Perjantai-ilta Annin ja Scottyn tapaan

Joku meidän touhuja pidempään seurannut on ehkä huomannut, että olemme joskus aika spontaaninsorttista porukkaa. Meidän suunnitelmallisuudesta, tai lähinnä sen puutteesta, on jälleen kerrottavana oikein oiva esimerkki viime perjantailta.

Klo 15:45

Soitan Scottylle ja kysyn, mitä mies haluaisi tehdä illalla. Koska kotikaupunkimme sininen ylpeys, baseball-joukkue Royals aloittaisi semifinaaliurakkansa ALCS:n (American League Championship Series) muodossa illalla, mietimme ihan tosissaan sporttibaariin menemistä koko köörillä, mutta tulemme siihen tulokseen, että on helpompi olla kotona pienten kanssa, koska meteli on varmasti kova. Sitä paitsi minun pitäisi vaihtaa lököhousut johonkin edustavampaan. Mies sanoo nappaavansa kotimatkalla meille subit.

Klo 15:55

Käyn meidän Suomi-neitokaisten kesken keskustelua illan pelistä ja lippujen järjettömistä hinnoista. Menen huvikseni tarkistamaan, missä sfääreissä liput sillä hetkellä jälleenmyyntisivustolla liikkuvat, ja sydämeni meinaa jyskyttää itsensä rintakehästä ulos. Ovat yllättävän edullisia.

Klo 16:00

"Tuota, tiedän, että tämä ei ole mitenkään mahdollista, mutta..." Kerron Scottylle verrattain alhaisista hinnoista, ja mies antaa minulle lisää köyttä sanomalla, että hän voisi soittaa äidilleen ja pyytää häntä vahtimaan lapsia.

Klo 16:07

Seuraan haukkana koko ajan nousevia lippuhintoja. Miehestä ei kuulu mitään, joten soitan perään. Anoppi ei ollut vastannut puhelimeen.

Klo 16:08

Puhelumme keskeytyy, sillä anoppi soittaa Scottylle takaisin.

Klo 16:10

Scotty soittaa ja kertoo, että äidillään on flunssa, ja olipa sopinut illaksi jo muuta menoa. Scottyn mielestä voisimme ottaa pienen miehen stadionille mukaan, ja minäkin aloin olla sitä mieltä, että se voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto, vaikkakin illasta oli tulossa viileä ja täpötäydellä stadionilla olisi takuulla meteliä. Scotty lupasi pitää kuusiviikkoisemme lämpimänä rintarepussa ja suojata korvat mölyltä. Voisimmehan lähteä pois, jos ongelmia tulisi. Meidän pitäisi vain löytää hoitopaikka isosiskolle, joka on jo liian iso pääsemään peleihin ilmaiseksi ilman lippua.

Klo 16:17

Soitan Scottylle jälleen, sillä vaikka lapsukaisen hoitopaikka on varmistunut, lippujen hinnat alkavat olla jälleen aika korkeita. Scotty käskee minun painaa siitä huolimatta tilausnappia.

Klo 16:21

Sähköpostini ilmoittaa minulle lippujen olevan valmiita tulostettaviksi. Menen vaihtamaan tulostimeen värikasetit ja sotken etusormeni magentalla.

Klo 16:25

Scotty tulee kotiin ja vastassa on lökäpöksykolmikko. Imuri makaa keskellä lattiaa, sillä viikonloppusiivoukseni jäi raa'asti kesken lipputohinan takia. Kuivausrumpu hyrrää vielä viimeisiä pyykkejä, joiden seassa alkuviikosta ostamani ja nyt akuutisti tarpeeseen tuleva pikkumiehen lämpöpuku pyörii.

Klo 17:05

Nautin verrattain kiireettömästä (kerrankin!) valmistautumisesta ja sudin meikkiä naamaan, kun Scotty huutaa minulle alakerrasta, että jo paikan päällä oleva kaverimme ilmoitti pelin alkavankin jo puoli seitsemältä, eli 37 minuuttia alkuperäistä aikataulua aikaisemmin.

Klo 17:07

Ryntään alakertaan työntämään ryntään nukkuvan pikkumiehen suuhun. Normaalisti hanakka syömämies flirttailee mieluummin kattotuulettimen kanssa.

