Perinneperjantai: Jälleennäkeminen

Muistan aika elävästi sen hetken, kun kävelin matkalaukkuineni Baltimore Washington International -kentän tullista läpi ja näin tutun hahmon seisomassa selin minuun päin. Tunne oli melkoisen epätodellinen; siinä se nyt oli, konkreettisesti samassa tilassa. Kosketusetäisyydellä.

Myös ajomatka Scottyn asunnolle on piirtynyt voimakkaasti tähän hataraan mieleen. Vaikka mies oli tuttuakin tutumpi, minua hieman ujostutti, tavoistani poiketen. Oli niin hankala ymmärtää, ettei välissä ollut kuulokkeita, näyttöjä, valtamerta. Edes kädestä kiinni ottaminen ei tuntunut luonnolliselta, mutta onneksi Scotty oli rohkeampi ja halusi puristaa räpylääni koko ajomatkan, vain varmistaakseen, että olin oikeasti siinä. Sekin oli odottanut jälleennäkemistä, ihan yhtä paljon kuin minäkin.

Kahteen viikkoon mahtui paljon uusia kokemuksia ja nähtävyyksiä, mutta kyllä Valkoista taloakin elävämmin on jäänyt mieleen yhteinen aika ja se tunne, että olimme nyt ihan oikeasti pari.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Maanantai 22.10.2007 klo 11:26

Taalla, missa pitaakin

Olen siella, missa pitaakin. Aika pitkaan olen halunnut noin sanoa, ja nyt se on totta. Aloitetaanpa matkamuistelot ihan alusta...

Kaytiin keskiviikkona Pullossa, kun tulossa oli kuitenkin parin viikon tauko. Pullo ei pettanyt taaskaan, silla illan aikana minua mm. kosittiin tanssilattialla (ihan oikein polvillaan) ja minulta kyseltiin juttuja johonkin kirjaan, joka on tarkoitettu miehille, jotka eivat osaa iskea naisia. No, ei kylla osannut tama wannabe-kirjailijakaan.

Torstaina pakkasin parin tunnin younien jalkeen viimeiset tavarat ja jarjestelin huoneen kuntoon, silla en palaa kotiin yksin. Hurautettiin Soilen kanssa taksilla rautatieasemalle. Matka alkoi. Janskatti.

Yritin nukkua junassa huonolla menestyksella. Tikkurilassa olin vaille kahdeksan, varmasti erittain virkean nakoisena. Tati oli vastassa, vei kotiinsa ja ruokki matkalaisen. Saunan jalkeen painuin pehkuihin. Saatoin ehka pikkuisen jannittaa tulevaa, silla nukuin ehka yhteensa nelja tuntia koko yona. Nousin ylos kolmelta, vaikka olisin saanut nukkua viela kaksi tuntia.

Lentokentalla jonottelin kuin vanha tekija, ja oikea portti loytyi ilman mitaan ongelmia. Oikeastaan koko matka sujui ilman mitaan ongelmia. Heathrow'lla vaihdoin terminaalia ja tayttelin lomakkeita. Loysin tieni oikeaan koneeseenkin. Yritin nukkua koneessa, lentoaika oli sentaan seitseman ja puoli tuntia, muttei tullut uni silloinkaan silmaan. Katselin elokuvia ja pelkasin tullivirkailijoita. Turhaan.

Kone laskeutui etuajassa BWI:lle ja selviydyin passintarkastuksestakin ripeasti. Tullirouva kyseli minulta paljon kysymyksia, mutta paasti minut menemaan ihan ilman mutinoita. Matkalaukkukin oli loytanyt tiensa perille asti, joten siina vaiheessa ei ollut enaa mitaan pelattavaa. 

Mutta jannityspa ei poistunut mihinkaan. Kavelin vastaanottoaulaan ja istuin odottamaan S:aa. Oltiin sovittu, etta se tulee hakemaan minut viidelta, mutta olin selviytynyt kaikista tullimuodollisuuksista jo reilusti ennen sita. Ajattelin kavaista naistenhuoneessa vahan siistiytymassa, olinhan matkustanut jo ihan reippaan tovin vahilla unilla. Matkalla wc:hen nain kuitenkin tutun hahmon. Se seisoi selin minuun jonkun infotaulun edessa. Syke kiihtyi ehka vahan, mutta todella vahan. Yllattavan vahan. Kavelin sita kohti, ja se kaantyi ympari ennen kuin ehdin kopauttamaan sita olkapaahan. Oltiin melkoisia Naantalin aurinkoja, molemmat. Se harppoi rutistelemaan minua, ja rutisteltiinkin sitten aika pitkaan.

