Aika vähän, eh? Siksipä saankin välillä kauhunväristyksiä, kun hetkittäin tajuan, mitä olenkaan tekemässä, ja miten pian! Olen jo aika hyvin sisäistänyt sen, että olen lähdössä. Sitä en ole vielä täysin ymmärtänyt, etten ole tulossa takaisin. Toki käyn kylässä, mutta en ole tulossa takaisin.
Eilen illalla meinasi iskeä pakokauhu, kun aloin laskeskella noita jäljellä olevia päiviä, juuri ennen nukkumaanmenoa, tietenkin. Kärpäsestä tulee äkkiä härkänen. Silloin tuntuu, että pientenkin, normiarkeen kuuluvien juttujen painon alle lyhistyy. Kapasiteetti ei riitä!
Tänään palaset ovat onneksi loksahdelleet mukavasti paikoilleen, joten ensi yötä tuskin tarvitsee viettää leikkien tornadoa lakanoiden välissä. Veljen kanssa veljeiltiin autokaupat, joten siinä putosi iso taakka harteilta, ja kissojen kuljetushommatkin alkavat olla melko selvät. Tilasin tänään "kuljetuslaatikoiden Rolls Roycen" entisen (pienemmän) tilalle, jotta kissakaverit mahtuisivat matkustamaan mukavammin ja turvallisesti. Toverukset täytyy enää käyttää eläinlääkärin pakeilla korkeintaan viikkoa ennen lentoa, jotta niiden lentokelpoisuus voidaan todistaa lentoyhtiölle. Kyllä tämä tästä!
Viimeinen työviikko on tietysti myös pyörinyt ajatuksissa. Tähän mennessä viikko onkin ollut... outo. Olen saanut lopulliselta tuntuvia sähköposteja, joissa toivotellaan hyvää loppuelämää. Läheisten työtovereiden kanssa on hoettu puolin ja toisin puhelimessa ja kasvokkain, miten tätä ei oikein vielä tajua. Paikallisen yläasteen (vai mikä yläkoulu se nykyään onkaan) opo ja eräs opettaja toivat minulle tänään lahjaksi Juhani Ahon Rautatien; kiitokseksi yhteistyöstä ja muistoksi kotiseudusta. Mukava työympäristö tekee lähdöstä pikkuisen haikeampaa.
*****
Fakta #16: Osaan ajaa trukilla ja olenkin ajellut sellaisella töissä melkein joka päivä parin vuoden ajan.
Hei!
VastaaPoistaVähiin käy, ennen kuin loppuu kokonaan :)
Millaisen boksin hommasit kissoille? Matkustavatko ne kanssanne "käsimatkatavarana" vai joutuvatko ruumaan? Mitä rokotuksia jouduit niille ottamaan?
Tosi vähän päiviä. Ymmärrän vallan hyvin hätäpaniikkihetket, kun itse näyn melkein saavan niitä jo 100 päivän kohdalla. Tsemppiä, jaksamista ja myös iloa viimeiseen kuukauteen ennen muuttoa!
VastaaPoistaSatu: Vähiin käy, todellakin. :)
VastaaPoistaOstin 71x52x55-kokoisen boksin. Lumin lentokoppa on hieman liian pieni näille kahdelle, joten ajateltiin satsata kunnolliseen, isompaan lootaan:
http://www.hauhau.com/netstore/product_details.php?p=1161
Kisut matkustavat ruumassa, eikä niitä käsittääkseni Atlantin ylittävällä lennolla voisi matkustamoon ottaakaan. Kaverukset matkaavat tosiaan samassa kopassa, koska sellainen on mahdollista. Tulee meille halvemmaksi, ja toivottavasti kissat saavat edes jonkinlaista "lohtua" toisistaan.
USA ei vaadi oikeastaan minkäänlaisia rokotuksia (tai mitään muutakaan) maahan tuotavilta kissoilta, mutta molemmat on silti rokotettu rabiesta ja kissaruttoa vastaan ihan vast'ikään. Kun S toi Lumin Suomeen, vaatimuslista oli pitkä, mutta tuonne toiseen suuntaan mennessä ketään ei oikein tunnu kiinnostavan, minkälaisia ruttopesäkkeitä ollaan täältä kuljettamassa.
Pilvi: Onneksi näihin vähiin päiviin mahtuu iloakin, ja onneksi hätäpaniikki on vain hetkellistä. ;) Taitaa olla ihan luonnollista pelätä edes pikkuisen tulevaa SUURTA elämänmuutosta.
Heippa! Jätit kommentin blogiini ja päätin tulla vastavierailulle. :)
VastaaPoistaHeti tuli kasa kysymyksiä :) Menittekö naimisiin ensin Suomessa ja nyt uudestaan USA:ssa vai järjestättekö erillisen hääjuhlan ilman sen suurempia seremonioita?
Itse olen miettinyt tätä hääjuttua, ja haluaisin vain yhdet häät/hääjuhlat. Ongelmia saattaa tulla, sillä jommankumman suvun ja kavereiden tulisi matkustaa toiseen maahan häihin ja se on hieman ikävää heidän kannalta, ehkä. Ja ikävämpää olisi jos suurin osa ei pystyisi niihin osallistumaan. Miten te olette siis asian järjestäneet?
Avelina: Kiva kun tulit kyläilemään! :)
VastaaPoistaMentiin naimisiin maistraatissa täällä Suomessa viime kesänä (kaksi kuukautta kihlauksen jälkeen!) hyvin matalalla profiililla. Se tuntui järkevimmältä ratkaisulta, sillä muutto Yhdysvaltoihin oli jo tiedossa, ja minut oli helpompi saada maahan aviopuolisona. :) Jo silloin päätettiin, että häitä juhlitaan nyt tänä kesänä. Tarkoitus oli järjestää varsinaiset juhlat minun kotiseuduilla ja pitää USA:n päässä rennot paluu-/valmistujais-/hääjuhlat kavereille. Seremonioita ei ole tarkoitus enää järjestää.
Tässähän kävi sitten niin, että ne USA:n juhlat näyttävät paisuvan suuremmiksi kuin nämä meidän "viralliset" pirskeet. Anoppi on ottanut siellä päässä ohjat käsiinsä, ja nyt juhlitaan kuulemma pitkän kaavan mukaan (lounas vanhemmille sukulaisille, meidän suunnittelemat bileet kaveriporukalle ja seuraavan aamun brunssi koko juhlaväelle).
Me ei haluttu edes pyytää ihmisiä matkustamaan valtameren yli meidän juhlia varten, joten juhlat matkustavat läheisten ihmisten luo. :) Silti S:n täti miehineen (sekä appiväki) käyttää tilaisuuden hyväkseen ja matkaa tänne häiden verukkeella. Onhan Suomi aika eksoottinen paikka heidän näkökulmastaan.
Tällaisessa epätavallisessa tilanteessa on hankala noudattaa perinteitä, varsinkin kun noudatettavana on kahden eri kulttuurin perinteet. Toivottavasti te löydätte teille sopivan ratkaisun! Minäkin olisin mielelläni juhlinut vain kerran, mutta ehkä tästä monena päivänä juhlakaluna olemisesta jotenkin selviää... :P