Valinnoista valittamatta

Elämä on täynnä valintoja. Helppoja ja vaikeita, isoja ja pieniä, kaikkea siltä väliltä. Sattumanvaraisia, tarkoin harkittuja, vähän pakon edessä tehtyjä, tai hetken mielijohteesta.

Oma elämänpolku johti aikoinaan siihen pisteeseen, että valitsin Vaasan toiveopiskelukaupungikseni, ja valintakokeiden kautta sinne pääsinkin. Yliopistolla sattui olemaan kahdenvälinen sopimus erään kansasilaisen collegen kanssa, ja koska olin valinnut englannin pääaineekseni, päädyin Emporiaan vaihtoon suorittamaan pakollista kieliharjoittelua. Sinne päästyäni valitsin juhlimisen tunnollisen koulunkäynnin sijaan, ja eräänä maanantai-iltana hämyisen baarin tiskillä istuskellessani pörröpäinen poika valitsi minut juttuseuralaiseksi.

Tämän jälkeen Scottyn piti valita työn ja tytön välillä - työ voitti, mutta mies päätyi lopulta pyörtämään päätöksensä. Valitsimme ensin Suomessa asumisen, naimisiinmenon, ja sen jälkeen Kansas Cityyn muuttamisen. Se taas johti omaan kotiin, karvaiseen pesueeseen ja kahteen lapseen. Elämän isoimpia valintoja.

Olen pyrkinyt olemaan valittamatta omista, tietoisista valinnoistani, tai ainakin vääntelemään asenneruuvia semmoiseen asentoon, että edes yritän nähdä asian positiiviset puolet - tilanne kun harvemmin valittamalla paranee. Kitisemällä pakenen vastuuta, jonka olen päätöshetkellä ottanut ikuisesti omakseni.

Kyllähän minua välillä ketuttaa ja kaduttaa. Jossitteluttaa. Kahden lapsen kanssa jonglööratessa käy kieltämättä mielessä, oliko järkevää jättäytyä näin pitkäksi aikaa kokonaan pois työelämästä - en ole oikein pitkäpinnaista kotiäitityyppiä, joten voisi olla kaikille parempi, jos olisin päivät muualla. Kun kaksi paimenkoiraa kailottavat kilpaa, tekisi mieli tehdä rukkaset vähintään toisesta, erityisesti vauvan nukkuessa. Ja niin edelleen.

On ihmisiä, ystäviä ja perhettä, joille voin avautua ihan kaikesta, rehellisesti, ilman tuomitsemista. Saan ymmärrystä ja myötätuntoa, koska he osaavat suodattaa roihuavien tunteiden seasta ne avainasiat. Jos räyhään koiranpennun tuhoamista kengistä, se ei tarkoita, että katuisin koiran ottamista, vaan sitä, etten omilla toimillani ole osannut estää tuhoa tapahtumasta.

Lähipiiristä löytyy valitettavasti myös ihmisiä, jotka ovat vahingoniloisia. Ihmisiä, jotka odottavat kieli pitkällä, että pääsisivät sanomaan I told you so, minähän sanoin. Yleensä en anna heille ammuksia, vaan kerron kiiltokuvamaisen ihanasta elämästäni jättäen sen nurjan puolen piiloon, sillä en jaksa kuunnella kuittailua.

Viime viikonloppuna kävi kuitenkin sellainen lipsahdus, että menimme puhumaan isosta sairaalalaskusta ja huonosta vakuutuksestamme tällaisen ihmisen edessä. Kuuntelijan kasvoille kohosi pirullinen ilme, ja virnistävästä suusta sihisi myrkyllinen kysymys: "No, kenen valinta se huono vakuutus oli?"

Normaalisti en jaksaisi välittää, mutta syytettäköön nyt vaikka sitten kropasta liian hitaasti poistuvia raskaushormoneja sähähdyksestäni. Kun pitää valita kahdesta p*skasta vakuutusvaihtoehdosta vähemmän p*ska, niin voiko meitä oikeasti syyttää siitä, että monen tonnin lasku ärsyttää?

Tokihan Scotty (tai minä) olisi voinut valita toisen työpaikan, joka tarjoaisi parempia vakuutusetuuksia, vaikka muuten työpaikka aika mainio onkin. Jos olisimme jättäneet lapsen tekemättä, olisivat nämäkin rahat säästyneet. Tai jospa olisimmekin jääneet Suomeen, niin sairaalakeikasta olisi selvinnyt aika paljon halvemmalla. Kaikelta tältä oltaisiin vältytty, jos Scotty olisi päättänyt jäädä itärannikolle töihin ja unohtanut suomalaisen tytönhupakon. Tai jos minä en olisi mennyt baariin sinä eräänä maanantai-iltana. Tai jos olisin hakenut muualle vaihtoon. Tai mennyt muualle opiskelemaan.

Eihän se sairaalalasku valitettavasti valittamalla pienene, mutta vakuutuksen suurta omavastuuta en ota vastuulleni. Minulle voi virnuilla muista näennäisesti typeristä valinnoistani, mutta ei tästä. Ei. Tämä menee amerikkalaisen yhteiskunnan, politiikan ja kulttuurin piikkiin, vaikka se piikki meidän maksettavaksi lopulta jääkin.

Onneksi nämä kaksi taitavat olla jokaisen dollarin arvoisia. Ainakin parempi olisi.