Kun oltiin sanottu toisillemme sen seitseman kertaa, etta on ollut ikava, S koppasi laukkuni ja lahti viemaan minua ja laukkua autolle. Kylla siina matkavasymys karisi, kun ihmettelin vain sita, etta voin pitaa S:aa kadesta ja kuulla sen aanen ilman kuulokkeiden sarinoita. Ja vaikka se kaikki oli ihmeellista noin pitkan erossaolon jalkeen, se tuntui silti kuitenkin kummallisen luonnolliselta. S sanoikin lauantaina minun vieresta heratessaan, etta "This just feels right."

S tulee kohta kotiin lounaalle. Jatkan tarinointia siis myohemmin.

Tiistai 23.10.2007 klo 10:30

Uskomatonta, mutta totta

Isanta on toissa, joten nyt olisi taas aikaa tehda muistiinpanoja. Mihin jainkaan...

S tuli siis hakemaan minua etuajassa lentokentalta, kun oli kyllastynyt paivittelemaan lentokentan aikataulusivustoa toissa. Ajeltiin S:n kampalle, rapsuteltiin pikkukisua ja toisiamme. Oltiin ja ihmeteltiin. Maistelin Bud Lightia.

Alunperin meidan oli tarkoitus viettaa rauhallinen koti-ilta, mutta vireystilani oli yllattavan hyva, joten S vei minut iltapalalle Annapolisiin. Istuttiin laiturilla syomassa rapudippia ja siemailemassa paikallista olutta. Olihan se aika romanttista, varsinkin kun S, joka on aina puhunut, miten han ei tykkaa nayttaa tunteitaan julkisilla paikoilla, piti minua koko ajan kadesta kiinni.

Kaytiin viela tanssimassakin, ennen kuin unihiekka alkoi hiertaa silmia. Tultiin "kotiin", mentiin ajoissa nukkumaan, ja herattiinkin ajoissa lauantaiaamuna. Kuten jo edellisessa merkinnassa kirjoitin, se kaikki tuntui niin normaalilta ja tavalliselta. Oikealta, mutta silti uskomattomalta.

Ajettiin lauantaina uudestaan Annapolisiin katselemaan nahtavyyksia ja syomaan merenherkkuja. Kaveltiin ympariinsa punatiilisia katuja (kasikkain, tietenkin), ennen kuin mentiin varsinaiseen maaranpaahamme, Naval Academyyn. Hieno paikka oli se.

Annapolis.

Naval Academy Chapel.

Illalla oli tarkoitus viettaa S:n laksiaisia, joita Ty(tt)okaveri oli jarjestellyt jo jonkin aikaa. Oltiin palaamassa kotiin Annapolisista, kun Ty(tt)okaveri soitti ja ilmoitti, ettei hanella ole puhtaita vaatteita, eika siis voi tullakaan. Tuntia ennen, kuin kaikkien oli tarkoitus tavata S:n lahipubissa. Mika lie sitten ollut oikea syy. Moni muukin oli joutunut perumaan tulonsa, oikeista syista tosin, joten S sanoi Ty(tt)okaverille, ettei ole varmaan enaa sitten jarkevaa edes lahtea istumaan pubiin parin Ty(tt)okaverin kaverin kanssa, joita S ei edes tunne kovin hyvin. Ty(tt)okaveri lupasi ilmoittaa kavereilleen.

Toisin kavi. Kahdeksan maissa S sai puhelun oudosta numerosta. Eras Ty(tt)okaverin tuttu oli odottanut pubissa tunnin, yksin. S kutsui sitten kyseisen tyypin kampalleen. Tanne tuli myos S:n ystava, jonka koulukaveri pelaa TPS:ssa latkaa. Sen kanssa oli tosi helppo tulla juttuun, ja se kyselikin minulta ihan innoissaan asioita Suomesta ja suomalaisista. Se tiesikin jo aika paljon, sattuneesta syysta. Se oli myos vahan pettynyt, kun minulla ei ollutkaan leveaa suomalaisaksenttia.

Vietettiin iltaa neljastaan S:n lahipubissa pelaillen dartsia. Olen surkea tikanheitossa, mutta dartsissa parjasinkin yllattavan hyvin. Heittelin napakymppejakin monta kertaa, enka puhkonut kenenkaan silmia. Oltiin S:n kanssa voittamaton parivaljakko. Muahh.

Sunnuntaina oltiin hitaita lahtijoita, joten karsittiin sunnuntain retkiohjelmasta pari kohdetta pois. S ajoi autonsa metroasemalle, ja seikkailtiin junilla itsemme ensin Arlington National Cemeterylle. Paiva oli lammin ja aurinko porotti pilvettomalta taivaalta niin, etta mina rusketuin. Kaveltiin ympariinsa monta tuntia, kun S toimi matkaoppaana ja naytti mm. John F. Kennedyn haudan. Koko paikka veti hiljaiseksi.