Klo 17:12

Vaihdan kaverille vaipan ja huudan autoa pakkaavalle miehelle, että olemme valmiita. Hänkin vakuuttaa kaiken olevan valmista lähtöön, mutta hetken päästä selviää, ettei kukaan tiedä, missä meidän neitokaisen kengät ovat. Vähiten neito itse.

Klo 17:20

Kengät löytyvät neidin sängyn alta. Pakkaamme koko konkkaronkan autoon ja unohdamme melkein liput kotiin.

Klo 17:30

Möllötämme Mäkkärin matelevassa autokaistajonossa, sillä on pakko saada pikaisesti ruokaa - vaikka se olisi sitten pika"ruokaa". Hyväksymme sen tosiseikan, ettemme ehdi pelin alkuun mitenkään.

Klo 17:37

Pääsemme vihdoin jatkamaan matkaa. Kuulemme AM-radion särisevästä lähetyksestä pelin alkuun olevan vielä puolitoista tuntia, ja vaikka Google kertoo samaa tarinaa, baseballin kattojärjestö MLB sanoo tiukasti puoli seitsemän; samoin kuin lippummekin.

Klo 18:15

Tiputamme isomman lapsukaisen ystävien luo hoitoon.

Klo 18:17

Kaveri soittaa ja kysyy, miten lonkeroa tehdään.

Klo 18:30

Peli ei ala. Lähestymme stadionia ja päätän tarkistaa vielä kerran lippujen hinnat, sillä haluan itselleni hyvän mielen hyvästä diilistä. Ei olisi kannattanut, sillä lippuja saa muutamalla kympillä.

Klo 18:45

Saamme auton parkkiin. Syötän vielä kerran naperon, sillä pelkään räjähtäväni illan aikana, koska siirrymme pulloruokintaan. Mies availee minulle siideriä. Mietin, kuvaataanko yllämme leijuvasta ilmalaivasta erästä autossa imettävää suomalaista.

Klo 18:55

Vaipanvaihto liukkaalla nahkapenkillä osoittautuu hankalaksi.

Klo 18:56

Hurjannäköinen B-2-pommikone lentää stadionin ja ympäröivän parkkipaikan yli. Ihastelen niskat vääränä, kun jylisevä kone kaartaa yläpuolellamme takaisin kohti Missourissa sijaitsevaa tukikohtaansa.

Klo 19:00

Lähdemme harppomaan kohti stadionia. Pelin alkuun on vielä seitsemän minuuttia, mutta suuri parkkipaikka ja edessä oleva turvatarkastus pitävät huolen siitä, ettemme ehdi näkemään ensimmäistä syöttöä.

Klo 19:10

Olemme info-pisteellä hakemassa lapsukaiselle todistusta ensimmäisestä pelistä. Siskonsa sai sellaisen reilun viiden viikon ikäisenä paljon tyhjemmällä - ja lämpimämmällä - stadionilla.

Klo 19:14

Otan tämän kuvan:

*****

Kylläpä kannatti kuunnella jyskyttävää sydäntä ja pienen miehen hyvinvointia minulle vakuutellutta isompaa miestä. Muistan pikku-ukkomme ensimmäisen, 5-0 kotijoukkueelle päättyneen pelin varmasti aina. Kaveri viihtyi yllättävän lämpöisessä ja tuulelta suojassa olleessa katsomossa yhtä hyvin kuin siskonsakin, sillä nukkui suurimman osan pelistä. Kaikki meni niin hienosti! Isukki huolehti, ettei lapsi kuuroutunut oman yleisön mölinän takia; vain jäisen maitopussukan lämmittäminen viileässä syysillassa oli haasteellista (Scotty laittoi sen lopulta paitansa alle).

Oltiin aika ylhäällä.

Voittajien on helppo hymyillä.

Parkkipaikalta lähteminen kesti hetkisen, kun himpun verran vajaa 40 000 ihmistä pyrki pois.

Muuten, jos olette koskaan miettineet, auttaisiko orastavaan flunssaan ja sen aiheuttamaan kurkkukipuun playoff-vaiheessa olevassa baseball-pelissä käyminen, niin voin kertoa, että eipä auta. Ääni jäi sille tielle.