätutkalla. Kansas City Royals voitti World Series -tittelin ensimmäistä kertaa 30 vuoteen ja toista kertaa ikinä.

*****

Kaupunki juhli mestaruutta eilen, ja kun sanon kaupunki, todellakin tarkoitan sitä. Alustavat arviot 250 000 osallistujasta menivät todella alakanttiin, sillä viimeisimmät veikkaukset liikkuvat 800 000:n korvilla. Suurin osa kouluista oli kiinni, kuten myös moni työpaikka.

Vaikka meidän koko kööri ihan tuota pienintä fania lukuunottamatta oli flunssan kourissa, päätimme lähteä kokeilemaan onneamme downtowniin pääsyn suhteen. Pelkäsin, että katuisimme, jos emme olisi lähteneet, ja taisinpa olla kerrankin oikeassa, sillä olihan se melkoinen kokemus, vaikka emme juuri mitään nähneet tai kuulleet.

Scotty teki viisaan päätöksen ja parkkeerasi auton sivukujalle reilun kuuden kilometrin päähän juhlapaikasta. Vähemmän viisas päätös oli jättää rattaat kotiin. Pääsimme kuitenkin mukaan hulinoihin, vaikka niskat anelivatkin armoa kaikesta kantamisesta. Toista kautta bileisiin yrittäneet kaverimme eivät päässeet edes monen tunnin ruuhkassa jumittamisen jälkeen.

Alkumatkalla oli vielä aika yksinäistä.

Downtownin häämöttäessä horisontissa seuraa alkoi olla jo kiitettävästi.

Juhlapaikalla vielä enemmän.

Itse sankarit tuolla jossain keskellä.

Pienelle miehelle tuli nälkä.

Suihkulähteetkin muuttuivat sinisiksi.

Melkein autolla! Pikkuneiti pyysi päästä hartioille lepäämään. Takana oli vähintään 10 kilometriä vipeltämistä.

Tunnelma oli iloinen, mutta rauhallinen. Kansas Cityn poliisilaitos raportoi kolmesta kokonaisesta pidätyksestä, mikä kertoo aika paljon. Kansas City Royals sai arvoisensa juhlat.

Tuolla oltiin. Kuva: KCTV5 News.

Vertailun vuoksi kuva ensimmäisestä Royals-pelistäni toukokuulta 2008:

Paljon on muuttunut.

Seuraavan kerran otamme mukaan rattaat. Toki jos seuraavaan kertaan menee jälleen 30 vuotta, tuskin niitä tarvitsemme.