Marine Corps War Memorial.

Amerikkalaisten sotasankareiden kunnioittamisen jalkeen junailtiin elaintarhaan. Kello oli jo aika paljon, joten hamara alkoi laskeutua, mutta ehdittiin nahda mm. suloinen pikkupanda ja jonkin sortin myyra, joka juoksi juoksupyorassa taukoamatta. Oli oikein kiva paiva.

Eilen sitten vietettiin oikeasti koti-ilta. Katsottiin amerikkalaista jalkapalloa ja leikittiin kisun kanssa. Kyllahan tahan tottuisi.

Tiistai 30.10.2007 klo 13:34

Back in Business and Kansas

No joo, Kansasissa ollaan. Ajettiin eilen 23 tuntia putkeen. S oli oikein kunnon rekkamies, ja selvittiin matkasta ilman mitaan kommelluksia. Pidettiin valilla suomen oppitunteja ja puhuttiin politiikasta, etta mikas siina oli ajellessa. Pikkukisukin oli maailman kiltein kisu, vaikkei ole koskaan mihinkaan matkustanutkaan.

Vaan ehtihan sita tapahtua vaikka mita ennen tuota meidan maratoniakin. Tapasin mm. Ty(tt)okaverin S:n jaahyvaislounaalla, mutta eipa se minuun juuri mitaan kontaktia yrittanyt ottaa. Pari vaivaista sanaa vaihdettiin, mutta onpahan nyt kohdattu sekin peikko. S piti minua viela valilla kadesta kiinni, oli se muutenkin aika suloinen. Etta eipa paljoa pelottanut.

Vietettiin viime viikolla aika rauhallisia koti-iltoja istuskellen sohvalla ja katsellen elokuvia. Yhtena arki-iltana nahtiin S:n kavereita, mutta muuten vietettiin laatuaikaa kahdestaan. Paasin ajelemaan S:n autollakin, kun haettiin muuttoauto. Se kyseli minulta huolissaan, milloin olen viimeksi ajanut manuaalivaihteista autoa. Halusi varmistaa, etta osaan kanssa sitten kayttaa niita vaihteita. Nauratti, koska olen elaessani ajanut tasan kerran automaattivaihteisella. Manuaalit ovat kotoisammat. Ylitin silti itseni, kun ajelin Columbian liikenteessa muina naisina ihan yksin. S:n perassa.

Perjantaina S vei minut Baltimoreen katselemaan haita ja muita merenelavia. Sen jalkeen kaveltiin vesisateessa italialaiseen ravintolaan, jonne S oli oikein tehnyt varauksenkin. Olihan mahtavaa ruokaa! Istuttiin kellarissa ja pidettiin toisiamme kadesta kiinni. Minua olisi oksettanut, jos olisin seurannut meita ulkopuolelta.

Lauantaina mentiin metrolla paakaupunkiin katselemaan vahan nahtavyyksia. Siella on niita tarjolla ihan muutama. No, nyt on kierretty museoita, nahty monumentteja ja kayty seisomassa Valkoisen talon edessa. Katseltiin, kun aurinko laskeutui Lincolnin muistomerkin taakse. Oli valilla ihan romanttistakin. Vahingossa.

National Museum of Natural History.

National Museum of American History.

National Air and Space Museum.

United States Capitol.

Valkoinen talo.

Lincoln Memorial.

Sunnuntaina pakattiin tavarat ja nukuttiin. Koytettiin S:n auto kiinni muuttoauton peraan traileriin ja lahdettiin liikkeelle puolenyon jalkeen. Ajettiinkin (tai S ajoi) sitten puoli mannerta lapi vajaassa vuorokaudessa. Seurusteltiin vahan aikaa S:n vanhempien ja siskon kanssa ennen kuin lahdettiin kaymaan ulkosalla muutaman S:n kaverin kanssa. S:n aiti ehti tentata minua kuitenkin lyhyen ajan sisaan jo aika hyvin. Halusi selvittaa tulevaisuuden suunnitelmia(mme). En oikein osannut vastata. Eihan tassa oikein tiedeta viela itsekaan.

Sen kuitenkin tiedan, etta yhdessa halutaan olla, ja nyt ei meita enaa esta mikaan muu kuin valtameri valissa. Ja paperisota. Pikkuvikoja.

Olen talla hetkella yksin S:n vanhempien talossa. S lahti tapaamaan uutta pomoaan, korjasin oikein sen housunlahkeetkin juhlan kunniaksi. Pitanee menna valmistautumaan myohaista lounasta varten, S:lla tuskin menee enaa pitkaan. Edustusvaimon pitaa olla edustuskunnossa.