Harpotaanpa huhtikuu loppuun.
Viimeiset viikot Emporiassa muistuttivat hyvin paljon niitä ensimmäisiä. Teini-Anni, vaikkakin melkein 23-vuotias, poltti kynttilää molemmista päistä. Kävin kotona nukkumassa (päikkäreitä) ja pelaamassa Scottyn kanssa World of Warcraftia; illat ja yöt menivät muissa riennoissa. Hyvä kai se on, että villit nuoruusvuodet tuli vietettyä pois alta. Tunnettua kaikki tunteet laidasta laitaan, monta kertaa päivässä. Ei tarvitse nyt enää riehaantua. Vaivautua.
Jos mikään muu ei ole kahdeksassa vuodessa muuttunut, niin ainakin se on, että nykyisin ei tarvitse selitellä kenellekään, mikä on Facebook. Jotain muutakin pysyvää noilta ajoilta jäi, Scottyn lisäksi tietenkin. Alla mainittu synttärisankari Mike on yksi parhaista kavereistamme - olinpa hänen ja morsiamensa häissä bridesmaidina - ja Scottyn minulle lähettämä nyyhkylaulu, joka soi omissa häissämme, nostaa vieläkin niskavillat pystyyn, vaikkei ehkä olekaan musiikillisesti lähinnä meikämamman sydäntä.
Ilmapatjaikävästä pääsin aika nopeasti yli, sitten lopulta.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Keskiviikko 25.4.2007 klo 22:20
So When the Time Is Right
Olen taas aivan sekaisin. Oltiin S:n kanssa "puhelimessa" yli neljä tuntia. Puhelumaraton loppui siihen, kun sen työkaveri tuli kylään. Kymmeneltä illalla. No oli sillä verukkeena se, että S kuuntelee läpi sen esitelmän. Tai jotain.
En minä Ty(tt)ökaverin tai sen siellä olon takia kuitenkaan ole sekaisin, S aiheutti tämän olotilan ihan itse, pienenpienillä ja vähän suuremmillakin asioilla. Aloitetaan vaikka yhdellä pienenpienellä asialla:
Voipi olla, ettette ole koskaan kuulleetkaan sivustosta nimeltä Facebook, voipi olla, että olette. No, joka tapauksessa sivusto on valtava, käyttäjiä on Wikipedian mukaan 19 miljoonaa, mm. S ja minä (ja Ty(tt)ökaverikin). Sinne voi lisäillä kuvia ja tagailla kuvista kavereita. Välttelin S:n kuvien lisäämistä sen visiitin jälkeen, vaikka uusia Facebook-kelpoisia kuvia paljon olikin. Ajattelin itsekseni, ettei sitä nyt tarvitse kaikille mainostaa, että täällä rikottiin sen työpaikan säännöksiä oikein urakalla. En edes kysynyt S:ltä, olisiko ok lisäillä kuvia, koska ajattelin järkevästi. Kerrankin.
Tänään se oli sitten käynyt katsomassa minun uusia kuvia, itse lisättyjä ja muiden tagaamia. Sanoin S:lle, etten laittanut S-viikonlopun kuvia kasvokirjaan, koska sieltäpä selviäisi kaikille, että se on nyt ollut tekemisissä eräänkin ulkomaalaisen kanssa koko viikonlopun. Vaiks ei saisi. Nooh, kaiken tämän pohjustuksen jälkeen pääsen vihdoin asiaan: S sanoi, että laitapa ihmeessä kuvia, yhteiskuvista lähtien. Olin lähettänyt sille kuvat jo sähköpostilla aikaisemmin, mutta nyt se halusi ne kaikkien näkyville. Nyt S:n profiilissa näkyy uusia minun ottamia ja lisäämiä kuvia, joista yksi on aika hellunen yhteiskuva. Ja S:n profiili näkyy Ty(tt)ökaverillekin, samoin yhteiskuva. Hihuhihuhei.
Tuo juttu lähinnä hymyilytti, mutta saipa S minut melkein itkemäänkin. Se etsi vaikka kuinka pitkään netistä jotain juttua, kyseli minulta sanojen tavauksiakin. Vihdoin se löysi etsimänsä: Musiikkivideon, jonka se halusi katsoa ja kuunnella minun kanssa yhdessä. Se oli kuulemma kuullut biisin eilen ja se oli ajatellut, että täydellisessä maailmassa tuo laulu voisi kertoa meistä kahdesta. Meinasihan siinä kyynel jos toinenkin vierähtää poskelle, kun tuota kuuntelin. Sanat tästä.
Kai minä olin taas onnistunut unohtamaan, että tuolla itärannikollakin on voimakkaasti tunteva ihminen. Olen rypenyt omissa murheissa niin paljon, etten muistanut, että siellä saattaa toinenkin pikkuisen kärsiä. Olen höpötellyt miespuolisista kavereistani vaikka mitä (lähinnä kyllä hokenut, ettei niiden kanssa ole mitään peliä menossa), ja tänään S sitten sanoi, ettei se haluaisi esimerkiksi kuulla, jos olisin näiden tyyppien kanssa puhelimessa. S ei taas puhu Ty(tt)ökaverista juuri mitään, ja usein mykistää mikrofoninsakin, kun tyttönen soittaa. Minullehan tuo vaikuttaa epäilyttävältä käytökseltä, mutta vissiin S on sitten nähnyt asian eri tavalla. Minä haluan tietää (ainakin periaatteessa), mitä siellä tapahtuu, en arvailla. S tietää, mitä täällä tapahtuu, mutta se kai haluaisi arvailla.
Juu, en vaihteeksi tiedä, mitä tässä ajattelisi. Sen tiedän, että kuuntelen varmasti puhki tuon biisin, kas kun itsekidutus on harrastukseni. Tuntuu jotenkin tosi oudolta, kun sain taas muistutuksen siitä, miten paljon se tuntuu minusta tykkäävän ja miten paljon se minua ajattelee. Toisaalta on mukava tietää, että samassa veneessä ollaan edelleen, vaikka miten eri suuntaan soudettaisiinkin. Toisaalta kirpaisee, kun nyt haluaisi soutaa samaan suuntaan entistä enemmän. Totuus kuitenkin on, ettei se ole mahdollista.
Ei ainakaan vielä.
Lauantai 28.4.2007 klo 20:23
I'm in Denial
Käytiin eilen Soilen kanssa Wingsissä syömässä. Soile tarjosi herkkuhampurilaisen, yummy. Wingsistä lähdettiin Natasha'siin pelailemaan biljardia, ja Natasha'sista matka jatkui yllättäen Beer:30:iin. Miten niin ollaan ennalta-arvattavia?
Kyllä kannatti mennä vakkaribaariin, siellä oli nimittäin joku Budweiser-tyyppi, joka antoi meille ilmaista olutta ja Budweiser-krääsää. Me likes. Istuskeltiin baaritiskillä, ja illan aikana siinä kävi vaikka minkälaista tyyppiä, tuttua ja tuntematonta, suomalaista ja amerikkalaista. Ja jonkin muunmaanlaistakin tyyppiä siinä taisi käydä. Huomasin semmoisen seikan, etten osaa enää keskustella suomeksi. Soilen kanssa kyllä tietysti sujuu, ja mesen välityksellä kavereiden kanssa, mutta baarissa... Väkisinkin meinaa tunkea englantia jokaiseen väliin. Kai täällä on ollut sitten jo tarpeeksi kauan. Not!
Baarireissun jälkeen olisi ollut parikin paikkaa, johon mennä. Tai no kolme, jos koti lasketaan. Mutta ei lasketa. Mentiin vanhojen tuttujen, Joen ja kumppaneiden luokse kyläilemään. Vietettiin siellä pari tuntia ja sivistettiin paikallisia Suomen ja Euroopan asioilla. Olivat kyllä kiinnostuneita. Yksi kämppiksistä tarjoutui menemään kanssani naimisiin, että voisin jäädä tänne. Torstainakin minua kosittiin. Taidanpa silti jättää väliin.
Kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa tajuta, että kohta täältä pitää lähteä. Jotenkin sitä on yrittänyt sysätä mielessään mahdollisimman kauas, sen takia en ole tehnyt viimeisiä koulutehtäviäkään vielä. They can't be due yet! Jos en usko sitä, se ei ole totta. Eihän?
Kuinka naurettavaa se on, että minulle tulee ikävä minun ilmapatjaakin?
