perjantai 22. toukokuuta 2015

Perinneperjantai: Maailman omituisin pelko

Viimeisen viikonlopun jälkimainingeissa ollaan edelleen. Yritimme tahoillamme viettää aktiivista, normaalia sosiaalista elämää ollen samalla erittäin mustasukkaisia toisen tekosista. Yritimme siirtyä elämässä eteenpäin, mutta samalla pidimme yhteisestä menneisyydestä, vaikkakin lyhyestä sellaisesta, kiinni.

Samoihin aikoihin olen näköjään myös saanut riesakseni säännöllisesti toistuvat tornadounet, joissa tvisteri nuoleskelee asumusten seiniä.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.


Keskiviikko 18.4.2007 klo 21:24

Kituu

Tämä on oikeasti jo jotain kidutusta. Juteltiin ja pelailtiin äsken. Sen työkaveri soittaa ja se lähtee sen kanssa syömään. Tytön kanssa, joka on siitä päivänselvästi kiinnostunut, jolla ei ole eikä saa olla minun ja S:n nykyisestä tilanteesta mitään käsitystä, joka soitteli viikonloppunakin S:lle keskellä yötä. Enkä voi tehdä mitään, en voi estää sitä lähtemästä. En voi myöskään olla tuntematta pistoa sydämessä, kun se tyttö saa käydä S:n kanssa syömässä, juomassa, missä vain, milloin vain. Ja minä olen täällä. Minun on oltava täällä, poissa sen luota.

Vaikka tässä nyt pelkkiä kavereita ollaankin, en osaa vielä oikeasti olla vain pelkkä kaveri, en osaa suhtautua siihen kuin pelkkään kaveriin. Ei kai se tuommoisen viikonlopun jälkeen mahdollista olekaan, ei vaikka miten teeskentelisi ja yrittäisi. Sydämessä se on vielä minun, minä olen sen.

Minulla on ehkä maailman omituisin pelko. Pelkään, että löydän jonkun mahtavan miehen ja unohdan S:n. Ei kuulosta kovin pahalta ja vakavalta, eihän? Pelottaa se, että oikeastaan tiedän, että kahden, kolmen vuoden päästä meitä ei enää vain kiinnosta. Ei minuakaan. Pelottaa, että pääsen siitä yli.

Siispä nyt taistelen sitä vastaan, että minun olo helpottuisi. Järkevää, kyllä.

Sunnuntai 22.4.2007 klo 16:05

Formalities

Mulla on varpaat ruvella, jalat kipeät, pää tukossa. Olin eilen syömässä ja tanssimassa Kappa Sigma -veljeskunnan juhlissa (formal), hauskaa oli. Siitä lisää myöhemmin.

Aloitetaanpa nyt perinteisesti parisuhdekuvioilla. Tai siis entisen parisuhteen kuvioilla. Ei se mitenkään entiseltä kylläkään tunnu, kun istutaan päivät pitkät juttelemassa toisillemme, naureskelemassa, muistelemassa hyviä aikoja (kuten viime viikonloppua).

Eilen raapaistiin ehkä ensimmäistä kertaa sen lähdön jälkeen nykyisen tilanteen outoa pintaa. Olin itse laittautumassa valmiiksi illallista varten, ja S kutsui puhelimessa naispuolisen kaverinsa täksi päiväksi huvipuistoon (oli sinne nyt muitakin lähdössä). Kavereitahan ne on, mutta kyllä tuo mustasukkainen puoli minusta tahtoi taas kaivautua esiin. Sama tilanne taisi olla linjan toisessa päässä, kun se ei olisi millään päästänyt laittamaan hiuksia ja valmistautumaan lähtöön. Se sanoikin, leikillään tietysti, että minun pitää hengailla sen kanssa. Se pyysi lähettämään kuvia, kunhan rajaan vain "sen tyypin" (Jasonin) pois kuvista.

Kumpikaan ei oikein tiedä, miten tässä olisi. Käyttäydytään ja puhutaan edelleen kuin ennenkin, mutta sitten toisaalta kuljetaan uusien ihmisten kanssa ulkona. Kavereina tosin, mutta kuljetaanpa kummiskin. Ei siinä auta aina muu kuin purra hammasta yhteen, kun se lähtee pitämään hauskaa muiden kanssa. Tiedän, että se tekee tuolla itärannikolla samoin. Ainakin eilen kuuli äänestä, että vähän tiukkaa teki.

Noh, jokohan nyt voisi puhua jo muista asioista, kuten esimerkiksi eilisestä. Oli nimittäin loppujen lopuksi aivan loistava ilta. Ilmaista (tai no minulle ilmaista) ruokaa, juomaa, komea seuralainen. Mikäs siinä oli ollessa. Jason kävi hakemassa minut täältä viiden maissa. Mentiin veljeskuntaan istuskelemaan ja aloittelemaan. Kuuden aikoihin ajeltiin juhlapaikkaan, istuttiin alas ja pidettiin hauskaa. Syötiin briskettejä, grillattua kanaa, hedelmäsalaattia jne. Juotiin viiniä, olutta jne. Illallisen ja juhlallisuuksien jälkeen pöytiä siirrettiin taaksepäin, valoja himmennettiin, ja DJ pisti tanssimusiikkia soimaan. Let the festivities begin.

Ruokailua Travelodgessa.
Veljeksiä Travelodgessa.
Jasonin kanssa oli helppo jutella. Pitää muistaa, että ollaan "tunnettu" vasta pari viikkoa. Sehän pyysi minua seuralaisekseen, kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Iso osa veljeskunnasta tuntui tietävän minun nimen, vaikka en muista tavanneeni puoliakaan. Se nyt ei tarkoita sitä, etten olisi heitä tavannut. Täällä tulee juteltua joka ilta monen tyypin kanssa, ei niitä kaikkia voi muistaa.

Tanssittiin vissiin puoleenyöhön asti. Jatkettiin matkaa Beer:30:iin. Jason maksoi herrasmiehenä taksin ja oluet baarissa. It's good to be a girl. Istuttiin baarissa pilkkuun eli puoli kahteen asti, Soilekin liittyi seuraan baarissa. Käveltiin Pyramid Pizzaan, ja saatiin siellä ilmaista pizzaa. Toimii. Karautettiin (ilmaisella) taksilla veljeskunnan pihalle, jossa kiitin Jasonia oikein mukavasta illasta. Käveltiin Soilen kanssa vielä siniseen taloon katsastamaan, josko illalla aikaisemmin alkaneet bileet olisivat vielä vauhdissa. Olihan ne nyt ainakin puolittain.

Kotiin taidettiin tulla neljän jälkeen. Ainakin kello 4:15 olin kirjoittanut S:lle Skypessä viestin "oh i'm so drunk lol". Yhdentoista tunnin iloittelu alkoi painaa jo päälle, joten nuudelikupillisen jälkeen painuin pehkuihin. Heräsin sitten yhden aikaan. Makasin puoliunessa ilmapatjalla vielä kahteen asti, ennen kuin uskalsin nousta ylös. Kaameaa kapulaa riitti ehkä kaksi minuuttia. Uskomatonta, mutta totta. Nyt on hyvä fiilis. Vielä kun saisi jostain ruokaa.

Vielä kun saisi S:n pois mielestä. Edes hetkeksi.

Keskiviikko 25.4.2007 klo 13:19

Uneksija


Näin viime yönä hyvin omituista unta. Juoksin tornadoja pakoon täällä Emporiassa. Mentiin suojaan alakertaan ja odoteltiin, että myrsky menisi ohi. Unessa tornado oli ainoa mylläävä luonnonvoima, vaikka normaalisti tuollaiseen hirmumyräkkään liittyy aika paljon muutakin. Nyt paistoi aurinko. Myrskyn jälkeen, ja aikana, oli poutasää.

Tornadon riipaistua rakennustamme kävimme tarkistamassa vahingot. Mulla oli alakerrassa mukana tärkeimmät tavarat, eli tietokone ja kännykkä (mitä tämä kertoo minusta?), mutta kolmannen kerroksen asuntomme ja siellä olevat tavaratkaan eivät onneksi olleet kärsineet liikaa vahinkoja. Parveke oli repeytynyt irti ja makuuhuoneen ikkuna oli poissa, mutta nehän nyt on pikkuvikoja.

Vaan myrskypä ei ollut ohi. Käyskenneltiin tuolla Emporian raitilla tarkastelemassa vahinkoja, ja tornado oli nyt ottanut ihmisen muodon ja se heitteli ihmisiä ja tavaroita ympärilleen. Pyysin siltä nätisti, ettei se satuttaisi minua, ja se jättikin minut rauhaan.

No sitten S tuli käymään. Se oli mennyt naimisiin, mutta se ei tykännyt vaimostaan ollenkaan. Onneksi sen vaimo oli ymmärtäväistä sorttia ja antoi S:n tulla minun luokse yöksi ja meni itse motelliin. Nukuttiin sitten S:n kanssa makuuhuoneessa, vaikka ikkuna olikin rikki. Ajattelin vain, että onneksi on tuo mies lämpöpatterina tuossa.

Ja sitten lauloin karaokessa jonkun lastenlaulun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti