tiistai 4. elokuuta 2015

Kolkytviis

35 viikkoa ja yksi päivä takana, 34 (teoreettista) päivää jäljellä. Eilen illalla vauvan puskiessa päätä erittäin ikävästi ja jopa kivuliaasti lähtökuoppiin kävi mielessä, että pian ollaan siinä pisteessä, ettei käynnistymisen oireita tarvitse pelätä, vaan ne ovat jopa tervetulleita. Tai no, tervetulleita ja tervetulleita...

Minulla ei vissiin ollutkaan tarpeeksi joulukinkkumainen olo jo valmiiksi, sillä armas mieheni oli ostanut minulle countdown-laskurin, johon ohjelmoi tuomiopäivän lasketun ajan. Sekunnin sadasosan tarkkuudella. Onneksi ei muistanut antaa tätä minulle syntymäpäivänäni kesäkuun alussa, kuten oli ajatellut - silloin pystyin vielä potkaisemaan tarpeeksi korkealle.
Pygmimäisen, himpun verran yli 160-senttisen varteni ansiosta tuntuu, että olen pelkkää mahaa päästä varpaisiin. Vauva on jo melkein yhtä pitkä kuin minä, joten keuhkoille ei jää paljon tilaa, kun kaveri potkunyrkkeilee oikein tosissaan. Meille on tulossa joko taitouimari tai seuraava Kuningas Litmanen; sen verran vakavasti treenit otetaan jo nyt.

Kiva kaljamaha. 34+6.
Kun en eräänä (lue: jokaisena) aamuna meinannut päästä sängystä ylös, kuvailin miehelle oloani sanalla whurtle - kilpikonnan ja valaan rakkauslapsi. Maan painovoima tuntuu vaikuttavan tuohon pötsiin paljon enemmän kuin muuhun kroppaan, joten ainoa keino päästä makuuasennosta pois on heilauttaa kupu sängynreunalle, josta voi sitten punnertaa sulavasti ylös. Ähkäisyn kera, luonnollisesti.

"Vieläkö tätä pitää muka kasvatella? Eikö riittäisi jo?"
Vaikka tämä loppuraskaus ei mitään herkkua varmasti kenellekään olekaan, niin huonomminkin voisi tietysti olla. Olin esimerkiksi ihan varma, ettei näillä kesähelteillä tarvitsisi edes haaveilla sormusten pitämisestä tai tunnistettavilla nilkoilla kävelystä, koska turvotus. Sitä ei (vielä, kopkopkop) ole ollut. Raskausarpia ei ole tälläkään kierroksella (vielä, kopkopkop) tullut. Muutenkin olo on verrattain hyvä. Iso ja kömpelö vain.

Muumimammamainen.
Tykkään sinusta kaikesta huolimatta, vaikka välillä tekisikin mieli muksauttaa takaisin, senkin kylki- ja lantioluiden arkkivihollinen.
Tuleva isosisko silittelee juuri mahaani, koska inahdin mojovan potkun takia: "Baby brother is not kicking, he is sleeping. Be very, very quiet. He gotta grow in your belly and he will come out soon. I pet him before daddy comes home. Better, äiti?"

On parempi.

2 kommenttia:

  1. Ihana on maha ja sä näytät hyvältä, oikeasti ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ite nään peilistä vaan pelkän mahan, mutta kuuluu kai asiaan tässä vaiheessa. ;)

      Poista