Kuinka naurettavaa se on, että olen taas jutellut S:n kanssa koko päivän? Kuinka naurettavaa se on, että minulla on ollut taas todella hauskaa? Ilahduin esimerkiksi siitä (nerd alert!), että se sanoi yhdessä vaiheessa peliä kavereilleen, että se tappoi pelissä rottia, koska ne katsoi sen naista (minua!) hassusti. Ei tunnu yhtään siltä, että tässä muka oltaisi erottu. Pitäisi ehkä pikkuhiljaa alkaa tuntua. Nytkin katson webbikamerasta, kun se säätää kotonaan jotain.
Kavereita ollaan vain, juu-u.
Sunnuntai 29.4.2007 klo 21:00
Pää sekaisin, osa 4309
Päädyttiin eilen puhumaan S:n kanssa ihan vakavistakin asioista, kun se luuli pahastikin pahoittaneensa minun mielen (huonolla) vitsillään. Se jutteli taas niin mukavia juttuja, ettei siitä voi olla tykkäämättä. Meidän puheista ei ulkopuolinen olisi varmasti ymmärtänyt, että siinä sitä eronnut pariskunta juttelee. Se viittasi taas yhteiseen tulevaisuuteen. Niin se teki tänäänkin. Siitä lisää kohtsillään.
Käytiin eilen Soilen kanssa juhlistamassa Miken synttäreitä. S varoitteli minua vähän, että Mike saattaa olla humalassa hieman innokas (ihan kun en olisi koskaan nähnyt Mikea humalassa). Vitsaili sitten, että minun pitää yrittää vain vastustella sen charmia, mutta jos en onnistu, niin kyllä hän voi Miken lapsen kasvattaa omanaan. Muiden miesten lapsia ei kuulemma ala kasvattamaan. Että semmosta.
No synttärithän oli hauskat, kun hypeltiin baarista toiseen. Erkaannuttiin synttäriporukasta puolenyön maissa, kun ei jaksettu Babesin ruuhkaa. Palattiin aloituspaikkaamme, eli Beer:30:iin (yllätys!). Tavattiin taas uusia ihmisiä, sehän on aina kivaa. Käytiin syömässä Pyramid Pizzassa, jossa yksi tarjoilijoista sanoi minulle, että Jason, työkaveri, on "totally smitten over you". Miälenkiintoista.
Mentiin sitten Jasonin veljeskuntaan jatkoille, kun meidät sinne kutsuttiin. Olihan se Jason nyt aika smitten, seitsemään asti aamulla se jaksoi minulle siitä kertoa. Sain illan aikana vähän huomiota muiltakin veljeskuntalaisilta, ja Jason oli oikeasti mustasukkainen. Miälenkiintoista.
Aamulla (okei, päivällä) heräsin siihen, kun S soitti Skypessä. Se oli kytännyt minun statusta Skypessä, eikä ollut uskaltanut soittaa aikaisemmin, kun oli luullut, etten ole tavoitettavissa. Noh, juteltiin ja pelailtiin siinä sitten jonkin aikaa, kunnes minun piti lepäillä vähän lisää. Lupasin soittaa takaisin tunnin päästä, mutta päikkärit vähän venähti. Nukku-Matin vierailun jälkeen pelattiin lisää. Välissä se esitteli minulle rintalihaksiaan webbikamerassa (ja lupasi olla aina leveäharteinen, minä kun tykkään leveäharteisista miehistä) ja oli mustasukkainen, kun Jason lähetteli minulle viestejä jne.
Yhdessä vaiheessa se väitti minulle, että syy, miksi en halua vielä lähteä Suomeen on se, että haluan oikeasti olla amerikkalainen. Sanoin sille, että kai minä olisin suostunut jo näihin kosintoihin, joita täällä esitetään (vitsinä, tietty), jotta voisin jäädä tänne. Se sanoi, että suostuisin varmasti sen kosintaan. Sanoin, että juu, unissasi. Se sanoi, että onpa se semmoista unta jo nähnytkin.
No ihan tiivistetysti sanottakoon, että on vaihteeksi hieman taas pää sekaisin. On tämä vain niin outoa, kun kumpikin haluaa olla yhdessä, kumpikin tykkää toisesta aikas paljon, ja sitten ei olosuhteiden vuoksi saisi olla edes tekemisissä.
Life is unfair. Sekin on vähän epäreilua, että meillä menee vappuaatto täällä esseen kirjoittelun parissa. Pitäkää te siellä Suomessa meidänkin puolesta hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti