maanantai 4. toukokuuta 2015

Virkkuukoukussa

Minulla on taas menossa kausi. Virkkauskausi. Se taisi taas alkaa siitä, kun tein väliaikaisesti isomahaiselle ystävälleni, tai oikeastaan sen mahan sisällä kypsyvälle tyttöselle, baby shower -lahjaksi hipon.

Ensimmäinen hipposeni vasemmalla, lahjatyyppi oikealla. Kokoero johtuu koukkujen koosta (vas. 3 mm, oik. 2,25 mm).
Kun hippo oli valmis, aloin tehdä omalle tulevalle ipanalle peittoa. Koska en löytänyt valmista mieluista ohjetta sillä sekunnilla, metsästin neliöpitsiliinan ohjeen ja virkkasin yhdeksän sellaista yhteen.

Puolet langanpätkistä on edelleenkin päättelemättä. Voikohan tätä edes siis kutsua valmiiksi?
Peitosta jäi mintunvihreää lankaa sen verran yli, että päätin käyttää sen pehmoleluun. Eli hippoon. Kun hippo oli päätä vaille valmis, sain eräänä perjantai-iltana ajatuksen käsitöitä arvostavan anopin 60-vuotislahjasta; poni, Sweet Sixty -lahjaksi, katsokaas. Aikaa projektille oli viikko, mutta tarvitsin lopulta vain viikonlopun, sillä maanantaina heponen oli valmis:




Keskeneräinen hippo rassasi sen verran, että pitihän se näpertää valmiiksi, vaikka olisi tehnyt mieli ruveta tekemään toista ponia, tällä kertaa isoäidin neliöistä (ja kolmioista, viisikulmioista, kuusikulmioista...) tuolle lapsukaiselle, jonka oli ihan kamalan vaikea käsittää, miksi hänen isoäitinsä saisi hänen poninsa ("You making a pony? For me?").




Kuvausassistentti saapui paikalle.
Ja toinenkin.
Mummoneliöponin toinen takajalka on jo työn alla, ja ponin jälkeen täytyykin ruveta tekemään kaverin vauvalle tilaustyönä hippoa. Pitää vissiin takoa, kun koukku on (vielä toistaiseksi) kuuma.

Poni- ja hippo-ohjeet löytyvät muuten täältä.

16 kommenttia:

  1. Onpa ihania, suloisia😊 Olet taitaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mukava tapa käyttää langanjämät pois! :)

      Poista
  2. Nää on niin ihania. :) Mulla on vielä ristipistotyöt työn alla, mutta heti kun saan ne valmiiksi, niin luulen että nää ponit ja hipot on seuraavana vuorossa! Sen verran mullakin tarpeeksi pieniä lapsia tutuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Ihan kuin yhdistäisi käsityöt ja palapelit, joten ei voi mennä pieleen. :)

      Poista
  3. Nämä on kyllä aivan uskomattoman suloisia! :) Mulla vain on peukalo aivan keskellä kämmentä kaikessa käsitöihin liittyvässä, joten mun täytynee delegoida muutaman tällaisen luominen äidille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, eikun delegoimaan! Oikeasti näistä selviää aika perustaidoilla, mutta toistoa, toistoa vaativat. :)

      Poista
  4. Upeita hippoja, poneja ja huopa! Wau! Leikkisin itsekin tuollaisilla. Luulen, etta minulla menisi hermot noin monen langan paattelyyn, mutta jos sinulla on linkkeja ohjeisiin, lehtiin tms, niin olisiko mahdollista saada niita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä aikuisille sopivat oikein hyvin! :) Kerron salaisuuden, joka ei varmasti tule kenellekään minut tuntevalle yllätyksenä - en päättele pehmolelujen lankoja sen erikoisemmin. :D Virkkaan ne seuraavan kerroksen alle osittain piiloon, eivätkä ole lähteneet karkailemaan mihinkään. Esim. hiposta päättelen vain viisi langanpätkää (viimeinen pala, korvat, silmät), koska yhdistän palat virkkaamalla, en ompelemalla. Helpottiko? :)

      Ohjelinkki hipposiin ja heposiin (ynnä muihin) löytyy tuosta ihan postauksen lopusta (http://www.ravelry.com/patterns/sources/heidi-bears-ravelry-store/patterns). Erittäin yksityiskohtaiset ja selkeät ohjeet maksavat muutamia dollareita, mutta ovat jokaisen sentin arvoisia!

      Poista
  5. Aivan ihania! Kasintehdyt lahjat ovat kylla parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin! Toiselle käsityöihmiselle on vielä erityisen kiva antaa sellainen, kun tietävät varmasti, miten paljon aikaa ja lämpimiä ajatuksia (eli kärsivällisyyttä, heh) ne vaativat. :)

      Poista
  6. Ihania virkkaustöitä, ja ihania nuo kaksi tuossa sängyllä. Koirakin hymyilee, kun on niin kivaa :).

    Lone star

    VastaaPoista
  7. Mahtavia! Hevostyttönä poni on suosikki. Mutta pisti silmään tuo Lumimarja sängyn päällä! Ihana! Onko ihan peite vai lakana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poni on kyllä kiva, tämmöiselle vähemmän heppatytöllekin. :) Lumimarja on pussilakana! Ostin omaan makkariin, mutta sopi (entiseen) vierashuoneeseen paremmin, joten päätyi sinne. Vaihdeltiin vähän huoneita päikseen, enkä tykkää tuosta nykyisen vierashuoneen värityksestä. Pääsisköhän taas vähän maalaamaan? ;)

      Poista
  8. Hei Anni!
    Mistä olet löytänyt tuon neliönmuotoisen pitsiliinan ohjeen? Ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Täältäpä löytyy. :) Peiton (ja myöhemmin saunan pitsiverhon) tein virkkaamalla palaset 15. kerroksella yhteen ja loput kerrokset virkkasin sitten vasta koko työhön.

      Poista